keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulupuita on rakennettu ja haettu monella tapaa

Kuulin männä viikolla, että Ylä-Lapin alueella joulupuuna on mänty, kun kuusia ei niin pohjoisessa enää kasva. Inarin entinen kirkkoherra kertoi, kuinka hän Inarissa  lähes kymmenen vuoden asumisen jälkeen muutti etelään ja kuinka perheen lapset parahtivat itkuun, kun kotiin ei enää tuotukaan tuttua joulumäntyä, vaan kuusi. Ei kuulema tuntunut lainkaan joululta, kun joulupuuna oli vieras kuusi.

Suomessa myydään vuosittain noin 750 000 - 800 000 joulukuusta ja kuusikaupan arvo on noin 40 miljoonaa euroa. Jos ajatellaan että kuusia istutetaan keskimäärin 1800 kpl/ha ja kaikki kasvaisivat myytäviksi joulukuusiksi, niin avohakkuualueen pinta-ala olisi lähes 450 hehtaaria. Melkein keskikokoisen uuden yhteismetsän pinta-ala. Sekin on selvitetty, että karkeasti joka toinen joulupuu on omasta tai tutun metsästä, loput ovat ostettuja.

Olin toisella kymmenellä ja minun tehtäväkseni lankesi kuusen haku pihametsästä. Olin muka ovela  ja ajattelin nuukailla hakemalla kuusen naapurin puolelta metsää.  Kahlasin syvässä lumessa ja vasta tovin kierreltyäni löysin mieleisen latvakuusen. Eikun kaataman isohkoa kuusta, josta  ottamaan runsas käpyinen latva joulukuuseksi. Työ oli tuskallista, mutta lopulta kuusi oli oikean mittainen joulupuuksi. Sitten raahaamaan hangessa. Vihdoin vikkelästi maantielle jäljet peittäen ja kohti kotia, kuusi olalla. Pihametsämme kohdalla seisahduin. Kuulin meidän metsästä kalketta ja ähinää. Naapuri tuli metsästämme kuusi olalla! Puntit olivat tasan.

Opiskeluaikana osa kurssiamme myi joulukuusia rahoittaakseen suunniteltua opintomatkaa.  Käsityksemme ostajien joulupuiden laatutietoisuudesta koki kolahduksen jo ensimmäisenä myyntipäivänä. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että eräältä hakkuualueelta keräämämme latvakuuset olivat varsinaisia ”luuskia”, jotka herättivät lähinnä sääliviä katseita. Muutimme nopeasti myyntistrategiaamme ja kerroimme myyvämme ns. vaihtoehtokuusia: biodynaamisesti viljeltyjä ”luomukuusia”.  Tämä puri jo 80-luvun alussa. Saimme ainakin sympatiaa ja kunnioitusta ekologisuudesta; taloudellisesti parhaiten pärjäsimme sillä, että kannoimme ammattimyyjien myymiä kuusia ostajien koteihin, kun taksit kieltäytyivät niitä kuljettamasta.

Joulu on Suomessa perinteinen perhejuhla. Viettäkäämme sitä perinteitä kunnioittaen. Olipa ne sitten kussakin tapauksessa milllaisia hyvänsä. On tärkeää saada hyvä mieli. Kuusen luvattomalla ottamisella ei saa hyvää mieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti