maanantai 28. toukokuuta 2012

Kalenterit täynnä

Maailman vanhimmat kalenterit noudattavat kuuvuotta.  7-päiväinen viikko perustuu babylonialiseen kuukalenteriin, jonka juutalaiset ja roomalaiset omaksuivat itselleen lepopäivineen. Kuukalenterin vuosi poikkeaa vuodenaikoja säätelevästä aurinkovuodesta. Siksi se on käytössä alueilla, joissa ei ole varsinaista vuodenaikojen vaihtelua.

Juliaaninen ja gregoriaaninen kalenteri seuraavat aurinkovuotta. Aunrinkokalenteri oli alkujaan käytössä Egyptissä, josta Julius Cesar omaksui sen Rooman kalenteriksi. 12 kuukauteen jakautuva vuosi onkin roomalaista perua. Roomalaiset säilyttivät kalenterissaan 7-päiväisen viikon. Monissa Euroopan kielissä kuukaudet ja viikonpäivät onkin nimetty roomalaisten jumalien mukaan. Viikonpäivien vaihto vuosirytmissä johtuu siitä, että kuukalenterin viikko ei käy yksiin aurinkokalenterin kanssa.

Kalentereilla on merkitystä arkipäivässämme. Tapaamiset, palaverit, kokoukset ja kaikki muut pitää olla kalentereissa. Pitää tietää omat kalenterit; sähköiset ja manuaaliset, toisten osallistujien kalenterit, kokoustilojen varauskalanterit, vuosikellon kalenterit ja ties mitkä kalenterit. Ja sihteerien tulee tietää meidän muiden kalenterit. Hallittavuuden tunne oman ajankäytöstä on välillä katoamassa.  Silloin kun kännykkä ja taskukalenteri unohtuu kotiin ja tiimikalenteri ei toimi, tuntee itsensä orvoksi. Olet ulkona kuin telkän pönttö.

Maanmittarit ovat kalenteriensa mukaan aina suunnitelleet töitään. Muistan, kuinka Paavo Hintikka kertoi taksa-aikana laatineensa pitkiä kuulutuslistoja. Niinpähän vain oli ilmoittanut kuusi kokousta joulukuun kuudennelle päivälle.  Kalenterit oli täynnä silloinkin. Myös itsenäisyyspäivänä.

Todellinen aurinkovuosi ei kestä täsmälleen 365 vuorokautta. Siksi kalenteriin tarvitaan karkauspäiviä. Juliaanisessa kalenterissa on Cesarin käskystä karkausvuosi aina neljän vuoden välein. Tähän päädyttiin, koska vuoden pituutta ei osattu laskea oikein. Pian huomattiin, että juliaaninen kalenteri jätättää.Virhettä korjattiin aikaistamalla kevätpäivän tasausta 21. päivään maaliskuuta Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325. Lopulta virhe korjattiin karkauspäivämuutoksilla gregoriaanisessa kalenterissa vuonna  1582, kun Eurooppaan oli vakiintunut arabialainen numerojärjestelmä, joka mahdollisti vuoden pituuden tarkan määrittämisen.

Kenen kalenteri on oikea  ja kenen aika oikeassa?

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Auran vaot ja urbaanin kaupungin rajat

Latinan "kaupunkia" merkitsevä sana on urbs (vrt. urbaani), joka on peräisin sanasta urvus = auran vako. Tarun mukaan Rooman kaupungin perustaja Romulus merkitsi kaupungin rajat kyntämällä auran uran kaupungin alueen ympärille. Etruskien rituaalin mukaan aura nostettiin ylös niiden paikkojen kohdalla, joihin oli määrä tulla kaupungin portit. Maanomistus määrättiin niin, että yli tuhannen kilometrin päähän tästä rajasta kaikki kuului Roomalle, kaikki rajan sisällä on sitä kaupunkia, joka omistaa ulkopuolella olevan maan.

Suomalaisista asuu tällä hetkellä 67 % kaupungeissa. Maailman väestössä urbanisoituminen saavutti 50 % tason vuonna 2008. Ennustetaan, että kaksikolmasosaa maailman väestöstä asuu kaupungeissa jo vuonna 2040. Kiinassa muuttaa 20 miljoonaa ihmistä vuosittain kaupunkeihin. Se tarkoittaa, että Helsingin kaupungin kokoinen infrastruktuuri on valmistuttava joka kymmenes päivä. Nämä valtavat muutokset ovat käsittämättömän suuria ja ihmiskunta onkin kokemassa olemassa olonsa suurinta muutosta.

