Kuulin männä viikolla, että Ylä-Lapin alueella joulupuuna on mänty, kun kuusia ei niin pohjoisessa enää kasva. Inarin entinen kirkkoherra kertoi, kuinka hän Inarissa lähes kymmenen vuoden asumisen jälkeen muutti etelään ja kuinka perheen lapset parahtivat itkuun, kun kotiin ei enää tuotukaan tuttua joulumäntyä, vaan kuusi. Ei kuulema tuntunut lainkaan joululta, kun joulupuuna oli vieras kuusi.
Suomessa myydään vuosittain noin 750 000 - 800 000 joulukuusta ja kuusikaupan arvo on noin 40 miljoonaa euroa. Jos ajatellaan että kuusia istutetaan keskimäärin 1800 kpl/ha ja kaikki kasvaisivat myytäviksi joulukuusiksi, niin avohakkuualueen pinta-ala olisi lähes 450 hehtaaria. Melkein keskikokoisen uuden yhteismetsän pinta-ala. Sekin on selvitetty, että karkeasti joka toinen joulupuu on omasta tai tutun metsästä, loput ovat ostettuja.
Olin toisella kymmenellä ja minun tehtäväkseni lankesi kuusen haku pihametsästä. Olin muka ovela ja ajattelin nuukailla hakemalla kuusen naapurin puolelta metsää. Kahlasin syvässä lumessa ja vasta tovin kierreltyäni löysin mieleisen latvakuusen. Eikun kaataman isohkoa kuusta, josta ottamaan runsas käpyinen latva joulukuuseksi. Työ oli tuskallista, mutta lopulta kuusi oli oikean mittainen joulupuuksi. Sitten raahaamaan hangessa. Vihdoin vikkelästi maantielle jäljet peittäen ja kohti kotia, kuusi olalla. Pihametsämme kohdalla seisahduin. Kuulin meidän metsästä kalketta ja ähinää. Naapuri tuli metsästämme kuusi olalla! Puntit olivat tasan.
Opiskeluaikana osa kurssiamme myi joulukuusia rahoittaakseen suunniteltua opintomatkaa. Käsityksemme ostajien joulupuiden laatutietoisuudesta koki kolahduksen jo ensimmäisenä myyntipäivänä. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että eräältä hakkuualueelta keräämämme latvakuuset olivat varsinaisia ”luuskia”, jotka herättivät lähinnä sääliviä katseita. Muutimme nopeasti myyntistrategiaamme ja kerroimme myyvämme ns. vaihtoehtokuusia: biodynaamisesti viljeltyjä ”luomukuusia”. Tämä puri jo 80-luvun alussa. Saimme ainakin sympatiaa ja kunnioitusta ekologisuudesta; taloudellisesti parhaiten pärjäsimme sillä, että kannoimme ammattimyyjien myymiä kuusia ostajien koteihin, kun taksit kieltäytyivät niitä kuljettamasta.
Joulu on Suomessa perinteinen perhejuhla. Viettäkäämme sitä perinteitä kunnioittaen. Olipa ne sitten kussakin tapauksessa milllaisia hyvänsä. On tärkeää saada hyvä mieli. Kuusen luvattomalla ottamisella ei saa hyvää mieltä.
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Miksi sytytän kynttilän huomenna?
Joulukuun kuudentena päivänä 1917 Suomen eduskunta hyväksyi senaatin 4. joulukuuta 1917 antaman itsenäisyysjulistuksen. Svinhufvudin johtaman porvarillisen senaatin antama itsenäisyysjulistus hyväksyttiin äänin 100 - 88, porvarien 100 äänellä sosialistien 88 ääntä vastaan. Joulukuun 6. päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 lähtien. Asiasta päätti Valtioneuvosto ja päivästä tuli vapaapäivä valtionvirastoissa, kouluissa ja tuomioistuimissa. Vasta vuonna 1929 päivä säädettiin lailla yleiseksi palkalliseksi vapaapäiväksi. Vuonna 1937 säädettiin laki itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä. Sen mukaan itsenäisyyspäivän tuli olla palkallinen vapaapäivä tai missä se ei ole mahdollista, on maksettava korotettua palkkaa kuten sunnuntaityöstä.
Vietämme itsenäisyyspäivää monin juhlallisuuksin. Yksi suomalaiskansallinen tapa on kynttilöiden poltto. Tapanamme on sytyttää ikkunalle kaksi sinivalkoista kynttilää. Mistä kynttiläperinne on lähtöisin? Sitä ei itse asiassa oikein taideta tietää. Yhden teorian mukaan kynttilöiden poltto pohjautuu Ruotsin valtakunnan aikoihin. Kynttilät sytytettiin sen mukaan ikkunoille kuningasperheen merkkipäivinä tai kuninkaiden vieraillessa Suomessa. Suomen suuriruhtinaanmaan aikana kynttilöitä olisi poltettu keisarin ja hänen perheensä kunniaksi. Sortovuosina kynttilöitä poltettiin J.L. Runebergin päivänä helmikuun viides vastalauseena venäläistämistä vastaan. Kahden rinnakkaisen kynttilän polttoa samalla ikkunalla on pidetty myös ns. etappijääkäreiden tapana merkitä suojatalo, jossa Saksaan jääkäriksi aikova saattoi yöpyä luotettavassa paikassa.
Vakituinen perinne kynttilöiden polttamisesta ikkunalaudalla tuli vuonna 1927, kun Itsenäisyyden Liitto kehotti sytyttämään kynttilät itsenäisyyspäivän illaksi klo 18 - 21. Nykyään poltto lopetetaan jo klo 20.
Elämme adventinaikaa. Yksi Suomen kauneimmista toreista adventinaikaan on Senaatintori Helsingissä. Valtioneuvoston linna, yliopistorakennukset sekä muut toria kiertävät rakennukset varustetaan kynttilöillä joka ikkunan osalta. Pimeässä talvi-illassa näky on henkeäsalpaavan kaunis; muulloinkin kuin itsenäisyyspäivänä.
Perheellämme on tapana polttaa kahta kynttilää ikkunalla itsenäisyyspäivän iltana. Haluan kunnioittaa jo edesmennyttä isääni ja muita sodan käyneitä veteraaneja, jotka parhaassa nuoruusiässään puolustivat isänmaataan ja antoivat meille, heitä seuraaville sukupolville, mahdollisuuden parempaan elämään. Heitä isänmaan puolustajia oli yli puoli miljoonaa, joista 88 000 ei päässyt koskaan takaisin kotiin. Heille haluan sytyttää kynttilän itsenäisyyspäivän aamuna sankarihaudalle.
Vietämme itsenäisyyspäivää monin juhlallisuuksin. Yksi suomalaiskansallinen tapa on kynttilöiden poltto. Tapanamme on sytyttää ikkunalle kaksi sinivalkoista kynttilää. Mistä kynttiläperinne on lähtöisin? Sitä ei itse asiassa oikein taideta tietää. Yhden teorian mukaan kynttilöiden poltto pohjautuu Ruotsin valtakunnan aikoihin. Kynttilät sytytettiin sen mukaan ikkunoille kuningasperheen merkkipäivinä tai kuninkaiden vieraillessa Suomessa. Suomen suuriruhtinaanmaan aikana kynttilöitä olisi poltettu keisarin ja hänen perheensä kunniaksi. Sortovuosina kynttilöitä poltettiin J.L. Runebergin päivänä helmikuun viides vastalauseena venäläistämistä vastaan. Kahden rinnakkaisen kynttilän polttoa samalla ikkunalla on pidetty myös ns. etappijääkäreiden tapana merkitä suojatalo, jossa Saksaan jääkäriksi aikova saattoi yöpyä luotettavassa paikassa.
Vakituinen perinne kynttilöiden polttamisesta ikkunalaudalla tuli vuonna 1927, kun Itsenäisyyden Liitto kehotti sytyttämään kynttilät itsenäisyyspäivän illaksi klo 18 - 21. Nykyään poltto lopetetaan jo klo 20.
Elämme adventinaikaa. Yksi Suomen kauneimmista toreista adventinaikaan on Senaatintori Helsingissä. Valtioneuvoston linna, yliopistorakennukset sekä muut toria kiertävät rakennukset varustetaan kynttilöillä joka ikkunan osalta. Pimeässä talvi-illassa näky on henkeäsalpaavan kaunis; muulloinkin kuin itsenäisyyspäivänä.
Perheellämme on tapana polttaa kahta kynttilää ikkunalla itsenäisyyspäivän iltana. Haluan kunnioittaa jo edesmennyttä isääni ja muita sodan käyneitä veteraaneja, jotka parhaassa nuoruusiässään puolustivat isänmaataan ja antoivat meille, heitä seuraaville sukupolville, mahdollisuuden parempaan elämään. Heitä isänmaan puolustajia oli yli puoli miljoonaa, joista 88 000 ei päässyt koskaan takaisin kotiin. Heille haluan sytyttää kynttilän itsenäisyyspäivän aamuna sankarihaudalle.
maanantai 26. marraskuuta 2012
Kohti kovenevia aikoja
Syksyn aikana olemme saaneet kuulla teollisuudesta ikäviä uutisia. Yritykset ovat lomauttaneet ja irtisanoneet tuhansia työntekijöitä. Suomen talous on vientiriippuvainen. Elektroniikkateollisuutemme sekä metsä-ja konepajateollisuutemme tilauskirjat ovat ohentuneet. Muutama hyvä uutinen on tosin tullut telakkateollisuudesta. Talousviisaat ennustavat, että uuden kasvun alku on aikaisintaan ensi keväänä. Ei ole helppoa naapureillakaan. SAS:n kehno tilanne osoittaa, kuinka heikosti valtaosa lentoyhtiöistä voi. On vaikea uskoa, että muutaman kympin lipunhinnalla Suomesta Eurooppaan kuljettavat yhtiöt voivat kilpailussa mitenkään kannattavasti pärjätä.
Talvi saa ja olot kylmenee. Suomen vientiteollisuus piiputtaa pahasti. Suomen kansantalouden olennainen haaste, teollisuuden kilpailukyky vaatii toimenpiteitä. Teollisuudesta on viime vuosina kadonnut 60 000 työpaikkaa. Suuren osan kadosta selittää metsäteollisuuden ja elektroniikkateollisuuden tuotannon lakkautukset ja väen vähennykset, mutta moni muukin vienti vetää heikosti.
Talousviisaat ovat tuoneet julki keinoja, joilla yritykset nostetaan ylös suosta. Meitä julkishallinnossa toimivia koskee muun muassa seuraavat teesit: Hajota vanhaa tarkoittaa että ”julkinen talous tehokkaaksi, työtavat järkeviksi”. Ota riskiä tarkoittaa että ”kasvata nuoret yrittäjiksi eikä julkisen talouden pumpuliin”. Tutkijat töihin tarkoittaa, etää ”yliopistojen pitäisi siirtää soveltavaa tutkimusta niin pienten kuin suurten yritysten kylkeen ja sisälle”. Näitä teesejä riittää enemmältikin, mutta lausutut esimerkit osoittavat osittain kylmää kyytiä asenteissakin.
Yksin on vaarallista olla kylmässä maailmassa. Suomalaiset ovat pärjänneet hyvin kansainvälisissä kilpailukykyvertailussa viime vuosina; taisimme olla tuoreimmassa kolmanneksi paras. Meillä on perusrakenteet kunnossa. Yhdessä toimiminen on ollut vahvuutemme vaikeina aikoina. Yhteen hiileen puhaltaminen saa lämmön nousemaan. Nyt kun olemme selkeästi taas menossa taantumaan, meillä tulee olla kansallista malttia.
Maanmittauslaitos on omalta osaltaan lähtenyt uudistamaan julkishallinnon rakenteita, yksinkertaistamaan organisaatiotaan ja toimintarakenteita; on avannut tietojaan maksuttomaan käyttöön yritystoiminnan edellytysten parantamiseksi ja kouluttaa henkilöstöään uusille tarvittaville oppimispoluille. Jos mitään merkittävää ei itse tehdä, tekee sen joku ennen pitkää.
Talvi saa ja olot kylmenee. Suomen vientiteollisuus piiputtaa pahasti. Suomen kansantalouden olennainen haaste, teollisuuden kilpailukyky vaatii toimenpiteitä. Teollisuudesta on viime vuosina kadonnut 60 000 työpaikkaa. Suuren osan kadosta selittää metsäteollisuuden ja elektroniikkateollisuuden tuotannon lakkautukset ja väen vähennykset, mutta moni muukin vienti vetää heikosti.
Talousviisaat ovat tuoneet julki keinoja, joilla yritykset nostetaan ylös suosta. Meitä julkishallinnossa toimivia koskee muun muassa seuraavat teesit: Hajota vanhaa tarkoittaa että ”julkinen talous tehokkaaksi, työtavat järkeviksi”. Ota riskiä tarkoittaa että ”kasvata nuoret yrittäjiksi eikä julkisen talouden pumpuliin”. Tutkijat töihin tarkoittaa, etää ”yliopistojen pitäisi siirtää soveltavaa tutkimusta niin pienten kuin suurten yritysten kylkeen ja sisälle”. Näitä teesejä riittää enemmältikin, mutta lausutut esimerkit osoittavat osittain kylmää kyytiä asenteissakin.
Yksin on vaarallista olla kylmässä maailmassa. Suomalaiset ovat pärjänneet hyvin kansainvälisissä kilpailukykyvertailussa viime vuosina; taisimme olla tuoreimmassa kolmanneksi paras. Meillä on perusrakenteet kunnossa. Yhdessä toimiminen on ollut vahvuutemme vaikeina aikoina. Yhteen hiileen puhaltaminen saa lämmön nousemaan. Nyt kun olemme selkeästi taas menossa taantumaan, meillä tulee olla kansallista malttia.
Maanmittauslaitos on omalta osaltaan lähtenyt uudistamaan julkishallinnon rakenteita, yksinkertaistamaan organisaatiotaan ja toimintarakenteita; on avannut tietojaan maksuttomaan käyttöön yritystoiminnan edellytysten parantamiseksi ja kouluttaa henkilöstöään uusille tarvittaville oppimispoluille. Jos mitään merkittävää ei itse tehdä, tekee sen joku ennen pitkää.
torstai 15. marraskuuta 2012
Miksi tuottavuuden kasvu on tärkeää?
Tuottavuus on taloustieteessä tuotannon tehokkuuden mitta. Tuotanto on aina prosessi ja sen tuottavuutta mitataan tuotoksen ja panoksen suhteella tuotos/panos. Tuotannon kehittämisen seurauksena tuotos/panos -suhde eli tuottavuus kasvaa ja tuotannossa saadaan enemmän aikaan vähemmällä. Kun tuotannossa saadaan aikaan enemmän vähemmällä, taloudelliseen yhteisöön syntyy lisätuloja. Tuottavuuden kasvu merkitsee siis lisätuloja yhteisölle ja yhteisössä saavutettu korkea tulotaso on seurausta onnistuneesta tuottavuustyöstä. Korkeampi tulotaso johtaa suurempaan tarpeiden tyydyttämisen asteeseen, jota yleisesti pidetään hyvinvoinnin tärkeänä mittana. Julkisessa tuotannossa tuottavuus tarkoittaa mitä tarpeen tyydytystä saadaan käytetyillä tuloilla.
Kansakunnan pääasiallisena tavoitteena on tuottaa korkea ja kasvava elintaso kansalaisilleen. Tavoitteen saavuttaminen ei riipu hämärästä ”kilpailukyvyn” käsitteestä, vaan kansakunnan resurssien eli työvoiman ja pääoman käytön tuottavuudesta. Tuottavuus on pitkällä aikavälillä maan tärkein osatekijä, koska se vaikuttaa suoraan kansantuloon.
Suomalaisten elintaso on sadassa vuodessa kasvanut 12-kertaiseksi, kun elintason mittarina on kansantuote asukasta kohden. Tämä elintason kasvu on saatu aikaan tekemällä työtä, mutta itse asiassa vähemmällä työllä. Asukasta kohden tehtyjen työtuntien määrä on nyt alhaisempi kuin 100 vuotta sitten. Selitys tähän on siinä, että työn tuottavuus on kasvanut 14-kertaiseksi. Yhden työtunnin ansioilla saadaan siis 14 kertaa niin paljon palveluja kuin sata vuotta sitten. Esimerkki kuvaa, miten elintason kasvu syntyy tuottavuuden kasvusta.
Tilastokeskus on tuottanut valtion tuottavuustilastoja vuosittain, mutta ei tänä vuonna. Nyt sain kuitenkin kuulla, että jatkossa kaikki valtion virastot ovat osa Valtion tuottavuustilastoa, jonka Tilastokeskus tuottaa jatkossakin. Eräänä keskeisenä kehittämistavoitteena on ollut tuottavuusseurannassa tarvittavien tietojen tuottaminen osana valtion tulostavoitejärjestelmää. Kaikki suoritetiedot tuotettaisiin osana Valtiokonttorin raportointijärjestelmää eikä erillistä tilastokeruuta tarvittaisi.
Me Maanmittauslaitoksessa kannatamme tuottavuuden mittaamista. On ilahduttavaa, että Tilastokeskus ottaa asian taas hoitaakseen. Kiitos. Tarvitsemme mittareita, joilla seuraamme saammeko aikaan enemmän vähemmällä. Maanmittauslaitoksen organisaatiouudistuksen eräänä tavoitteena on tuottavuuden parantaminen. Tuottavuushyödyt koituvat paitsi asiakkaillemme myös omalle organisaatiollemme.
Olemme pitkään olleet tuottavuuden kasvussa valtionhallinnossa keskimääräistä paremmalla kasvu-uralla. Lähes hokeman oloinen 2 % tuottavuuden kasvu on pystytty ylittämään ja näen, että meidän tulee pyrkiä kestävään 3 - 4 %:n tuottavuuden kasvuun tällä vuosikymmenellä. Tämä antaisi Maanmittauslaitokselle tarvitsemaamme liikkumatilaa. Tähän pääsemme toimintamme jatkuvalla kehittämisellä ja kaikissa kehittämisprojekteissa tulee olla tuottavuuden kasvu yhtenä keskeisenä tavoitteena. Fiksuilla toimintaprosesseilla, uuden teknologian oikea-aikaisella hyödyntämisellä ja uudenaikaisilla tietojärjestelmillä saamme enemmän aikaan vähemmällä. Huolehtikaamme yhdessä jatkuvan kehittämisen linjasta.
Kansakunnan pääasiallisena tavoitteena on tuottaa korkea ja kasvava elintaso kansalaisilleen. Tavoitteen saavuttaminen ei riipu hämärästä ”kilpailukyvyn” käsitteestä, vaan kansakunnan resurssien eli työvoiman ja pääoman käytön tuottavuudesta. Tuottavuus on pitkällä aikavälillä maan tärkein osatekijä, koska se vaikuttaa suoraan kansantuloon.
Suomalaisten elintaso on sadassa vuodessa kasvanut 12-kertaiseksi, kun elintason mittarina on kansantuote asukasta kohden. Tämä elintason kasvu on saatu aikaan tekemällä työtä, mutta itse asiassa vähemmällä työllä. Asukasta kohden tehtyjen työtuntien määrä on nyt alhaisempi kuin 100 vuotta sitten. Selitys tähän on siinä, että työn tuottavuus on kasvanut 14-kertaiseksi. Yhden työtunnin ansioilla saadaan siis 14 kertaa niin paljon palveluja kuin sata vuotta sitten. Esimerkki kuvaa, miten elintason kasvu syntyy tuottavuuden kasvusta.
Tilastokeskus on tuottanut valtion tuottavuustilastoja vuosittain, mutta ei tänä vuonna. Nyt sain kuitenkin kuulla, että jatkossa kaikki valtion virastot ovat osa Valtion tuottavuustilastoa, jonka Tilastokeskus tuottaa jatkossakin. Eräänä keskeisenä kehittämistavoitteena on ollut tuottavuusseurannassa tarvittavien tietojen tuottaminen osana valtion tulostavoitejärjestelmää. Kaikki suoritetiedot tuotettaisiin osana Valtiokonttorin raportointijärjestelmää eikä erillistä tilastokeruuta tarvittaisi.
Me Maanmittauslaitoksessa kannatamme tuottavuuden mittaamista. On ilahduttavaa, että Tilastokeskus ottaa asian taas hoitaakseen. Kiitos. Tarvitsemme mittareita, joilla seuraamme saammeko aikaan enemmän vähemmällä. Maanmittauslaitoksen organisaatiouudistuksen eräänä tavoitteena on tuottavuuden parantaminen. Tuottavuushyödyt koituvat paitsi asiakkaillemme myös omalle organisaatiollemme.
Olemme pitkään olleet tuottavuuden kasvussa valtionhallinnossa keskimääräistä paremmalla kasvu-uralla. Lähes hokeman oloinen 2 % tuottavuuden kasvu on pystytty ylittämään ja näen, että meidän tulee pyrkiä kestävään 3 - 4 %:n tuottavuuden kasvuun tällä vuosikymmenellä. Tämä antaisi Maanmittauslaitokselle tarvitsemaamme liikkumatilaa. Tähän pääsemme toimintamme jatkuvalla kehittämisellä ja kaikissa kehittämisprojekteissa tulee olla tuottavuuden kasvu yhtenä keskeisenä tavoitteena. Fiksuilla toimintaprosesseilla, uuden teknologian oikea-aikaisella hyödyntämisellä ja uudenaikaisilla tietojärjestelmillä saamme enemmän aikaan vähemmällä. Huolehtikaamme yhdessä jatkuvan kehittämisen linjasta.
maanantai 29. lokakuuta 2012
Kun mikään ei koskaan toimi
Amerikkalaiskoomikko Louis CK hämmästeli sitä, että miten ihmeellistä teknologia nykyään onkaan ja sitä, että miten kukaan ei ole tyytyväinen. Monet meistä ovat eläneet sen ajan, jolloin puhelimet olivat seinässä kiinni ja niissä oli pyöritettävät numerolevyt. Nykyinen kännykkäkäyttäjä hakee tietoa älypuhelimellaan ja odottaa, että tiedon tulisi tulla sillä samalla siunaamalla. Kun ei heti tule, mikään ei koskaan toimi. On helvetin huonoa palvelua. Odota sekunti. Viesti menee valon nopeudella avaruuden läpi, anna sille sekunti aikaa, muistuttaa koomikko.
Kun ajatellaan miten teknologia on kehittynyt viime vuosina, tuskin kukaan haluaisi palata menneeseen aikaan. Mekin mittaisimme nauhalla, piirtäisimme kartat käsin ja värittäisimme ne vesiväreillä. Otteet kirjoittaisimme lomakkeille käsin tai koneilla. Tekemistä olisi, mutta tuskin kaipaamme aikaan menneeseen. Ehkä meidän pitäisi sittenkin iloita siitä kehityksestä, mitä on tapahtunut ja vähän paremmalla maltilla lähestyä uusien palvelujen vastaanottoon ja odotuksiin. Ammattitaitoa on myös ymmärtää uuteen liittyvät vaikeudet ja välittömät korjaustarpeet. Tulossa lienee entistä hämmästyttävimpiä ja ilahduttavampia palveluita, mutta niin autuaaksi maailma tuskin koskaan menee, että virheistä päästäisiin kokonaan eroon.
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Apple julkaisi uuden version karttaohjelmasta iPhonen ja iPadin iOS-käyttöjärjestelmässä. Uudessa versiossa ei ole enää Googlen karttaohjelmaa, koska yritysten välit lienevät viilentyneet. Kerrotaan, että Applen palvelu kärsi lastentaudeista: kaupunkeja oli kadonnut tai muuttanut nimeään, pellot muuttuneet lentokentiksi, Vapaudenpatsas oli kadonnut ja muuta pientä. Oli siis virheitä, jotka sittemmin korjattiin. Meillä itsellämme on myös kokemuksia tällaisesta ja ensi vuonna lanseeraamme taas uusia palveluja. Yritetään mennä maltilla.
Kaikki kunnia kärsivällisille kehittäjille ja palvelujen tukihenkilöille. Olette jaksaneet tehdä suurenmoista työtä. Toivottavasti jaksatte kestää myös meitä malttamattomia käyttäjiäkin.
Kun ajatellaan miten teknologia on kehittynyt viime vuosina, tuskin kukaan haluaisi palata menneeseen aikaan. Mekin mittaisimme nauhalla, piirtäisimme kartat käsin ja värittäisimme ne vesiväreillä. Otteet kirjoittaisimme lomakkeille käsin tai koneilla. Tekemistä olisi, mutta tuskin kaipaamme aikaan menneeseen. Ehkä meidän pitäisi sittenkin iloita siitä kehityksestä, mitä on tapahtunut ja vähän paremmalla maltilla lähestyä uusien palvelujen vastaanottoon ja odotuksiin. Ammattitaitoa on myös ymmärtää uuteen liittyvät vaikeudet ja välittömät korjaustarpeet. Tulossa lienee entistä hämmästyttävimpiä ja ilahduttavampia palveluita, mutta niin autuaaksi maailma tuskin koskaan menee, että virheistä päästäisiin kokonaan eroon.
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Apple julkaisi uuden version karttaohjelmasta iPhonen ja iPadin iOS-käyttöjärjestelmässä. Uudessa versiossa ei ole enää Googlen karttaohjelmaa, koska yritysten välit lienevät viilentyneet. Kerrotaan, että Applen palvelu kärsi lastentaudeista: kaupunkeja oli kadonnut tai muuttanut nimeään, pellot muuttuneet lentokentiksi, Vapaudenpatsas oli kadonnut ja muuta pientä. Oli siis virheitä, jotka sittemmin korjattiin. Meillä itsellämme on myös kokemuksia tällaisesta ja ensi vuonna lanseeraamme taas uusia palveluja. Yritetään mennä maltilla.
Kaikki kunnia kärsivällisille kehittäjille ja palvelujen tukihenkilöille. Olette jaksaneet tehdä suurenmoista työtä. Toivottavasti jaksatte kestää myös meitä malttamattomia käyttäjiäkin.
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Onko sukupuolella väliä?
Itä-Suomen yliopistolehdessä Saimassa on artikkeli, jossa kerrotaan, että yhdysvaltalaisessa mediassa isojen yhtiöiden naisjohtajia käsitellään kovasanaisemmin kuin heidän miespuolisia kollegoja. On havaittu, että kansainvälisesti yleisimminkin naisjohtajat joutuvat mediassa kovan arvioinnin ja arvostelun kohteeksi.
Suomessa on eräässä tutkimuksessa pyydetty kauppatieteen opiskelijoita kirjoittamaan arviointitarinoita mies- ja naisjohtajista. Molempien johtamisominaisuuksia tarkasteltiin hyvin myönteisesti. Professori Päivi Eriksson Tampereen yliopistosta kertoi, että yllättävää tutkimuksessa oli se, että opiskelijat ymmärsivät miesjohtajien negatiivisia tunteenpurkauksia ja katsoivat, että he toimivat tilanteissa kovan paineen alaisina. Tarinoissa kerrottiin naisjohtajista, jotka olivat hyviä asiajohtajia, tiukkoja ja johdonmukaisia työssään. Naisjohtajia kuvattiin jopa hyvin maskuliisina. Opiskelijat pitivät miehiä luontaisina johtajina, jotka onnistuneesti yhdistävät maskuliinisia ja feminiinisiä piirteitä työssään.
Tampereen yliopiston naistutkimuksen yksikön johtaja professori Eriksson toteaa, että miehet ja naiset toimivat johtajina loppujen lopuksi varsin samalla tavalla. Keskeisempää tutkimuksissa olisi hänen mielestään tarkastella sukupuolten sisäisiä eroja kuin keskittyä sukupuolten välisiin eroihin. Toisaalta sukupuoleen liittyviä kysymyksiä on pidettävä esillä ainakin niin kauan, kun naisten euro on 80 senttiä eikä yritysten ylimmässä johdossa ja niiden hallituksissa ole nykyistä enempää naisia.
Meillä Maanmittauslaitoksessa on tasa-arvosuunnitelma, jota pyrimme noudattamaan kaikessa toiminnassamme. Naisten osuus henkilöstön kokoaismäärästä on noin 55 % ja miesten 45 %. Johtajista naisia noin 25 % ja miehiä 75 %. Esimiehissä suhdeluku lienee samaa luokkaa. Matkalla kohti tasa-arvoisempaa johtamis- ja esimiehisyysjakaumaa on tässä meillä haasteita tällä vuosikymmenellä.
Sirkka Liakka (1908–1999) oli maanmittausalan uranuurtajia. Hän valmistui Suomen ensimmäisenä naisena maanmittausinsinööriksi 1931 ja oli Pohjoismaiden ensimmäinen kenttätöissä työskennellyt naismaanmittari. Kymen läänin lääninmaanmittausinsinööriksi hänet valittiin 1955. Maanmittausalan korkeakouluopiskelijoista on edelleen enemmistö miehiä, mikä näkyy myös alamme johtajien ja esimiesten sukupuolijakaumassa, mutta muutoksen tuulet ovat jo näkymässä.
Olin pari viikkoa sitten kuuntelemassa Johdon Foorumissa mm. Saku Tuomista teemasta ”onko johtamisessa luovuudelle tilaa”. Hän kertoi lisäksi miesten ja naisten osallistumisaktiivisuudesta erityyppisissä seminaareissa. Jos on kysymys uusimmissa teknologisista ratkaisuista ja niiden käyttöönotosta osallistujista yli 75 % on miehiä. Jos on kysymys toiminnan innovaatiosta sukupuolijakauma on 50/50. Jos on kysymys luovuudesta osallistujista 80 % on naisia. Ja jos seminaarin teemana on onnellisuus, naisten osuus on 100 %. Voi meitä onnettomia miehiä!
Suomessa on eräässä tutkimuksessa pyydetty kauppatieteen opiskelijoita kirjoittamaan arviointitarinoita mies- ja naisjohtajista. Molempien johtamisominaisuuksia tarkasteltiin hyvin myönteisesti. Professori Päivi Eriksson Tampereen yliopistosta kertoi, että yllättävää tutkimuksessa oli se, että opiskelijat ymmärsivät miesjohtajien negatiivisia tunteenpurkauksia ja katsoivat, että he toimivat tilanteissa kovan paineen alaisina. Tarinoissa kerrottiin naisjohtajista, jotka olivat hyviä asiajohtajia, tiukkoja ja johdonmukaisia työssään. Naisjohtajia kuvattiin jopa hyvin maskuliisina. Opiskelijat pitivät miehiä luontaisina johtajina, jotka onnistuneesti yhdistävät maskuliinisia ja feminiinisiä piirteitä työssään.
Tampereen yliopiston naistutkimuksen yksikön johtaja professori Eriksson toteaa, että miehet ja naiset toimivat johtajina loppujen lopuksi varsin samalla tavalla. Keskeisempää tutkimuksissa olisi hänen mielestään tarkastella sukupuolten sisäisiä eroja kuin keskittyä sukupuolten välisiin eroihin. Toisaalta sukupuoleen liittyviä kysymyksiä on pidettävä esillä ainakin niin kauan, kun naisten euro on 80 senttiä eikä yritysten ylimmässä johdossa ja niiden hallituksissa ole nykyistä enempää naisia.
Meillä Maanmittauslaitoksessa on tasa-arvosuunnitelma, jota pyrimme noudattamaan kaikessa toiminnassamme. Naisten osuus henkilöstön kokoaismäärästä on noin 55 % ja miesten 45 %. Johtajista naisia noin 25 % ja miehiä 75 %. Esimiehissä suhdeluku lienee samaa luokkaa. Matkalla kohti tasa-arvoisempaa johtamis- ja esimiehisyysjakaumaa on tässä meillä haasteita tällä vuosikymmenellä.
Sirkka Liakka (1908–1999) oli maanmittausalan uranuurtajia. Hän valmistui Suomen ensimmäisenä naisena maanmittausinsinööriksi 1931 ja oli Pohjoismaiden ensimmäinen kenttätöissä työskennellyt naismaanmittari. Kymen läänin lääninmaanmittausinsinööriksi hänet valittiin 1955. Maanmittausalan korkeakouluopiskelijoista on edelleen enemmistö miehiä, mikä näkyy myös alamme johtajien ja esimiesten sukupuolijakaumassa, mutta muutoksen tuulet ovat jo näkymässä.
Olin pari viikkoa sitten kuuntelemassa Johdon Foorumissa mm. Saku Tuomista teemasta ”onko johtamisessa luovuudelle tilaa”. Hän kertoi lisäksi miesten ja naisten osallistumisaktiivisuudesta erityyppisissä seminaareissa. Jos on kysymys uusimmissa teknologisista ratkaisuista ja niiden käyttöönotosta osallistujista yli 75 % on miehiä. Jos on kysymys toiminnan innovaatiosta sukupuolijakauma on 50/50. Jos on kysymys luovuudesta osallistujista 80 % on naisia. Ja jos seminaarin teemana on onnellisuus, naisten osuus on 100 %. Voi meitä onnettomia miehiä!
maanantai 1. lokakuuta 2012
Lujuutta ja luovuutta
World Design Capital Helsinki -vuosi alkaa kääntyä lopuilleen. Helsinki on juhlinut myös pääkaupunkiutensa 200-vuotisjuhlaa tänä vuonna. Väestörekisterikeskus julkaisee vuosittain taskukalenterin kokoisen tilaston väestön jakautumisesta eri ryhmiin niin alueellisesti, ikäpyramiideittain kuin monella muullakin eri näkökulmalla jaoteltuna. On kiistaton tosiasia, että pääkaupunki ympäristöineen on kasvanut kansakunnan veturiksi. Ja kasvu jatkuu mikäli uskomme maakuntaliiton ennustuksiin kasvuvauhdista seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana, ja miksi emme uskoisi. Onneksi olkoon Helsinki!
Luin jostain lehdestä taiteen kunniatohtoriksi promovoidun muotoilija, keraamikko ja taiteellinen johtaja Anu Pentikin 70-vuotishaastattelun. Haastattelussa hän toteaa, että design ja kyky nähdä kauneutta ympärillään vaikuttavat koko ihmisen hyvinvointiin. Kuusankoskelta Posiolle muuttanut taiteilija todistaa, että ihmisen ei tulisi koskaan kadottaa kykyä nähdä kauneutta, sillä samalla ihmiseltä häviää tärkeä positiivisuuden lähde. Pentikille henkinen hyvinvointi on tärkeää, ja hän saa voimaa läheisistä ihmisistä, hyvästä yhteistyöstä, luonnosta ja ennen kaikkea positiivisesta elämänasenteesta. Se on kannatellut myös vaikeina aikoina, eikä ole ollut vain naiivia muodikasta sanahelinää: myös silloin kun yrityksen kanssa on oltu veitsi kurkulla.
Pentik kertoi myös luovuudesta: ”Luovuudessa ei ole mitään ihmeellistä, mutta se ei synny itsestään, sitä täytyy harjoittaa ja kehittää.” Kuinka paljon meidän maanmittareiden työssä on luovuudelle tilaa? Sain olla nuorena insinöörinä pari lyhyttä jaksoa opettajana ammattikoulussa. Yritin opettaa maanmittausta tuleville kartanpiirtäjille. Monet oppilaat olivat usein lahjakkaita piirtäjiä, ja kartan marginaalien reunat olivat usein täynnä kauniita piirustuksia milloin mistäkin aiheesta. Marginaalien sisäpuolella piirtämisessä ei ollut sijaa ”luovuudelle”. Kartanpiirtäminen, tai nykyään kai pitää sanoa tuottaminen, on mitä määrämuotoisinta tekemistä. Kuitenkin luovuuden voi nähdä yleisenä kykynä tuottaa uusia erilaisia ratkaisuja työssä ja tekemisessä koettuihin ongelmiin ja haasteisiin. Käsillä tekemisen ohella.
Tarvitaan rohkeutta, harjoittelua ja itseensä uskomista. Sekä terrierin luonnetta, kuten Anu Pentikillä.
Luin jostain lehdestä taiteen kunniatohtoriksi promovoidun muotoilija, keraamikko ja taiteellinen johtaja Anu Pentikin 70-vuotishaastattelun. Haastattelussa hän toteaa, että design ja kyky nähdä kauneutta ympärillään vaikuttavat koko ihmisen hyvinvointiin. Kuusankoskelta Posiolle muuttanut taiteilija todistaa, että ihmisen ei tulisi koskaan kadottaa kykyä nähdä kauneutta, sillä samalla ihmiseltä häviää tärkeä positiivisuuden lähde. Pentikille henkinen hyvinvointi on tärkeää, ja hän saa voimaa läheisistä ihmisistä, hyvästä yhteistyöstä, luonnosta ja ennen kaikkea positiivisesta elämänasenteesta. Se on kannatellut myös vaikeina aikoina, eikä ole ollut vain naiivia muodikasta sanahelinää: myös silloin kun yrityksen kanssa on oltu veitsi kurkulla.
Pentik kertoi myös luovuudesta: ”Luovuudessa ei ole mitään ihmeellistä, mutta se ei synny itsestään, sitä täytyy harjoittaa ja kehittää.” Kuinka paljon meidän maanmittareiden työssä on luovuudelle tilaa? Sain olla nuorena insinöörinä pari lyhyttä jaksoa opettajana ammattikoulussa. Yritin opettaa maanmittausta tuleville kartanpiirtäjille. Monet oppilaat olivat usein lahjakkaita piirtäjiä, ja kartan marginaalien reunat olivat usein täynnä kauniita piirustuksia milloin mistäkin aiheesta. Marginaalien sisäpuolella piirtämisessä ei ollut sijaa ”luovuudelle”. Kartanpiirtäminen, tai nykyään kai pitää sanoa tuottaminen, on mitä määrämuotoisinta tekemistä. Kuitenkin luovuuden voi nähdä yleisenä kykynä tuottaa uusia erilaisia ratkaisuja työssä ja tekemisessä koettuihin ongelmiin ja haasteisiin. Käsillä tekemisen ohella.
Tarvitaan rohkeutta, harjoittelua ja itseensä uskomista. Sekä terrierin luonnetta, kuten Anu Pentikillä.
perjantai 14. syyskuuta 2012
Tietoturva – tosinaisten ja -miesten laji
Tietoturva samaistetaan usein tietotekniikkaan ja ulkoisiin tietoturvauhkiin. Tahallisesti tehtyihin tietokoneviruksiin, matoihin ja tietomurtoihin. Tietotekniikan mukanaan tuomat tietoturvariskit tulivat median huomion kohteeksi kymmenisen vuotta sitten. Seurauksena ilmestyi useita virustentorjuntaohjelmistoja myyviä yrityksiä, jotka tietysti pyrkivät uuteen markkinarakoon. Ne kiinniitävät huomion käyttöjärjestelmissä olleisiin ohjelmointivirheisiin, jotka altistavat käyttäjät tietoturvauhkille.
Sanotaan, että internetissä on nykyään miljoonia tietokoneita, jotka ovat avoimia luvattomalle käytölle paitsi ohjelmointivirheiden ja haittaohjelmien myös käyttäjien tekemien virheiden takia. Syinä voivat olla esimerkiksi huonot salasanat tai konfiguraatiovirheet, joiden ansiosta koneelle pääsee ilman tunnuksia.
Tietoturvallisuudella tarkoitetaan tietojen, palvelujen, järjestelmien ja tietoliikenteen suojaamista. Tietoturvallisuuden uhkiksi voidaan mainita esimerkiksi erilaiset huijausyritykset, henkilökohtaisen yksityisyyden loukkaukset, roskapostit, piratismi, tietokonevirukset ja verkkoterrorismit.
Tietoturvan yleisiä uhkia ovat luvaton pääsy, tiedon luvaton käyttö, salaisen tiedon paljastaminen, tiedon sekaannus, tiedon muuntuminen, salaisen tiedon tutkituksi tuleminen, tiedon kopioituminen ja tiedon hävittäminen.
Maanmittauslaitoksen tavoitteena on tuottaa tietoa maasta luotettavasti – verkossa ja vierelläsi. Se on meidän tehtävämme. Ympäröivä maailmamme ei ole vain niin hyvä kuin haluaisimme tai toivoisimme sen olevan. Tietoturva on meille ensiarvoisen tärkeää kaikessa tekemisessä. Niin palveluissa, kehittämisessä kuin joka päiväisessä käyttäytymisessäkin. Olemme ottaneet tänä vuonna yhteiseksi tavoitteeksi, että me jokainen parannamme osaamistamme tällä saralla tai ainakin todennamme osaamistasomme, jos olemme sen jo aiemmin saavuttaneet. Siksi suoritamme ja esimiehemme varmistavat, että kaikki suorittavat ”tietoturva-ajokortin”.
Olen ilokseni saanut tietää, että lähes kaikki ovat sen jo tehneet. Onnittelen niitä yksiköitä, joissa on jo tähän mennessä saavutettu 100 %:n taso. Onnittelen myös jokaista työntekijäämme, joka on ”kortin ajanut”.
Sanotaan, että internetissä on nykyään miljoonia tietokoneita, jotka ovat avoimia luvattomalle käytölle paitsi ohjelmointivirheiden ja haittaohjelmien myös käyttäjien tekemien virheiden takia. Syinä voivat olla esimerkiksi huonot salasanat tai konfiguraatiovirheet, joiden ansiosta koneelle pääsee ilman tunnuksia.
Tietoturvallisuudella tarkoitetaan tietojen, palvelujen, järjestelmien ja tietoliikenteen suojaamista. Tietoturvallisuuden uhkiksi voidaan mainita esimerkiksi erilaiset huijausyritykset, henkilökohtaisen yksityisyyden loukkaukset, roskapostit, piratismi, tietokonevirukset ja verkkoterrorismit.
Tietoturvan yleisiä uhkia ovat luvaton pääsy, tiedon luvaton käyttö, salaisen tiedon paljastaminen, tiedon sekaannus, tiedon muuntuminen, salaisen tiedon tutkituksi tuleminen, tiedon kopioituminen ja tiedon hävittäminen.
Maanmittauslaitoksen tavoitteena on tuottaa tietoa maasta luotettavasti – verkossa ja vierelläsi. Se on meidän tehtävämme. Ympäröivä maailmamme ei ole vain niin hyvä kuin haluaisimme tai toivoisimme sen olevan. Tietoturva on meille ensiarvoisen tärkeää kaikessa tekemisessä. Niin palveluissa, kehittämisessä kuin joka päiväisessä käyttäytymisessäkin. Olemme ottaneet tänä vuonna yhteiseksi tavoitteeksi, että me jokainen parannamme osaamistamme tällä saralla tai ainakin todennamme osaamistasomme, jos olemme sen jo aiemmin saavuttaneet. Siksi suoritamme ja esimiehemme varmistavat, että kaikki suorittavat ”tietoturva-ajokortin”.
Olen ilokseni saanut tietää, että lähes kaikki ovat sen jo tehneet. Onnittelen niitä yksiköitä, joissa on jo tähän mennessä saavutettu 100 %:n taso. Onnittelen myös jokaista työntekijäämme, joka on ”kortin ajanut”.
torstai 6. syyskuuta 2012
Citius, altius, fortius
Kuluvan vuoden suurin urheilutapahtuma oli kiistatta Lontoon olympialaiset. Kisat kestivät kolmisen viikkoa ja uusia maailmanennätyksiä ja uusia huippu-urhelijoita nähtiin. Sen lisäksi saimme ihailla useampikertaisia voittajia. Urheilu yhdistää koko maailmaa, vaikka olympialaisissa kilpaillaan toisiaan vastaan. Urheilun suurkuluttajat ovat tänä kesänä saaneet nauttia lisäksi jalkapalloilun EM-kisoista sekä yleisurheilun EM-kisoista. Alammeko olla kylläisiä?
Urheilu herättää voimakkaita tunteita. Niin voiton kuin tappionkin hetkellä. Voittajat palkintopallilla päästävät tunteet valloilleen, mikä ei voi olla koskettamatta meitä katselijoitakin. Myötäelämme kyseistä hetkeä. Samoin kansallisuustunteet ovat nykyään sallittuja kaikkien kansojen kohdalla; eräiden kansojen takavuosien itsehillinnästä on luovuttu. Hyvä näin.
Maanmittauslaitoksen väessä on niin huippu-urheilijoita kuin kuntourheilijoita. On ollut MM-tason urheilijoita kansallisesta tasosta puhumattakaan. Eräillä nykyisillä MM-tason urheilijoilla on vanhempia, jotka ovat laitoksen palveluksessa. Maanmittauslaitos on halunnut tukea työntekijöidensä liikunnallisia harrastuksia ja sen takia järjestämme mm. laitoksen kesä- ja talvikisoja eri lajeissa. Osanottoaktiivisuus vaihtelee lajeittain ja vuosittain. Tärkeintä on kuitenkin se, että me jokainen itsellemme sopivalla tavalla pidämme huolta fyysisestä ja henkisestäkin kunnosta. Pyrimme antamaan tukea siihen. Hyväkuntoisina jaksamme työssä parhaiten.
Työmme sisältö on muuttunut niin, että maastotyön osuus vähenee. Muistan erään topografiystäväni kommentin, kun tapasin hänet muutama vuosi eläkkeelle jäämisensä jälkeen. Kysymykseeni kuulumisista ja siitä mitä oli elämässä muuttunut, hän totesi: ”Nyt vasta ymmärtää, kuinka hyvää aikaa työssäkäyntiaika olikin. Silloin sai jatkuvasti liikkua työaikana ja kunto pysyi hyvänä ikään kuin sivutuotteena. Nyt pitää kuntoilla ihan erikseen.” Näin ne ajat ja tavat muuttuvat.
maanantai 27. elokuuta 2012
Miten meitä johdetaan
Johtamisesta lienee kirjoitettu tuhansia kirjoja ja uusia tulee. Johtamisen määritelmäksi on varsin yleisesti hyväksytty Mary Parker Folletin (1868-1933) tutkimuksessa lausuttu ”the art of getting things done through people”, jonka mukaan johtaminen on tavoitesuuntautunutta vuorovaikutteista sosiaalista toimintaa. Johtamisella ohjataan ihmisten toimintaa. Johtamisen avulla pyritään siihen, että joukko ihmisiä toimii paremmin ja tehokkaammin kuin ilman johtamista. Määritelmän mukaan johtaminen on toimintaa, jossa on tarkoitus saada aikaan tuloksia ihmisten avulla ja ihmisten kanssa - ei itse tehden. Johtaminen tapahtuu siis aina ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.
Johtamisessa on keskeistä haluttujen tulosten saavuttaminen. Johtamisen tärkeitä toimia ovat tavoitteen asettaminen, toteutuneen tuloksen toteaminen ja niiden vertailu. Johtamisen tulos-käsite, tulosjohtaminen, tulosvastuu, tulospalkkaus ja tulosmatriisi muodostavat käsiteryppään, jossa tulos tarkoittaa samaa asiaa.