Meillä Suomessa on kuntauudistushanke polittisessa käsittelyssä. Vääjäämätön hallinnollinen uudistus tapahtuu; lopullista kuntarakennepäätöstä emme vielä tiedä. Se on kuitenkin päivän selvää, että uudistuksella tulee olemaan vaikutuksia myös maanmittaustehtävien vastaiseen järjestämiseen. Nyt on osattava katsoa kirkkaasti ja harkitusti tulevaisuuteen.

Rooman kaupungin portit aiheuttivat hämmennyksen suurelle sotapäällikkö Pompeiukselle. Hän halusi, että hänen vaunujaan vetäisi triumfikulkueessa neljä elefanttia. Lähestyessään kaupunginportteja huomasi hän ne ahtaiksi. Niinpä oli luovuttava suunnitelmasta.

torstai 3. toukokuuta 2012

Isänmaan puolesta

Viime perjantaina vietimme kansallista veteraanipäivää. Veteraanipäivä on sotaveteraanien kunniaksi 27. huhtikuuta vietettävä juhlapäivä ja yleinen liputuspäivä. Sitä vietettiin ensi kerran vuonna 1987 osana Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlallisuuksia. Ehdotuksen kansallisesta veteraanipäivästä teki silloinen pääministeri Kalevi Sorsa ja asia vahvistettiin valtioneuvostossa puolustusministeri, maanmittausinsinööri Veikko Pihlajamäen esityksestä.

Lapin sota ja samalla Suomen osuus toisessa maailmansodassa päättyi 27. huhtikuuta 1945, joka on jäänyt Suomen puolustusvoimien viimeisimmäksi sotapäiväksi. Silloin loputkin Saksan 20. vuoristoarmeijan sotilaista vetäytyivät klo 13.30 mennessä Kilpisjärveltä Norjan puolelle rajaa.

Talvisodassa kaatui viisi maanmittausinsinööriä, kolme maanmittausauskultanttia sekä kahdeksan maanmittausharjoittelijaa ja kartoittajaa. Jatkosodassa kaatui 14 maanmittausinsinööriä, 2 maanmittausauskultanttia sekä 20 kartoittajaa ja maanmittausharjoittelijaa. Maanmittauslaitoksen keskushallinnossa oleva Pro Patria taulu muistuttaa meitä suurimmasta uhrauksesta, mitä he isänmaan puolesta antoivat. Pro Patria taulussa on yhteensä 16 talvisodassa kuolleen ja 38 jatkosodassa kuolleen maanmittauslaitoslaisen nimeä.

Maanmittauslaitoksessa on vietetty veteraanipäivää vuodesta 1997 lähtien. Sotaveteraanien rivit ovat harventuneet. Pasilan tilaisuudessa esiintyi Helsingin sotaveteraanien kuoro. Moni meistä läsnäolleista joutui nieleskelemään, kun kuuntelimme näiden iäkkäiden, mutta vielä ryhdikkäiden ja harmaantuneiden sotaveteraanien esittämiä marsseja ja muita lauluja. Heidän peräänantamaton työnsä kelpaa esimerkiksi meille kaikille.

Veteraanipäivän tilaisuuteen Pasilassa on osallistunut myös laitoksen jo eläkkeellä olevaa entistä henkilökuntaa. Oli jälleen ilo tavata vanhoja tuttuja vuosien takaa ja vaihtaa kuulumisia. Lämpimiä katseita ja sydämellisiä kädenpuristuksia.

Olen myös saanut ilolla lukea viime vuosina eräiden entisten työtovereidemme kirjoittamia muistelmia urastaan, työstään ja elämästään. Minun mukavin vappulukeminen oli Veijo Istolahden kirjoittama Muistelma 2012, jonka hän lähetti minulle viime viikolla. Veijo kertoo elämästään, työstään ja vähän eläkepäivistäänkin kirjoitelmassa hänelle tyypillisellä toteavalla tyylillään. Toivon, että moni muukin jaksaisi kirjoitta ylös näitä kokemuksiaan. Onhan siinä osaltaan kysymys myös kulttuuriperinnön siirtämisestä seuraaville sukupolville.