Johtamisen erityispiirteitä voidaan korostaa lisämääreillä. Ympäristöjohtaminen painotetaan johtamisen vaikutuksia ympäristöön. Laatujohtamisessa laatuun liittyviä seikkoja, tavoitejohtamisessa korostetaan itsenäistä toimintaa, jossa toimintaa arvioidaan saavutettujen tavoitteiden perusteella. Prosessijohtamisessa prosessien mukaista vastuukokonaisuutta. Sotilasjohtamisessa sotilaiden johtamista. Kaikissa johtamistapahtumissa on kuitenkin ydin sama: saada aikaan tuloksia ihmisten avulla ja kanssa. Asioita ei voi johtaa - niitä voi vain hallita ja osata hyvin tai huonosti. Vain ihmisiä voi johtaa. Hyvien tulosten saavuttaminen edellyttää alan asiantuntemusta, mutta johtamista voidaan tarkastella johtamisen alasta riippumattomana ilmiönä.
Vaikka uusia johtamisoppeja ja malleja kehitetään koko ajan, niin on olemassa myös vanhoja oppeja. Eräässäkin tapauksessa johtajaa on neuvottu näin: ”Sinä vain uuvutat itsesi ja kansasi, joka on ympärilläsi, sillä tämä työ on sinulle liian raskas. Et pysty tekemään sitä yksin… Mutta sinun tulee valita kansan keskuudesta kelvollisia, Jumalaa pelkääviä, rehellisiä ja lahjomattomia miehiä ja asettaa heidät tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päälliköksi. He voivat ratkoa kansan asioita. Vain tärkeät asiat tuotakoon sinun eteesi, kaikki pienemmät asiat he voivat ratkaista itse. Näin taakkasi kevenee, kun he kantavat osan siitä.” Tämä johtamisoppi on suora sitaatti Raamatusta 3000 vuoden takaa. Mooseksen appiukko halusi neuvoa Moosesta.
Maanmittauslaitosta on johdettu kaksisataa vuotta. Viimeiset kaksikymmentäyksi vuotta ylimpänä johtajana Jarmo. Hän siirtyy tämän viikon lopulla eläkkeelle. Jarmo on johtanut meitä viisaasti. Minä aloitan nöyrällä mielellä Jarmon raivaamalla polulla kaikkea arvokasta vaalien ja uuteen tukevalla otteella yhdessä tarttuen.
Johtamisessa on keskeistä haluttujen tulosten saavuttaminen. Johtamisen tärkeitä toimia ovat tavoitteen asettaminen, toteutuneen tuloksen toteaminen ja niiden vertailu. Johtamisen tulos-käsite, tulosjohtaminen, tulosvastuu, tulospalkkaus ja tulosmatriisi muodostavat käsiteryppään, jossa tulos tarkoittaa samaa asiaa.
Johtamisen erityispiirteitä voidaan korostaa lisämääreillä. Ympäristöjohtaminen painotetaan johtamisen vaikutuksia ympäristöön. Laatujohtamisessa laatuun liittyviä seikkoja, tavoitejohtamisessa korostetaan itsenäistä toimintaa, jossa toimintaa arvioidaan saavutettujen tavoitteiden perusteella. Prosessijohtamisessa prosessien mukaista vastuukokonaisuutta. Sotilasjohtamisessa sotilaiden johtamista. Kaikissa johtamistapahtumissa on kuitenkin ydin sama: saada aikaan tuloksia ihmisten avulla ja kanssa. Asioita ei voi johtaa - niitä voi vain hallita ja osata hyvin tai huonosti. Vain ihmisiä voi johtaa. Hyvien tulosten saavuttaminen edellyttää alan asiantuntemusta, mutta johtamista voidaan tarkastella johtamisen alasta riippumattomana ilmiönä.
Vaikka uusia johtamisoppeja ja malleja kehitetään koko ajan, niin on olemassa myös vanhoja oppeja. Eräässäkin tapauksessa johtajaa on neuvottu näin: ”Sinä vain uuvutat itsesi ja kansasi, joka on ympärilläsi, sillä tämä työ on sinulle liian raskas. Et pysty tekemään sitä yksin… Mutta sinun tulee valita kansan keskuudesta kelvollisia, Jumalaa pelkääviä, rehellisiä ja lahjomattomia miehiä ja asettaa heidät tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päälliköksi. He voivat ratkoa kansan asioita. Vain tärkeät asiat tuotakoon sinun eteesi, kaikki pienemmät asiat he voivat ratkaista itse. Näin taakkasi kevenee, kun he kantavat osan siitä.” Tämä johtamisoppi on suora sitaatti Raamatusta 3000 vuoden takaa. Mooseksen appiukko halusi neuvoa Moosesta.
Maanmittauslaitosta on johdettu kaksisataa vuotta. Viimeiset kaksikymmentäyksi vuotta ylimpänä johtajana Jarmo. Hän siirtyy tämän viikon lopulla eläkkeelle. Jarmo on johtanut meitä viisaasti. Minä aloitan nöyrällä mielellä Jarmon raivaamalla polulla kaikkea arvokasta vaalien ja uuteen tukevalla otteella yhdessä tarttuen.
maanantai 13. elokuuta 2012
Sataa sataa ropisee
Moni meistä sai kesälomansa aikana kokea vesisateen runsautta. Itse koin ensimmäisen kerran elämässäni, miltä tuntuu kun neljässä päivässä tulee vettä yli 120 milliä. Se tuntuu märältä ja tekee mieli olla tuvassa.
Neljässä päivässä satoi lähes viidenneksen koko vuoden normaalista sademäärästä. En kadehdi maanviljelijöitä. Monin paikoin sade on vienyt sadon. FAO ennustaa ruoan hinnan rajua nousua, kun sääolosuhteet ovat turmelleet satonäkymiä ympäri maailmaa. Eräs ystävä kertoi odottavansa ilmastonmuutoksen mahdollistavan viinin viljelyharrastuksen aloittamisen Suomessa. Riisinviljely saattaisi tosin olla todennäköisempää ainakin tämän kesän kokemusten perusteella.
Filosofi Esa Saarisen luennolla oli kerran vieraana Jorma Ollila. Keskustelun lopussa Saarinen esitti kysymyksen, onko suomalaisessa johtamisessa mitään, jonka Ollila haluaisi muuttaa? Vastaus kuului: ”Meidän pitäisi oppia paremmin kiittämään toisiamme hyvin tehdystä työstä ja voisi hyvää työtä joskus juhliakin.”
Me juhlimme tänä vuonna Maanmittauslaitoksen 200-vuotistaivalta. Maanmittauslaitoksessa työn ovat aina tehneet ihmiset. Osaavat ihmiset. Ja yhdessä. Meidän palvelumme ja suoritteemme ovat ihmisten aikaansaamia. Välineet ja rakkineet ovat vain mahdollistaneet tekemisen sekä helpottaneet tekemistä. Tämän viikon lopulla tapaamme henkilöstön yhteisessä 200-vuotisjuhlassa. Kiitos sinulle työtoverini, että olen saanut ja saan tehdä työtä kanssasi.
Toivon, ettei Vuokatissa sada kaatamalla. Mutta säälle emme mahda mitään; se otetaan vastaan sellaisena kun se tulee. Sen sijaan juhla syntyy siitä kun vieraat saapuvat. Kiitos siitä, että niin moni on pystynyt vastaamaan myönteisesti kutsuun. Tehdään yhdessä muistoja.
Neljässä päivässä satoi lähes viidenneksen koko vuoden normaalista sademäärästä. En kadehdi maanviljelijöitä. Monin paikoin sade on vienyt sadon. FAO ennustaa ruoan hinnan rajua nousua, kun sääolosuhteet ovat turmelleet satonäkymiä ympäri maailmaa. Eräs ystävä kertoi odottavansa ilmastonmuutoksen mahdollistavan viinin viljelyharrastuksen aloittamisen Suomessa. Riisinviljely saattaisi tosin olla todennäköisempää ainakin tämän kesän kokemusten perusteella.
Filosofi Esa Saarisen luennolla oli kerran vieraana Jorma Ollila. Keskustelun lopussa Saarinen esitti kysymyksen, onko suomalaisessa johtamisessa mitään, jonka Ollila haluaisi muuttaa? Vastaus kuului: ”Meidän pitäisi oppia paremmin kiittämään toisiamme hyvin tehdystä työstä ja voisi hyvää työtä joskus juhliakin.”
Me juhlimme tänä vuonna Maanmittauslaitoksen 200-vuotistaivalta. Maanmittauslaitoksessa työn ovat aina tehneet ihmiset. Osaavat ihmiset. Ja yhdessä. Meidän palvelumme ja suoritteemme ovat ihmisten aikaansaamia. Välineet ja rakkineet ovat vain mahdollistaneet tekemisen sekä helpottaneet tekemistä. Tämän viikon lopulla tapaamme henkilöstön yhteisessä 200-vuotisjuhlassa. Kiitos sinulle työtoverini, että olen saanut ja saan tehdä työtä kanssasi.
Toivon, ettei Vuokatissa sada kaatamalla. Mutta säälle emme mahda mitään; se otetaan vastaan sellaisena kun se tulee. Sen sijaan juhla syntyy siitä kun vieraat saapuvat. Kiitos siitä, että niin moni on pystynyt vastaamaan myönteisesti kutsuun. Tehdään yhdessä muistoja.
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Yhteiskustannukset kiikarissa
Vanhan sanonnan mukaan sitä saat, mitä mittaat. Loogisesti ajatellen lauseen tulisi täydellisenä kuulua: ”Sitä saat mitä mittaat - ja sitä mitä et mittaa et sitten saakaan”. Mittaamiseen liittyy vakava ongelma, on olemassa helposti mitattavia asioita ja suuri joukko asioita, joiden mittaaminen on joko vaikeaa tai lähes mahdotonta. Euroja, kappaleita ja hehtaareja on helppo mitata, kun taas ihmisen mielessä liikkuvien asioiden mittaaminen on lähes mahdotonta.
Maanmittauslaitoksessa mitattavia yhteiskustannuksia aiheutuu henkilöstö-, talous- ja tietohallintoprosesseista sekä johtamisesta ja toiminnan ohjauksesta. Näiden lisäksi asiakaspalvelu, markkinoinnin ja viestinnän kustannukset lasketaan yhteiskustannuksiin. Sen lisäksi meillä on joukko muita yhteisiä kustannuksia kuten toimitilavuokrista, laitteiden ja välineiden vaihtovuokrauksesta jne. Mittaamme näitä kustannuksia laitostasoisina yhteiskustannuksina, toimintayksiköiden yhteiskustannuksina sekä laskutettuina tukipalvelukustannuksina.
Maanmittauslaitoksen yhteiskustannusten osuus koko toiminnan kustannuksista oli lähes 30 %, viime vuonna euroina 35,4 milj. euroa. Ei ole siten kysymys mistään pienestä summasta. Osa näistä yhteiskustannuksista on ns. hallintokustannuksia. Hallintokustannuksia tarkastelemme nyt erittäin kriittisesti; siksi meillä on menossa toimitilastrategian toimeenpano, laadunpuutekustannusten pienentämisprojektit, matkustamisen kustannussäästöjahdit, hankintojen keskittäminen, hallinto- ja toimialuerakenneselvitys jne. Näiden toimenpiteiden aiheuttamat ratkaisut näkyvät ja tulevat näkymään arkielämässämme. Tulemme tarkoin mittaamaan yhteiskustannuksiamme.
Asiakas on tyytyväinen on yksi arvomme. Asiakas ei ole työmme keskeyttäjä, vaan hän on sen tarkoitus. Me emme tee palvelusta palvelemalla häntä, vaan hän tekee meille palveluksen antamalla meille siihen mahdollisuuden. Kun tarkastelemme yhteiskustannusten kohdentamista eri tuotteille tai palveluille, myös sisäinen asiakkuus on keskiössä. Kenen toisen toimista aiheutuu minun toimilleni lisäarvoa ja mikä on sen kustannus? Entäs minun ponnisteluistani muille?
Hiusristikko on meille maanmittareille tuttu. Sehän on kiikarin tai kaukoputken okulaarin polttotasossa oleva ohuesta langasta tehty ristikko. Hiusristikko olisi oikeampi käännös Verkon (Reticulum) tähdistön nimelle. Okulaarin tarkennus tapahtuu siirtämällä okulaarin ja hiusristikon muodostamaa kokonaisuutta siten, että kohteesta muodostuu terävä kuva. Olemme aloittaneet muodostamaan terävää tilannekuvaa yhteiskustannuksista. Joudumme todennäköisesti siirtämään eräitä kokonaisuuden osia, kuten okulaarin tarkennuksessa, ennen kuin kuva on riittävän terävä.
Nyt ajattelin keskittyä kiikaroimaan ahvenien onkipaikkoja kolmeksi seuraavaksi viikoksi.
maanantai 2. heinäkuuta 2012
Ressu, Kaustinen ja taiteiden mittaamattomuus
Tunnustan, että olen sarjakuvien lukija. Päivän lehdestä tulee ehtiä katsoa ainakin suosikkisarjakuvat. Satuin kirjahyllymme sarjakuvakirjojen nurkkaukseen joku päivä sitten. Tenavien sarjakuvalehtiä on tullut kerättyä aika paljon. Ressu on koira. Ressu on ensimmäisen maailman sodan lentäjäsankari. Ressu on Jakke Jäyhä. Ressu on maailmankuulu asianajaja. Ressu on avaruuslentäjä. Ressu on luisteluvalmentaja. Ressu on muukalaislegioonan kersantti. Ressu on maailman kuulu kirurgi. Eräässä stripissä Ressu on maanmittari. Mestarikoira Ressun urheiluharrastus ei tunne mitään rajoja. - Ressu on tekijänsä Charles M Schulzin alter ego. Ressu on Shulzille kuin Pikku Myy Tove Janssonille. Vaikka Jaska Jokunen ja Muumipeikko olivatkin lähinnä luojiensa sisintä hahmoa, niin näissä sivuhahmoissa on jotain oleellista.
Ressu kohtasi vuonna 1967 hippilinnun ja tämä lintu sai sitten nimekseen Woodstock vuonna 1969 pidetyn legendaarisen rockfestiivaalin mukaan. Suomenkielinen nimi Kaustinen on kääntäjä Panu Pekkasen neronleimaus. Tästä pienestä linnusta tuli Ressun uskollisin ja hellyttävin ystävä.
Kesä ja erityisesti heinäkuu on erilaisten musiikkifestivaalien aikaa. On Kaustisen kansanmusiikkijuhlia, Savonlinnan oopperaa, Porin Jazzia, Tuska-festivaalia, Seinäjoen tangomarkkinoita, Puisto bluesia, Avantia, Kuhmon kamarimusiikkia jne. On runsauden pulaa. Viikonloppuja on vain liian vähän. Samanaikaisesti toistasataa kesäteatteria esittää näytelmiään joka niemessä ja notkelmassa, taidenäyttelyjä on paikat pullollaan ja maailman- tai vähintäänkin suomenmestaruudesta mitellään mitä erilaisimmissa kulttuuririennoissa, kuten tarinaniskennän mestaruudesta Kärsämellä.
Meitä maanmittauslaitoslaisia on nykyisin lähes pari tuhatta. Joukostamme löytyy osaamista myös taiteen tuottamiseen. Olen tavannnut monta mittalaitoslaista itselleni mitä yllättävimmissä tapahtumisssa esiintyjänä, kirjoittajana, kuvataiteilijana, järjestelijänä, organisaattorina. Meissä on runsasta osaamista. Ja näin on ollut aiemminkin. On hienoa, että ihminen käyttää taiteellista luovuuttaan ja tuo sen julki muiden iloksi. Kannustan.
Ressun itseluottamus on rajaton myös kirjallisuuden alalla. Se haaveilee loputtomasti kirjallisesta maineesta ja ainakin se teki kuolemattomaksi englantilaisen kirjalilija Edward Bulwer-Lyttonin vuonna 1830 kirjoittaman Paul Clifford –romanin alun: ”Oli synkkä ja myrskyinen yö...”. Valitettavasti kustantajat eivät milloinkaan innostuneet Ressun kirjallisista taipumuksista.
Elmer Diktonius on todennut, että ”antaa oppineiden kiistellä taiteen tarkoituksesta ja päämäärästä. Meille riittää toteamus: taide on hetkien suuri syventäjä”. Niinpä.
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Käki kukkuu
Olin veljeni kanssa istuttumassa kuusentaimia joskus 40 vuotta sitten. Istutettava alue oli kuusikon keskellä ja alkukesä oli lämmin. Hiki virtasi. Käet olivat tulleet jo Pohjanmaalle ja niiden kukuntaahan on soma kuunnella. Mutta kun istutus kesti viikon ja kuuntelet käkien kukuntaa päivästä toiseen ja kun ne alkoivat kilpaa kukkumaan keskenään, niinhän rupeaahan se käymään korville ja hermoille. Ei ollut enää somaa kuunnella.
Viikon päästä vietämme mittumaaria. Päivä alkaa lyhentyä, mutta kesän lämpimimmät viikot ovat vielä edessä. Tavallisesti. Alkaa loma-ajat, joita me kaikki odotamme. Luonto on kauneimmillaan, vaikkakin lintujen laulu alkaa hiljentyä juhannuksen jälkeen. Nyt on tosin lupailtu, että tulee hyvä ja runsas hyttyskesä. Alku on ollut lupaavaa.
Kesäaika on maanmittarin ahkerinta maastotyöaikaa. Maastotyön osuus työssämme on teknologisen kehityksen myötä vähentynyt ja kehitys tulee jatkumaan. Olemme siirtyneet pysyvästi aikaan, jolloin tietojen päivittäminen tapahtuu yhä enemmän muilla menetelmillä kuin itse havaintoja maastossa tekemällä. Toimimme verkottuneesti yhdessä muiden tiedon tuottajien kanssa. Tieto haetaan maastosta vain silloin, kun sitä ei muuten saada. Muutos on ollut valtava viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Teknologia kehittyy edelleen ja crowdsourcing tulee avaamaan uusia mahdollisuuksia tietojemme päivittämiseen. Muutos aiheuttaa paineita prosessiemme ja laatujärjestelmiemme kehittämiselle. Tiedon käyttäjästä tuleekin osa tiedon tuotantoprosessia.
Metsässä ei liikahda lehtikään lauletaan eräässä laulussa. Hiljaisuus on joskus metsässä upeaa. Me suomalaiset koemme metsän turvaksi; sinnehän esi-isämme pakenivat piilopirteillee vihollista. Keski-Euroopassa metsä on ollut pahuuden ja pelkojen paikka; vaikkapa Grimmin satujen mukaan. Nautti-kaamme alkavalla lomakaudella luonnosta, metsästä, vesistöistä ja niityistä. Ja antaa käen kukkua.
Hyvää juhannusta!
Viikon päästä vietämme mittumaaria. Päivä alkaa lyhentyä, mutta kesän lämpimimmät viikot ovat vielä edessä. Tavallisesti. Alkaa loma-ajat, joita me kaikki odotamme. Luonto on kauneimmillaan, vaikkakin lintujen laulu alkaa hiljentyä juhannuksen jälkeen. Nyt on tosin lupailtu, että tulee hyvä ja runsas hyttyskesä. Alku on ollut lupaavaa.
Kesäaika on maanmittarin ahkerinta maastotyöaikaa. Maastotyön osuus työssämme on teknologisen kehityksen myötä vähentynyt ja kehitys tulee jatkumaan. Olemme siirtyneet pysyvästi aikaan, jolloin tietojen päivittäminen tapahtuu yhä enemmän muilla menetelmillä kuin itse havaintoja maastossa tekemällä. Toimimme verkottuneesti yhdessä muiden tiedon tuottajien kanssa. Tieto haetaan maastosta vain silloin, kun sitä ei muuten saada. Muutos on ollut valtava viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Teknologia kehittyy edelleen ja crowdsourcing tulee avaamaan uusia mahdollisuuksia tietojemme päivittämiseen. Muutos aiheuttaa paineita prosessiemme ja laatujärjestelmiemme kehittämiselle. Tiedon käyttäjästä tuleekin osa tiedon tuotantoprosessia.
Metsässä ei liikahda lehtikään lauletaan eräässä laulussa. Hiljaisuus on joskus metsässä upeaa. Me suomalaiset koemme metsän turvaksi; sinnehän esi-isämme pakenivat piilopirteillee vihollista. Keski-Euroopassa metsä on ollut pahuuden ja pelkojen paikka; vaikkapa Grimmin satujen mukaan. Nautti-kaamme alkavalla lomakaudella luonnosta, metsästä, vesistöistä ja niityistä. Ja antaa käen kukkua.
Hyvää juhannusta!
maanantai 28. toukokuuta 2012
Kalenterit täynnä
Maailman vanhimmat kalenterit noudattavat kuuvuotta. 7-päiväinen viikko perustuu babylonialiseen kuukalenteriin, jonka juutalaiset ja roomalaiset omaksuivat itselleen lepopäivineen. Kuukalenterin vuosi poikkeaa vuodenaikoja säätelevästä aurinkovuodesta. Siksi se on käytössä alueilla, joissa ei ole varsinaista vuodenaikojen vaihtelua.
Juliaaninen ja gregoriaaninen kalenteri seuraavat aurinkovuotta. Aunrinkokalenteri oli alkujaan käytössä Egyptissä, josta Julius Cesar omaksui sen Rooman kalenteriksi. 12 kuukauteen jakautuva vuosi onkin roomalaista perua. Roomalaiset säilyttivät kalenterissaan 7-päiväisen viikon. Monissa Euroopan kielissä kuukaudet ja viikonpäivät onkin nimetty roomalaisten jumalien mukaan. Viikonpäivien vaihto vuosirytmissä johtuu siitä, että kuukalenterin viikko ei käy yksiin aurinkokalenterin kanssa.
Kalentereilla on merkitystä arkipäivässämme. Tapaamiset, palaverit, kokoukset ja kaikki muut pitää olla kalentereissa. Pitää tietää omat kalenterit; sähköiset ja manuaaliset, toisten osallistujien kalenterit, kokoustilojen varauskalanterit, vuosikellon kalenterit ja ties mitkä kalenterit. Ja sihteerien tulee tietää meidän muiden kalenterit. Hallittavuuden tunne oman ajankäytöstä on välillä katoamassa. Silloin kun kännykkä ja taskukalenteri unohtuu kotiin ja tiimikalenteri ei toimi, tuntee itsensä orvoksi. Olet ulkona kuin telkän pönttö.
Maanmittarit ovat kalenteriensa mukaan aina suunnitelleet töitään. Muistan, kuinka Paavo Hintikka kertoi taksa-aikana laatineensa pitkiä kuulutuslistoja. Niinpähän vain oli ilmoittanut kuusi kokousta joulukuun kuudennelle päivälle. Kalenterit oli täynnä silloinkin. Myös itsenäisyyspäivänä.
Todellinen aurinkovuosi ei kestä täsmälleen 365 vuorokautta. Siksi kalenteriin tarvitaan karkauspäiviä. Juliaanisessa kalenterissa on Cesarin käskystä karkausvuosi aina neljän vuoden välein. Tähän päädyttiin, koska vuoden pituutta ei osattu laskea oikein. Pian huomattiin, että juliaaninen kalenteri jätättää.Virhettä korjattiin aikaistamalla kevätpäivän tasausta 21. päivään maaliskuuta Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325. Lopulta virhe korjattiin karkauspäivämuutoksilla gregoriaanisessa kalenterissa vuonna 1582, kun Eurooppaan oli vakiintunut arabialainen numerojärjestelmä, joka mahdollisti vuoden pituuden tarkan määrittämisen.
Kenen kalenteri on oikea ja kenen aika oikeassa?
Juliaaninen ja gregoriaaninen kalenteri seuraavat aurinkovuotta. Aunrinkokalenteri oli alkujaan käytössä Egyptissä, josta Julius Cesar omaksui sen Rooman kalenteriksi. 12 kuukauteen jakautuva vuosi onkin roomalaista perua. Roomalaiset säilyttivät kalenterissaan 7-päiväisen viikon. Monissa Euroopan kielissä kuukaudet ja viikonpäivät onkin nimetty roomalaisten jumalien mukaan. Viikonpäivien vaihto vuosirytmissä johtuu siitä, että kuukalenterin viikko ei käy yksiin aurinkokalenterin kanssa.
Kalentereilla on merkitystä arkipäivässämme. Tapaamiset, palaverit, kokoukset ja kaikki muut pitää olla kalentereissa. Pitää tietää omat kalenterit; sähköiset ja manuaaliset, toisten osallistujien kalenterit, kokoustilojen varauskalanterit, vuosikellon kalenterit ja ties mitkä kalenterit. Ja sihteerien tulee tietää meidän muiden kalenterit. Hallittavuuden tunne oman ajankäytöstä on välillä katoamassa. Silloin kun kännykkä ja taskukalenteri unohtuu kotiin ja tiimikalenteri ei toimi, tuntee itsensä orvoksi. Olet ulkona kuin telkän pönttö.
Maanmittarit ovat kalenteriensa mukaan aina suunnitelleet töitään. Muistan, kuinka Paavo Hintikka kertoi taksa-aikana laatineensa pitkiä kuulutuslistoja. Niinpähän vain oli ilmoittanut kuusi kokousta joulukuun kuudennelle päivälle. Kalenterit oli täynnä silloinkin. Myös itsenäisyyspäivänä.
Todellinen aurinkovuosi ei kestä täsmälleen 365 vuorokautta. Siksi kalenteriin tarvitaan karkauspäiviä. Juliaanisessa kalenterissa on Cesarin käskystä karkausvuosi aina neljän vuoden välein. Tähän päädyttiin, koska vuoden pituutta ei osattu laskea oikein. Pian huomattiin, että juliaaninen kalenteri jätättää.Virhettä korjattiin aikaistamalla kevätpäivän tasausta 21. päivään maaliskuuta Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325. Lopulta virhe korjattiin karkauspäivämuutoksilla gregoriaanisessa kalenterissa vuonna 1582, kun Eurooppaan oli vakiintunut arabialainen numerojärjestelmä, joka mahdollisti vuoden pituuden tarkan määrittämisen.
Kenen kalenteri on oikea ja kenen aika oikeassa?
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Auran vaot ja urbaanin kaupungin rajat
Latinan "kaupunkia" merkitsevä sana on urbs (vrt. urbaani), joka on peräisin sanasta urvus = auran vako. Tarun mukaan Rooman kaupungin perustaja Romulus merkitsi kaupungin rajat kyntämällä auran uran kaupungin alueen ympärille. Etruskien rituaalin mukaan aura nostettiin ylös niiden paikkojen kohdalla, joihin oli määrä tulla kaupungin portit. Maanomistus määrättiin niin, että yli tuhannen kilometrin päähän tästä rajasta kaikki kuului Roomalle, kaikki rajan sisällä on sitä kaupunkia, joka omistaa ulkopuolella olevan maan.
Suomalaisista asuu tällä hetkellä 67 % kaupungeissa. Maailman väestössä urbanisoituminen saavutti 50 % tason vuonna 2008. Ennustetaan, että kaksikolmasosaa maailman väestöstä asuu kaupungeissa jo vuonna 2040. Kiinassa muuttaa 20 miljoonaa ihmistä vuosittain kaupunkeihin. Se tarkoittaa, että Helsingin kaupungin kokoinen infrastruktuuri on valmistuttava joka kymmenes päivä. Nämä valtavat muutokset ovat käsittämättömän suuria ja ihmiskunta onkin kokemassa olemassa olonsa suurinta muutosta.
Meillä Suomessa on kuntauudistushanke polittisessa käsittelyssä. Vääjäämätön hallinnollinen uudistus tapahtuu; lopullista kuntarakennepäätöstä emme vielä tiedä. Se on kuitenkin päivän selvää, että uudistuksella tulee olemaan vaikutuksia myös maanmittaustehtävien vastaiseen järjestämiseen. Nyt on osattava katsoa kirkkaasti ja harkitusti tulevaisuuteen.
Rooman kaupungin portit aiheuttivat hämmennyksen suurelle sotapäällikkö Pompeiukselle. Hän halusi, että hänen vaunujaan vetäisi triumfikulkueessa neljä elefanttia. Lähestyessään kaupunginportteja huomasi hän ne ahtaiksi. Niinpä oli luovuttava suunnitelmasta.
Suomalaisista asuu tällä hetkellä 67 % kaupungeissa. Maailman väestössä urbanisoituminen saavutti 50 % tason vuonna 2008. Ennustetaan, että kaksikolmasosaa maailman väestöstä asuu kaupungeissa jo vuonna 2040. Kiinassa muuttaa 20 miljoonaa ihmistä vuosittain kaupunkeihin. Se tarkoittaa, että Helsingin kaupungin kokoinen infrastruktuuri on valmistuttava joka kymmenes päivä. Nämä valtavat muutokset ovat käsittämättömän suuria ja ihmiskunta onkin kokemassa olemassa olonsa suurinta muutosta.
Meillä Suomessa on kuntauudistushanke polittisessa käsittelyssä. Vääjäämätön hallinnollinen uudistus tapahtuu; lopullista kuntarakennepäätöstä emme vielä tiedä. Se on kuitenkin päivän selvää, että uudistuksella tulee olemaan vaikutuksia myös maanmittaustehtävien vastaiseen järjestämiseen. Nyt on osattava katsoa kirkkaasti ja harkitusti tulevaisuuteen.
Rooman kaupungin portit aiheuttivat hämmennyksen suurelle sotapäällikkö Pompeiukselle. Hän halusi, että hänen vaunujaan vetäisi triumfikulkueessa neljä elefanttia. Lähestyessään kaupunginportteja huomasi hän ne ahtaiksi. Niinpä oli luovuttava suunnitelmasta.
torstai 3. toukokuuta 2012
Isänmaan puolesta
Viime perjantaina vietimme kansallista veteraanipäivää. Veteraanipäivä on sotaveteraanien kunniaksi 27. huhtikuuta vietettävä juhlapäivä ja yleinen liputuspäivä. Sitä vietettiin ensi kerran vuonna 1987 osana Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlallisuuksia. Ehdotuksen kansallisesta veteraanipäivästä teki silloinen pääministeri Kalevi Sorsa ja asia vahvistettiin valtioneuvostossa puolustusministeri, maanmittausinsinööri Veikko Pihlajamäen esityksestä.
Lapin sota ja samalla Suomen osuus toisessa maailmansodassa päättyi 27. huhtikuuta 1945, joka on jäänyt Suomen puolustusvoimien viimeisimmäksi sotapäiväksi. Silloin loputkin Saksan 20. vuoristoarmeijan sotilaista vetäytyivät klo 13.30 mennessä Kilpisjärveltä Norjan puolelle rajaa.
Talvisodassa kaatui viisi maanmittausinsinööriä, kolme maanmittausauskultanttia sekä kahdeksan maanmittausharjoittelijaa ja kartoittajaa. Jatkosodassa kaatui 14 maanmittausinsinööriä, 2 maanmittausauskultanttia sekä 20 kartoittajaa ja maanmittausharjoittelijaa. Maanmittauslaitoksen keskushallinnossa oleva Pro Patria taulu muistuttaa meitä suurimmasta uhrauksesta, mitä he isänmaan puolesta antoivat. Pro Patria taulussa on yhteensä 16 talvisodassa kuolleen ja 38 jatkosodassa kuolleen maanmittauslaitoslaisen nimeä.
Maanmittauslaitoksessa on vietetty veteraanipäivää vuodesta 1997 lähtien. Sotaveteraanien rivit ovat harventuneet. Pasilan tilaisuudessa esiintyi Helsingin sotaveteraanien kuoro. Moni meistä läsnäolleista joutui nieleskelemään, kun kuuntelimme näiden iäkkäiden, mutta vielä ryhdikkäiden ja harmaantuneiden sotaveteraanien esittämiä marsseja ja muita lauluja. Heidän peräänantamaton työnsä kelpaa esimerkiksi meille kaikille.
Veteraanipäivän tilaisuuteen Pasilassa on osallistunut myös laitoksen jo eläkkeellä olevaa entistä henkilökuntaa. Oli jälleen ilo tavata vanhoja tuttuja vuosien takaa ja vaihtaa kuulumisia. Lämpimiä katseita ja sydämellisiä kädenpuristuksia.
Olen myös saanut ilolla lukea viime vuosina eräiden entisten työtovereidemme kirjoittamia muistelmia urastaan, työstään ja elämästään. Minun mukavin vappulukeminen oli Veijo Istolahden kirjoittama Muistelma 2012, jonka hän lähetti minulle viime viikolla. Veijo kertoo elämästään, työstään ja vähän eläkepäivistäänkin kirjoitelmassa hänelle tyypillisellä toteavalla tyylillään. Toivon, että moni muukin jaksaisi kirjoitta ylös näitä kokemuksiaan. Onhan siinä osaltaan kysymys myös kulttuuriperinnön siirtämisestä seuraaville sukupolville.
Lapin sota ja samalla Suomen osuus toisessa maailmansodassa päättyi 27. huhtikuuta 1945, joka on jäänyt Suomen puolustusvoimien viimeisimmäksi sotapäiväksi. Silloin loputkin Saksan 20. vuoristoarmeijan sotilaista vetäytyivät klo 13.30 mennessä Kilpisjärveltä Norjan puolelle rajaa.
Talvisodassa kaatui viisi maanmittausinsinööriä, kolme maanmittausauskultanttia sekä kahdeksan maanmittausharjoittelijaa ja kartoittajaa. Jatkosodassa kaatui 14 maanmittausinsinööriä, 2 maanmittausauskultanttia sekä 20 kartoittajaa ja maanmittausharjoittelijaa. Maanmittauslaitoksen keskushallinnossa oleva Pro Patria taulu muistuttaa meitä suurimmasta uhrauksesta, mitä he isänmaan puolesta antoivat. Pro Patria taulussa on yhteensä 16 talvisodassa kuolleen ja 38 jatkosodassa kuolleen maanmittauslaitoslaisen nimeä.
Maanmittauslaitoksessa on vietetty veteraanipäivää vuodesta 1997 lähtien. Sotaveteraanien rivit ovat harventuneet. Pasilan tilaisuudessa esiintyi Helsingin sotaveteraanien kuoro. Moni meistä läsnäolleista joutui nieleskelemään, kun kuuntelimme näiden iäkkäiden, mutta vielä ryhdikkäiden ja harmaantuneiden sotaveteraanien esittämiä marsseja ja muita lauluja. Heidän peräänantamaton työnsä kelpaa esimerkiksi meille kaikille.
Veteraanipäivän tilaisuuteen Pasilassa on osallistunut myös laitoksen jo eläkkeellä olevaa entistä henkilökuntaa. Oli jälleen ilo tavata vanhoja tuttuja vuosien takaa ja vaihtaa kuulumisia. Lämpimiä katseita ja sydämellisiä kädenpuristuksia.
Olen myös saanut ilolla lukea viime vuosina eräiden entisten työtovereidemme kirjoittamia muistelmia urastaan, työstään ja elämästään. Minun mukavin vappulukeminen oli Veijo Istolahden kirjoittama Muistelma 2012, jonka hän lähetti minulle viime viikolla. Veijo kertoo elämästään, työstään ja vähän eläkepäivistäänkin kirjoitelmassa hänelle tyypillisellä toteavalla tyylillään. Toivon, että moni muukin jaksaisi kirjoitta ylös näitä kokemuksiaan. Onhan siinä osaltaan kysymys myös kulttuuriperinnön siirtämisestä seuraaville sukupolville.
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Ottaa välillä päähän
Näyttelijä Antti Litja on lukenut radiossa mieleenpainuvalla tavalla kirjailija Tuomas Kyrön kirjoittamia tekstejä ”Mielensäpahoittajan” kokemuksista ja havainnoista arkisen elämän tapahtumissa. Yhtä nautittavaa kuunneltavaa kuin kirjailija Antti Tuurin esitelmä Vaasan Maanmittauspäivillä 2012. Tuuri kertoi taksamaanmittarin pojan kokemuksiaan 1950–60-luvun Pohjanmaalla.
Kyllä minäkin olen mieleni pahoittanut. Ottaa suorastaan päähän. Kesämökillämme ei näy vieläkään televisio. Siis digiaikana armon vuonna 2012. Varsinkaan jos sataa tai tuulee kovasti. Analogisena aikana kaikki näkyi hyvin. Olen ostanut uuden television, uuden digiboksin ja uusi antennikin on asennettu. Siitä huolimatta on ”herrassaan” näkyykö kuva. Luulin että vika on minussa ja minun välineissä, mutta naapureilla on sama ongelma.
Naapurini sanoi, että kuva näkyy parhaiten kun asetat digiboksin lattialle tyynyn päälle 45 asteen kulmaan televisiovastaanottimen alle. Konttaile siinä sitten illat TV-nurkassa, kääntele digiboksia eri asentoihin ja toivo että voisit katsella vaikka iltauutiset. Ulkopuolisin silmin TV-nurkkauksessa kyyhöttää polvirukousasennossa mies, joka välillä ääneen ja välillä äänettömästi pyytää erilaisia henkimaailmoja apuun. Koen itseni nöyryytetyksi. Tämä ei ole nautittavaa digitaalista tietoyhteiskunta-aikaa.
Ottaa päähän myös kännyköiden laturit. Mikä ihme siinä on, että saman kännykkävalmistajan eri malleilla on erilaiset laturit. Kotonani on ilmeisesti kymmenkunta laturia, mutta uusimpaan ”ee-seiskaan” ei käy vanhojen latureiden päät. Kyllä siinä mieli pahoittuu, kun kännykkää ei saa tämän takia ladattua, kun toisaalta itse kännykässä on ominaisuuksia vaikka ”hurumycke”, joita en tarvitse tai osaa käyttää.
Standardi on jonkin organisaation esittämä määritelmä, miten jokin asia tulisi tehdä. Merkittäviä ”virallisia” standardointijärjestöjä ovat kansainväliset ISO ja IEC, saksalainen DIN, eurooppalaiset CEN, Cenelec ja ETSI sekä suomalainen SFS. ITU on tietoliikennehallintojen yhteinen standardointielin. Standardeja on ihminen käyttänyt hyväkseen jo kauan, esimerkiksi Kheopsin pyramidissa noin 4500 vuotta sitten.
Julkisen hallinnon suosituksia (JHS) antaa julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (JUHTA). Maanmittausalaa koskevia suosituksia on esimerkiksi ETRS-TM35FIN, joka on julkisen hallinnon suosituksen mukainen standardimenettely projektion laatimiseksi ja koordinaattien ilmaisemiseksi ja sitä voidaan pitää kartastokoordinaattijärjestelmän seuraajana. Maanmittauslaitos tukee aineisto-organisaatioita osallistumalla aktiivisesti INSPIRE-direktiivin kansallisen toimeenpanon ohjeistamiseksi JHS-järjestelmän ja suositusten kehittämiseen.
Standardit ovat välttämättömiä yhteiskunnan toimivuuden varmistamisessa. Meidän sektorillamme paikkatietoalan standardointi etenee ripeästi. Arvostan suuresti sitä työtä, jota maanmittauksen asiantuntijat tekevät yhteistyössä Suomen standardointiliiton (SFS) kanssa.
Jospa myös minä uskollisena tv-luvan maksajana saisin joskus mökillä töllöstä kuvankin näkymään silloin kun itse haluan ja laturien standardointi tapahtuisi. Silloin olisi hyvä mieli.
Kyllä minäkin olen mieleni pahoittanut. Ottaa suorastaan päähän. Kesämökillämme ei näy vieläkään televisio. Siis digiaikana armon vuonna 2012. Varsinkaan jos sataa tai tuulee kovasti. Analogisena aikana kaikki näkyi hyvin. Olen ostanut uuden television, uuden digiboksin ja uusi antennikin on asennettu. Siitä huolimatta on ”herrassaan” näkyykö kuva. Luulin että vika on minussa ja minun välineissä, mutta naapureilla on sama ongelma.
Naapurini sanoi, että kuva näkyy parhaiten kun asetat digiboksin lattialle tyynyn päälle 45 asteen kulmaan televisiovastaanottimen alle. Konttaile siinä sitten illat TV-nurkassa, kääntele digiboksia eri asentoihin ja toivo että voisit katsella vaikka iltauutiset. Ulkopuolisin silmin TV-nurkkauksessa kyyhöttää polvirukousasennossa mies, joka välillä ääneen ja välillä äänettömästi pyytää erilaisia henkimaailmoja apuun. Koen itseni nöyryytetyksi. Tämä ei ole nautittavaa digitaalista tietoyhteiskunta-aikaa.
Ottaa päähän myös kännyköiden laturit. Mikä ihme siinä on, että saman kännykkävalmistajan eri malleilla on erilaiset laturit. Kotonani on ilmeisesti kymmenkunta laturia, mutta uusimpaan ”ee-seiskaan” ei käy vanhojen latureiden päät. Kyllä siinä mieli pahoittuu, kun kännykkää ei saa tämän takia ladattua, kun toisaalta itse kännykässä on ominaisuuksia vaikka ”hurumycke”, joita en tarvitse tai osaa käyttää.
Standardi on jonkin organisaation esittämä määritelmä, miten jokin asia tulisi tehdä. Merkittäviä ”virallisia” standardointijärjestöjä ovat kansainväliset ISO ja IEC, saksalainen DIN, eurooppalaiset CEN, Cenelec ja ETSI sekä suomalainen SFS. ITU on tietoliikennehallintojen yhteinen standardointielin. Standardeja on ihminen käyttänyt hyväkseen jo kauan, esimerkiksi Kheopsin pyramidissa noin 4500 vuotta sitten.
Julkisen hallinnon suosituksia (JHS) antaa julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (JUHTA). Maanmittausalaa koskevia suosituksia on esimerkiksi ETRS-TM35FIN, joka on julkisen hallinnon suosituksen mukainen standardimenettely projektion laatimiseksi ja koordinaattien ilmaisemiseksi ja sitä voidaan pitää kartastokoordinaattijärjestelmän seuraajana. Maanmittauslaitos tukee aineisto-organisaatioita osallistumalla aktiivisesti INSPIRE-direktiivin kansallisen toimeenpanon ohjeistamiseksi JHS-järjestelmän ja suositusten kehittämiseen.
Standardit ovat välttämättömiä yhteiskunnan toimivuuden varmistamisessa. Meidän sektorillamme paikkatietoalan standardointi etenee ripeästi. Arvostan suuresti sitä työtä, jota maanmittauksen asiantuntijat tekevät yhteistyössä Suomen standardointiliiton (SFS) kanssa.
Jospa myös minä uskollisena tv-luvan maksajana saisin joskus mökillä töllöstä kuvankin näkymään silloin kun itse haluan ja laturien standardointi tapahtuisi. Silloin olisi hyvä mieli.
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Kuoleman kulttuuri ja maailman rajamerkit
Olemme juuri viettäneet pääsiäistä. Pääsiäiseen liittyy vahvasti kuoleman tunnetta mutta myös ylösnousemuksen iloa.
Maanmittauslaitoksen paikannimistöstä löytyy runsaasti viittauksia kuolemaan: on kalmanlehtoja, kuolemajärviä ja surmansoita.
Raja on myös kuoleman ja elämän välillä. Näistä rajoista on merkkejä löydettävissä myös maastossa. Esimerkiksi Saarijärven Pyhänkankaan karsikossa on petäjä, johon on veistetty vainajan puumerkki, vuosiluku ja risti. Vanhimmat vuosiluvut taitaa olla 1850-luvulta. Nämä ovat merkkejä vanhasta perinteestä, jolloin kirkon ja kylän, elävien ja kuolleiden, raja merkittiin karsimalla vainajan kuljetusreitin varrelle petäjä. Siihen tehtiin risti ja puumerkki vainajan muistoksi. Tämä oli merkkipetäjä, jota kuollut ei saanut ohittaa. Itäsuomalainen perinne selostaa kotona kulkijoista, jotka lähtivät vaeltamaan haudoistaan. Ristin ja merkin nähtyään ”he muistivat olevansa kuolleita ja palasivat kirkkomaalle”.
Hautausmaiden alueita erotettiin isojaossa. Nykyisistä rekistereistämme löydetään myös nämä yleisiin tarpeisiin erotetut alueet.
Hautausmaiden rajoille on tapana tehdä aitoja: kiviaitoja ja pensasaitoja. Hautausmaille kuljetaan yleensä portin kautta. Portti on myös rajamerkki. Raja elävien ja kuolleiden maailman välillä, kuten myös aitojen tarkoitus. Perinteen mukaan aidan ja portin tehtävänä on ollut pitää ”omat” sisäpuolella. Nykyisin asiattomien ulkopuolisten sisäänpääsyn estäminen on tähdellistä. On joskus myös sanottu, että raskaan hautakiven tarkoituksena on ollut varmistaa, että ”pysyt siellä”.
Hautaamiseen liittyy myös maantieteellisiä perinteitä. Länsi-Suomessa kuolleiden tyyssija on ollut ensin kirkon alla ja sitten kirkkomaalla. Hautakivi on länsisuomalaista perinnettä. Ensin se pystytettiin papiston ja herrasväen haudoille, myöhemmin yleistyi koko Suomeen. Sanotaan, että länsisuomalaisella hautausmaalla vallitsee sosiaalinen järjestys ja itäisellä epäjärjestys. Papiston ja arvokkaiden sukujen haudat ovat lähimpänä kirkkoa. Itäisen Suomen puuristi maatuu suurin piirtein samassa ajassa kuin katoaa muisto vainajasta. Itäsuomalaiseen maailmankuvaan sopii sanonta: ”Ihminen elää niin kauan kuin hänet muistetaan”. Saamelaisessa kulttuurissa on sama ajatusmaailma: ”Elät niin kauan kuin sinua joiutaan. Joku muistaa Sinut, kun joikuu Sinua – ei Sinusta”.
Rajamerkkien koskemattomuuden merkityksestä löytyy säännöksiä myös Raamatusta. Viidennen Mooseksen kirjan luvun 28 jakeessa 17 kerrotaan mikä on rajamerkin siirtäjän kohtalo.
Maanmittauslaitoksen paikannimistöstä löytyy runsaasti viittauksia kuolemaan: on kalmanlehtoja, kuolemajärviä ja surmansoita.
Raja on myös kuoleman ja elämän välillä. Näistä rajoista on merkkejä löydettävissä myös maastossa. Esimerkiksi Saarijärven Pyhänkankaan karsikossa on petäjä, johon on veistetty vainajan puumerkki, vuosiluku ja risti. Vanhimmat vuosiluvut taitaa olla 1850-luvulta. Nämä ovat merkkejä vanhasta perinteestä, jolloin kirkon ja kylän, elävien ja kuolleiden, raja merkittiin karsimalla vainajan kuljetusreitin varrelle petäjä. Siihen tehtiin risti ja puumerkki vainajan muistoksi. Tämä oli merkkipetäjä, jota kuollut ei saanut ohittaa. Itäsuomalainen perinne selostaa kotona kulkijoista, jotka lähtivät vaeltamaan haudoistaan. Ristin ja merkin nähtyään ”he muistivat olevansa kuolleita ja palasivat kirkkomaalle”.
Hautausmaiden alueita erotettiin isojaossa. Nykyisistä rekistereistämme löydetään myös nämä yleisiin tarpeisiin erotetut alueet.
Hautausmaiden rajoille on tapana tehdä aitoja: kiviaitoja ja pensasaitoja. Hautausmaille kuljetaan yleensä portin kautta. Portti on myös rajamerkki. Raja elävien ja kuolleiden maailman välillä, kuten myös aitojen tarkoitus. Perinteen mukaan aidan ja portin tehtävänä on ollut pitää ”omat” sisäpuolella. Nykyisin asiattomien ulkopuolisten sisäänpääsyn estäminen on tähdellistä. On joskus myös sanottu, että raskaan hautakiven tarkoituksena on ollut varmistaa, että ”pysyt siellä”.
Hautaamiseen liittyy myös maantieteellisiä perinteitä. Länsi-Suomessa kuolleiden tyyssija on ollut ensin kirkon alla ja sitten kirkkomaalla. Hautakivi on länsisuomalaista perinnettä. Ensin se pystytettiin papiston ja herrasväen haudoille, myöhemmin yleistyi koko Suomeen. Sanotaan, että länsisuomalaisella hautausmaalla vallitsee sosiaalinen järjestys ja itäisellä epäjärjestys. Papiston ja arvokkaiden sukujen haudat ovat lähimpänä kirkkoa. Itäisen Suomen puuristi maatuu suurin piirtein samassa ajassa kuin katoaa muisto vainajasta. Itäsuomalaiseen maailmankuvaan sopii sanonta: ”Ihminen elää niin kauan kuin hänet muistetaan”. Saamelaisessa kulttuurissa on sama ajatusmaailma: ”Elät niin kauan kuin sinua joiutaan. Joku muistaa Sinut, kun joikuu Sinua – ei Sinusta”.
Rajamerkkien koskemattomuuden merkityksestä löytyy säännöksiä myös Raamatusta. Viidennen Mooseksen kirjan luvun 28 jakeessa 17 kerrotaan mikä on rajamerkin siirtäjän kohtalo.
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Hiilijalanjälkeni on suuri
Hiilijalanjäljellä tarkoitetaan jonkun tuotteen, toiminnan tai palvelun aiheuttamaa ilmastokuormaa. Siis kuinka paljon kasvihuonekaasuja tuotteen tai palvelun elinkaaren aikana syntyy. Joskus hiilijalanjäljellä viitataan kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjen sijaan pelkkiin hiilidioksidipäästöihin. Hiilijalanjäljen suuruutta mitataan mittarilla, jonka avulla voidaan arvioida erilaisten tekojen vaikutusta ilmaston lämpiämiseen. Hiilijalanjälki mittaa, paljonko kasvihuonekaasuja esimerkiksi autolla ajaminen aiheuttaa tai lentokonematkustaminen saa aikaan.
Ekologisen jalanjäljen suuruutta mitataan pinta-alalla, kun taas hiilijalanjäljen suuruus ilmoitetaan tapauksesta riippuen tonneina tai kilogrammoina, so. massan mitoilla.
Kuluttajan hiilijalanjälki jaetaan suoriin ja epäsuoriin päästöihin. Suorat päästöt syntyvät kuluttajan oman toiminnan, esimerkiksi auton ajamisen seurauksena. Joukkoliikennevälineillä matkustamisen taas katsotaan aiheuttavan epäsuoria päästöjä, jotka jaetaan kaikkien matkustajien kesken henkilökilometrien suhteessa. Kuluttajan epäsuoriin päästöihin kuuluu hyödykkeiden ja palvelujen kuten erilaisten tilaisuuksien tuotannon, myynnin ja mahdollisesta käytöstä poiston yhteydessä syntyvät päästöt.
Kuinka suuri on minun hiilijalanjälkeni? On kehitetty yksinkertaisia testejä, joilla voi mitata oman toiminnan aiheuttamaa hiilijalanjäljen suuruutta. Testejä löytyy netistä. Kävin erään testin läpi vuoden 2011 toimintani osalta. Minun hiilijalanjälkeni on suuri, myönnän sen. Suurimmat lähteet löytyivät pitkästä matkasta kotoani työpaikalla ja takaisin, jonka suoritan autolla sekä virkamatkoista, joista osan suoritan lentämällä. Vapaa-ajan vietosta mökillämme sekä harrastuksistani, joihin myös ajan autolla jne. Arvelin etukäteen, että hiilijalanjälkeni on suuri, mutta en arvannut että se olisi näin suuri.
Maanmittauslaitos aloittaa Green Office -viitekehyksen mukaisen ympäristöjärjestelmän laatimisen. Aloitamme Pasilan toimipisteestä ja pyrimme pilottivaiheen jälkeen laajentamaan sen nopeasti kaikkiin toimipisteisiimme. Mittauksiin perustuvaa tietoja saisimme jo parin kolmen vuoden päästä. Koetamme laitoksena toimia tehokkaasti ympäristöä ja luontoa säästävällä tavalla paitsi omassa toiminnassamme ja tekemisissämme myös substanssitoimintamme yhteiskunnallisilla vaikutuksilla.
Arvelen, että myös Maanmittauslaitoksen toiminnan hiilijalanjälki on suurempi kuin 200-vuotisen taipaleemme alkuaikoina.
Emme ole perineet maata vanhemmiltamme, vaan saaneet sen lainaksi lapsiltamme, kuten vanha viisaus todistaa. Pyrin pienentämään oman hiilijalanjälkeni suuruutta.
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Karttatie vie perille
Grekulan talossa selviteltiin kerran kulkuoikeuksia Yppärin uusjaon yhteydessä 90-luvun alussa. Yritimme uskottujen miesten kanssa tiedustella, miten talon eri palstoille oli tapana ollut kulkea. Talo oli niin sanottuja sovintojakotiloja, joissa maanmittari ei ollut käynyt sitten 1800-luvun alun isojaon jälkeen. Erään palstan kohdalla kulkureitit olivat epäselviä talon omistajillekin. Lopulta isäntä sanoi minulle, että ”tulkaapa insinööri tänne peräkamariin, niin minä näytän teille oikein kartalta karttatien palstalle”. Kiinnostuin oitis, mitä hän karttatiellä tarkoitti. Kysymys oli alueen ensimmäisestä painetusta peruskartasta ja sinne piirretyistä teistä. Karttalehti oli huolellisesti taitettu ja tallessa talon muiden tärkeiden asiakirjojen ja papereiden joukossa.
Ensi torstaina juhlimme Kajaanissa digitaalisen kiinteistörekisterikartan valmistumista ns. A-laatuluokan mukaisena. Rekisterikarttamme sijaintitarkkuutta on systemaattisesti parannettu lähes kolmekymmentä vuotta kestäneellä projektilla, jossa maanomistajien työn osuus on ollut merkittävä. Ilman maanomistajasignalointia tämä urakka olisi jäänyt tekemättä. Kiitos heille suuresta talkootyöstä.
Siitä huolimatta, että rekisterikarttamme on edelleen luonteeltaan indeksikartta, on sen tietosisältö ja käytettävyys parantunut yhteiskunnan entistä vaativampiin tarpeisiin. Voimme olla kansallisesti ylpeitä sen ajantasaisuudesta ja kattavuudesta. Tämän ponnistuksen valmistuminen on jälleen yksi osoitus Maanmittauslaitoksen panoksesta tietoyhteiskunnan rakentamisessa omalla sektorillamme.
Tieoikeudet ovat tärkeitä. Mistä saa kulkea ja kuka saa kulkea. Kiinteistörekisterin tietosisältöä on parannettu maa- ja metsätalousministeriön KR 2015 -strategian mukaisesti ja näyttää ilmeiseltä, että saamme asetetut päämäärät toteutumaan määräaikaan mennessä. Vielä jää yksi urakka. Tieoikeudet jäävät kiinteistörekisteritiedon kattavuuden ulkopuolelle. Tähän puutteeseen tulee ottaa kantaa seuraavassa kiinteistörekisterin strategiassa 2020-luvulle.
Karttatien nimellä olevia yksityisteitä löytyy Suomessa useita. Käsitteen ”karttatie” ymmärtää tavallinen tienkäyttäjä lupauksena siitä, että viranomainen on tällaisen tien kulkuoikeuksineen kartoille ja papereille piirtänyt. Näin yksiselitteinenhän asia ei meille maanmittausviranomaiselle ole, vaan joudumme usein selvittämään oikeuden olemassa olon asiakirjoista ja toimituskartoista sekä tien sijaintia maastotietokannasta tai ilmakuvilta. Mutta toivon, että jonain päivänä voisimme valtakunnassa viettää myös ”karttateiden valmistumisjuhlaa”.
Ensi torstaina juhlimme Kajaanissa digitaalisen kiinteistörekisterikartan valmistumista ns. A-laatuluokan mukaisena. Rekisterikarttamme sijaintitarkkuutta on systemaattisesti parannettu lähes kolmekymmentä vuotta kestäneellä projektilla, jossa maanomistajien työn osuus on ollut merkittävä. Ilman maanomistajasignalointia tämä urakka olisi jäänyt tekemättä. Kiitos heille suuresta talkootyöstä.
Siitä huolimatta, että rekisterikarttamme on edelleen luonteeltaan indeksikartta, on sen tietosisältö ja käytettävyys parantunut yhteiskunnan entistä vaativampiin tarpeisiin. Voimme olla kansallisesti ylpeitä sen ajantasaisuudesta ja kattavuudesta. Tämän ponnistuksen valmistuminen on jälleen yksi osoitus Maanmittauslaitoksen panoksesta tietoyhteiskunnan rakentamisessa omalla sektorillamme.
Tieoikeudet ovat tärkeitä. Mistä saa kulkea ja kuka saa kulkea. Kiinteistörekisterin tietosisältöä on parannettu maa- ja metsätalousministeriön KR 2015 -strategian mukaisesti ja näyttää ilmeiseltä, että saamme asetetut päämäärät toteutumaan määräaikaan mennessä. Vielä jää yksi urakka. Tieoikeudet jäävät kiinteistörekisteritiedon kattavuuden ulkopuolelle. Tähän puutteeseen tulee ottaa kantaa seuraavassa kiinteistörekisterin strategiassa 2020-luvulle.
Karttatien nimellä olevia yksityisteitä löytyy Suomessa useita. Käsitteen ”karttatie” ymmärtää tavallinen tienkäyttäjä lupauksena siitä, että viranomainen on tällaisen tien kulkuoikeuksineen kartoille ja papereille piirtänyt. Näin yksiselitteinenhän asia ei meille maanmittausviranomaiselle ole, vaan joudumme usein selvittämään oikeuden olemassa olon asiakirjoista ja toimituskartoista sekä tien sijaintia maastotietokannasta tai ilmakuvilta. Mutta toivon, että jonain päivänä voisimme valtakunnassa viettää myös ”karttateiden valmistumisjuhlaa”.
torstai 23. helmikuuta 2012
Sovitaanko näin?
Maanmittauslaitoksen toiminnassa pannaan hyvin usein toimeen asianosaisten solmimia sopimuksia. Kysymys voi olla kiinteistövaihdannasta, kulkemisen järjestämisestä, korvauksista, aineistojen yhdistämisistä jne. Viranomaisina toimitusten yhteydessä joudumme arvioimaan, onko sopimus ollut laillinen tai kohtuullinen kaikkien osapuolten kannalta. Annamme suojaa kaikille kolmannen miehen roolissa.
Sovinnossa eläminen on yksi ihmisen haastavimmista tavoitteista, mutta arvona kuitenkin sellainen, jonka perään kaikki halajavat. Sovinto on määritelty dialogiseksi prosessiksi persoonien välillä, se on kohtaamista kasvoista kasvoihin. Sen takia sovinnossa oleminen mahdollistaa yhdessä toimimisen, yhteistyön tekemisen. Sovinnonteko ja sovinnossa eläminen vaatii meiltä paljon ponnistuksia. Ajatellaanpa vaikka Beatlesia. John Lennon ja Paul McCartney olivat neroja, kirjoittivat vuosituhannen musiikkia ja olivat muita askeleen edellä. He eivät kuitenkaan tainneet sopeutua toisissaan tapahtuneisiin muutoksiin. Kaksikko riitaantui. Beatles hajosi. Yksin kummankaan luovuus ei päässyt samalle tasolle kuin yhdessä. John Lennon ei tainnut viimeisten vuosien aikana saada mitään aikaiseksi. Paul McCartneyn lyriikka kävi typerämmäksi ja melodiat tavanomaisimmiksi. Olisiko maailma monta kaunista laulua rikkaampi, jos herrat olisivat voineet käsitellä erimielisyyksiään ja antaa tilaa toistensa erilaisuudelle?
Me tavalliset kolmosen ratikan pysäkin tallaajat emme osaa säveltää yhtä hyvin kuin Lennon ja McCartney, mutta osaamme muuten vain riidellä tyhjän takia. Aivan kuin emme osaisi sitä tehdä luonnostamme, annetaan sille mallia tositelevisioviihteellä. Big Brotherit, Fuengirolat, Miljonääriäidit ja muut pudotuspelit, joissa nuoret ihmiset itkevät kameroiden edessä. Maailmassa on paljon sellaista, missä ei todellakaan ole mitään ihailemista! Toisten ihmisten vähätteleminen ja halveksunta on alhaista.
Luin äskettäin tarinan, jossa joku tahtoi tietää, kuka on Jumalan silmissä kaikkein esimerkillisin ihminen. Hän ei ollut äiti Teresa, piispa tai jatkuvasti suuria ajatuksia ajatteleva filosofi tai askeetti. Kysyjän hämmästykseksi esimerkillisin ihminen oli tavallinen perheenisä, joka pyyhki aamupuuron rippeitä suupielestään ja kiiruhti viemään lapsiaan päivähoitoon töihin mennessään. En muista perusteluja, mutta varmasti saman valinnan kohteena olisi voinut olla hänen vaimonsa. - Veikko Lavi riimitteli laittamattomasti taannoin, että jokainen ihminen on laulun arvoinen.
Keisarillinen asetus 5.5.1848 sanoi, että ”virkamiesten pitää ylipäin olla toisillensa avullisia”.
Arvo
Sovinnossa eläminen on yksi ihmisen haastavimmista tavoitteista, mutta arvona kuitenkin sellainen, jonka perään kaikki halajavat. Sovinto on määritelty dialogiseksi prosessiksi persoonien välillä, se on kohtaamista kasvoista kasvoihin. Sen takia sovinnossa oleminen mahdollistaa yhdessä toimimisen, yhteistyön tekemisen. Sovinnonteko ja sovinnossa eläminen vaatii meiltä paljon ponnistuksia. Ajatellaanpa vaikka Beatlesia. John Lennon ja Paul McCartney olivat neroja, kirjoittivat vuosituhannen musiikkia ja olivat muita askeleen edellä. He eivät kuitenkaan tainneet sopeutua toisissaan tapahtuneisiin muutoksiin. Kaksikko riitaantui. Beatles hajosi. Yksin kummankaan luovuus ei päässyt samalle tasolle kuin yhdessä. John Lennon ei tainnut viimeisten vuosien aikana saada mitään aikaiseksi. Paul McCartneyn lyriikka kävi typerämmäksi ja melodiat tavanomaisimmiksi. Olisiko maailma monta kaunista laulua rikkaampi, jos herrat olisivat voineet käsitellä erimielisyyksiään ja antaa tilaa toistensa erilaisuudelle?
Me tavalliset kolmosen ratikan pysäkin tallaajat emme osaa säveltää yhtä hyvin kuin Lennon ja McCartney, mutta osaamme muuten vain riidellä tyhjän takia. Aivan kuin emme osaisi sitä tehdä luonnostamme, annetaan sille mallia tositelevisioviihteellä. Big Brotherit, Fuengirolat, Miljonääriäidit ja muut pudotuspelit, joissa nuoret ihmiset itkevät kameroiden edessä. Maailmassa on paljon sellaista, missä ei todellakaan ole mitään ihailemista! Toisten ihmisten vähätteleminen ja halveksunta on alhaista.
Luin äskettäin tarinan, jossa joku tahtoi tietää, kuka on Jumalan silmissä kaikkein esimerkillisin ihminen. Hän ei ollut äiti Teresa, piispa tai jatkuvasti suuria ajatuksia ajatteleva filosofi tai askeetti. Kysyjän hämmästykseksi esimerkillisin ihminen oli tavallinen perheenisä, joka pyyhki aamupuuron rippeitä suupielestään ja kiiruhti viemään lapsiaan päivähoitoon töihin mennessään. En muista perusteluja, mutta varmasti saman valinnan kohteena olisi voinut olla hänen vaimonsa. - Veikko Lavi riimitteli laittamattomasti taannoin, että jokainen ihminen on laulun arvoinen.
Keisarillinen asetus 5.5.1848 sanoi, että ”virkamiesten pitää ylipäin olla toisillensa avullisia”.
Arvo
torstai 9. helmikuuta 2012
1734 vuoden laki, hyvä tuomari ja selkeä kieli
”Kaikkivaltiaan Jumalan ja hänen pyhän tahtonsa luonnollinen tunteminen on kaikkien ihmisten sydämiin niin syvälle kirjoitettu, ettei vielä ole tavattu yhtäkään kansaa, joka on julennut tunnustaa olevansa ilman Jumalaa ja lakia. Päinvastoin ne kaikki yksimielisesti ovat perustaneet yhteiselämänsä ja menestyksensä jumalanpalvelukseen ja lakiin. Vaikka kansat sittemmin ovat Alkuasettajan oikeasta tarkoituksesta poikenneet, todistavat kuitenkin niillä tavatut laitokset niiden olleen vakuutetut molempien välttämättömästä tarpeellisuudesta. Edellinen ei ole ihmisen ehdonvallassa, vaan heidän täytyy välttämättömästi pysyä siinä, minkä Kaikkiviisas asettaja on määrännyt, mutta yhteiskunnan turvallisuutta ja parasta tarkoittavan säätämyksen on hän jättänyt terveelle järjelle ennen mainitulla perustuksella vahvistettavaksi, määrättäväksi ja muutettavaksi.”
Nämä sanat, joilla kuninkaallisen majesteetin ja valtakunnan kansliakollegion esipuhe 1734 vuoden lakiin alkaa, kuvaavat sangen sattuvasti sitä oikeuskäsitystä, jolle 1734 vuoden laki oli laadittu. Laki on jumalallista alkuperää, siihen perustuu sen sitova voima, mutta sen säätäminen kuuluu kansalle.
Vuoden 1734 laki sisälsi alun perin yhdeksän kaarta, joista viimeisimmät osat kumottiin 2000-luvun tienoilla. Myös osa meistä nykyisistä maanmittareista sai soveltaa 1734 vuoden lakia tietyiltä osin arkisessa toimitusinsinöörin työssämme.
Voin vain ihailla lain sisältöä ja niitä universaaleja oikeusperiaatteita, jotka kantoivat ja olivat päteviä täysin agraarisen yhteiskunnan ajalta teollisen yhteiskunnan kehitysvaiheen kautta tietoyhteiskunta-aikaamme. Vieläpä kolmen valtakunnan aikana! Voimmeko ajatella, että meidän aikanamme säädetyt lait kestäisivät esimerkiksi 2260-luvulle saakka? Vaikka ne kuinka taitavasti on ensiksi säädetty EUn alueella yhteisön direktiiveiksi ja sitten kansalliseksi lainsäädännöksi eduskunnassamme.
On sanottu, että 1734 vuoden laille oli ominaista sen kansantajuisuus ja erinomainen käytännöllisyys. Se luotti enempi tulkitsijaansa kuin yksityiskohtaisten oppisääntöjen osoittamiseen, hyvin tietäen, että ”hyvä ja älykäs tuomari on parempi kuin hyvä laki, sillä hän voipi asetella kaiken kohtuuden mukaan” ja toiselta puolen ”missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan”.
Kun joskus lukee eri direktiivien sisältöä, kysyy itseltään, onko tämä ensinkään sitä kieltä mitä minä luulen sen olevan ja toisaalta: mitä ihmettä tässä yritetään säännellä. Ainakaan se ei ole aina kansantajuista. Toivoa sopii, että lainsäätäjät ovat tajunneet sen sisällön sitä hyväksyessään.
torstai 26. tammikuuta 2012
Voiko maata kaapata?
Kiinalainen liikemies Huang Nubo osti 300 km2 maata Islannista. On sanottu, että se oli ensimmäinen Länsi-Euroopassa tapahtunut maan kauppaus. Maakauppauksista kun puhutaan, tarkoitetaan yleensä kehitysmaissa tapahtuneita kaappauksia. Monesti paikallisten pienviljelijöiden maa otetaan kansainvälisessä omistuksessa olevien suurtilojen käyttöön. Uutuutena myös jotkut valtiot ovat alkaneet hamuta muiden valtioiden maita.
Maan kaappauksella tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että ulkomaiset yhtiöt tai jopa valtiot hankkivat maata sijoitukseksi kehitysmaista. Englannin kielen käsitteellä land grab ei liene vakiintunutta suomenkielistä vastinetta, olkoon se nyt maan kaappaus.
Kun katsoo historiaan, niin maahan on sijoitettu aina silloin kun taloudellisesti on ollut epävarmaa. Meillä on globaalisti ollut taloudellisesti epävarmaa aikaa vuodesta 2008 lähtien. Kun talouskriisi on ollut päällä, ovat sijoittajat ajatelleet että ruoan kysyntä ainakin kasvaa, jolloin sijoittaminen maahan on turvallista. Jopa eräät kansainväliset eläkeyhtiöt ovat sijoittaneet maahan Afrikassa. Ruokakriisi v. 2008 opetti eräille maille, että kasvava väestö ja ilmastonmuutos johtavat vääjäämättä siihen, että maata on saatava ruoan tuotantoon omien rajojen ulkopuolelta.
Meillä Euroopassa yksityinen maanomistus vakiintui 1700-luvulta lähtien, kun isojakoaalto pyyhkäisi Länsi-Euroopan ylitse. Selkeät maanomistusoikeuspaperit ja kiinteistörekisterit turvaavat yksityisen maanomistuksen. Maan kaappausta sillä tavalla kuin kehitysmaissa nyt tapahtuu, ei meillä voine tapahtua. Sen sijaan rahalla voidaan omistajaa vaihtaa. Globaalit markkinat ovat tälläkin sektorilla. Maan oston rajoittamista koskeva sääntely on purettu.
Maanomistajien omistus- ja osoitetietojen ajantasaisuus on haaste Maanmittauslaitokselle. Rekistereissämme on se tieto, mikä meille on ilmoitettu. Yhteyden saaminen ulkomailla asuviin maanomistajiin on joskus mahdotonta.
Erään sorttisiksi maan kaappauksiksi voitaneen kutsua myös niitä rikollisia toimenpiteitä, joita Ruotsissa on lähinnä kesämökkien ja -tonttien omistuksen muutoksiin liittynyt ja joita ruotsalaisessa lehdistössä on uutisoitu.
Kalifornian yliopiston erään tutkimuksen mukaan Pohjoismaat ovat suurimpia hyötyjiä ilmaston lämpenemisen muutoksessa, kun sitä arvioidaan ruoan tuotannon edellytysten parantumisen kautta.
torstai 19. tammikuuta 2012
Ja maan paljastuessa alkaa ahkerasti mitata
Kamarikollegion käskykirje 19.6.1633 määrää, että ”Maanmittareiden tulee vuosittain niin pian kuin maa tulee paljaaksi alkaa työnsä ja ahkerasti mitata kunkin kylän maat, sekä pellot että niityt. Maanmittareiden tulee talvella saapua henkilökohtaisesti töittensä kanssa kamarikollegioon tekemään selkoa niistä ja jättämään ne sinne säilytettäväksi”.
Luonnolle ja pohjoiselle sijainnille me emme mitään voi. Kamarikollegion käskykirjeen pääperiaate on vuosisatoja ollut pätevä. Kehittämällä prosesseja ja toimintatapoja olemme pyrkineet murtamaan tätä vuodenaikaan sidottua tekemisen periaatetta. Jossain määrin olemme siinä myös onnistuneet. Mutta mittaaminen pakkasessa, lumessa ja pimeässä on vaikeaa. Jopa joskus mahdotonta.
Sain tänään käydä katsomassa Kuparin Pentin päätteeltä ilmakuvia, jotka otettiin pari viikkoa sitten Tapanin päivän myrskytuhojen selvittämiseksi. Ilmakuvat olivat yllättävän hyviä minun silmällä katsottuna. Rakennusten ja puiden varjot olivat pitkiä; olihan aurinkokulma ollut kuvaushetkellä vain seitsemän astetta. Toisaalta luminen ei ollutkaan tehnyt ilmakuvista vain valkoista lakanaa kuten ennakkoon tietämättömyyttäni luulin. Kaatuneita puita osasin erottaa kuvilta.
Ruotsin maanmittauslaitoksessa, Lantmäterietissä, on murrettu kamarikollegion käskykirjettä siten, että maanmittaustoimitusten maastomittauksia tehdään ympäri vuoden Gävlen eteläpuolella. Ajattelun lähtökohtana on ollut, että koko vuosi on maastomittauskelpoista aikaa. Jos sitten on mittauksen estävää lunta tai pakkasta, se on poikkeus, jolloin vain mukaudutaan olosuhteisiin. Meillä Suomessa tilanne on toistaiseksi päinvastainen. Jos talvella on lumetonta, se on poikkeus pääsäännöstä ja toiminta suunnitellaan pääsäännön mukaan. Kaupunkien mittausosastoilla mittausryhmät toimivat ympäri vuoden. On aika meidänkin ryhtyä pohtimaan toimintatapamme ja -ajattelumme uudistamista ainakin osassa maata.
Kamarikollegiossa esiteltiin mittaukset sekä asiakirjat ja sinne ne taidettiin arkistoidakin. Me arkistoimme nykyisin pääsääntöisesti sähköisesti tietomme ja tuotteemme. Ja tarkastuksen suorittaa prosessin laatukontrollin jälkeen lopullisesti asiakas antamalla palautteen aineistojemme laadusta. Siksi on tärkeää kysyä asiakkaan mielipidettä palveluistamme. Säännöllisesti.
Nyt jaetaan ilmakuvat myrskyalueilta verkon kautta maanomistajien ja metsäorganisaatioiden käyttöön. Palaute niistä on tuiki tärkeää toimintamme ja palvelujemme kehittämiselle.
Luonnolle ja pohjoiselle sijainnille me emme mitään voi. Kamarikollegion käskykirjeen pääperiaate on vuosisatoja ollut pätevä. Kehittämällä prosesseja ja toimintatapoja olemme pyrkineet murtamaan tätä vuodenaikaan sidottua tekemisen periaatetta. Jossain määrin olemme siinä myös onnistuneet. Mutta mittaaminen pakkasessa, lumessa ja pimeässä on vaikeaa. Jopa joskus mahdotonta.
Sain tänään käydä katsomassa Kuparin Pentin päätteeltä ilmakuvia, jotka otettiin pari viikkoa sitten Tapanin päivän myrskytuhojen selvittämiseksi. Ilmakuvat olivat yllättävän hyviä minun silmällä katsottuna. Rakennusten ja puiden varjot olivat pitkiä; olihan aurinkokulma ollut kuvaushetkellä vain seitsemän astetta. Toisaalta luminen ei ollutkaan tehnyt ilmakuvista vain valkoista lakanaa kuten ennakkoon tietämättömyyttäni luulin. Kaatuneita puita osasin erottaa kuvilta.
Ruotsin maanmittauslaitoksessa, Lantmäterietissä, on murrettu kamarikollegion käskykirjettä siten, että maanmittaustoimitusten maastomittauksia tehdään ympäri vuoden Gävlen eteläpuolella. Ajattelun lähtökohtana on ollut, että koko vuosi on maastomittauskelpoista aikaa. Jos sitten on mittauksen estävää lunta tai pakkasta, se on poikkeus, jolloin vain mukaudutaan olosuhteisiin. Meillä Suomessa tilanne on toistaiseksi päinvastainen. Jos talvella on lumetonta, se on poikkeus pääsäännöstä ja toiminta suunnitellaan pääsäännön mukaan. Kaupunkien mittausosastoilla mittausryhmät toimivat ympäri vuoden. On aika meidänkin ryhtyä pohtimaan toimintatapamme ja -ajattelumme uudistamista ainakin osassa maata.
Kamarikollegiossa esiteltiin mittaukset sekä asiakirjat ja sinne ne taidettiin arkistoidakin. Me arkistoimme nykyisin pääsääntöisesti sähköisesti tietomme ja tuotteemme. Ja tarkastuksen suorittaa prosessin laatukontrollin jälkeen lopullisesti asiakas antamalla palautteen aineistojemme laadusta. Siksi on tärkeää kysyä asiakkaan mielipidettä palveluistamme. Säännöllisesti.
Nyt jaetaan ilmakuvat myrskyalueilta verkon kautta maanomistajien ja metsäorganisaatioiden käyttöön. Palaute niistä on tuiki tärkeää toimintamme ja palvelujemme kehittämiselle.
tiistai 17. tammikuuta 2012
No onkos tullut kesä nyt talven keskelle?
Hyvät ystävät juhla voi alkaa,
sankarille nostamme maljaa…
Maanmittauslaitos täyttää tänä vuonna 200 vuotta. Juhlimme sitä koko vuoden. Työn merkeissä sekä myös juhlatapahtumilla.
Onko 200 vuotta sitten paljon vai vähän? Jos ajattelemme asiaa ihmiselon mittakaavassa, se vastannee noin seitsemää sukupolvea. Siis todella paljon. Ilmastonmuutoksen seurannassa 200 vuotta on varsin lyhyt ajanjakso, poikkeamat keskilämpötilassa jakson aikana mahtunevat satunnaisvaihtelujen piiriin.
Maanmittauslaitos on tuottanut 200 vuotta tietoa maasta, niin kiinteistöistä kuin maastosta, tavallisille kansalaisille kuin myös koko yhteiskunnan tarpeisiin. Tänä päivänä tuotamme paikkaan sidottua tietoa paitsi oman kansakuntamme myös Euroopan ja koko globaalin yhteisön tarpeisiin. Ilmastonmuutoksien tutkimiseen, luonnonkatastrofeihin varautumiseen tai talouselämän vaatimiin tarpeisiin.
Yhdessä tekeminen on tämän päivän sana. Maanmittari on aina osannut tehdä työtä yhdessä asiakkaiden ja kumppaneidensa kanssa. Maanmittarin sanaan on pitänyt pystyä luottamaan. Visiomme ”Maanmittauslaitos luotettavasti verkossa ja lähelläsi” haluaa viestittää, että myös organisaatio toimii kuten sen maanmittarinsa.
Sana ”verkko” tarkoitti 200 vuotta sitten jotain muuta kuin tänään. Viittasi kalastukseen. Tänä päivänä sen lisäksi paitsi verkottunutta toimintaa myös tiedonvälittämiskanavaa.
Lähellä tarkoittaa Maanmittauslaitoksessa maakunnissa toimimista; lähellä asiakasta tai mitattavaa kohdetta. Mutta myös lähellä ihmistä; lähimmäistä ja työtoveria. Huolenpitoa toisen hyvinvoinnista ja toisen jaksamisesta.
Kahden vuosisadan aikana käsitteet ja sanat saavat uusia merkityksiä ja sisältöjä. Sorsastuksella on minulle henkilökohtaisesti ollut varsin yksiselitteinen merkitys tähän saakka. Mutta nyt olen saanut tietää, että sillä on myös oma täysin toisenlainen merkitys sosiaalisen median käsitteistössä. Aina sitä oppii uutta.
Ei kun nokka pystyyn ja sukeltamaan kohti kolmatta vuosisataa uusine käsitteineen. Yhdessä ja luottamuksella. Luotettavasti ja ylpeänä edellisten sukupolvien työstä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)