Viime perjantaina vietimme kansallista veteraanipäivää. Veteraanipäivä on sotaveteraanien kunniaksi 27. huhtikuuta vietettävä juhlapäivä ja yleinen liputuspäivä. Sitä vietettiin ensi kerran vuonna 1987 osana Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlallisuuksia. Ehdotuksen kansallisesta veteraanipäivästä teki silloinen pääministeri Kalevi Sorsa ja asia vahvistettiin valtioneuvostossa puolustusministeri, maanmittausinsinööri Veikko Pihlajamäen esityksestä.
Lapin sota ja samalla Suomen osuus toisessa maailmansodassa päättyi 27. huhtikuuta 1945, joka on jäänyt Suomen puolustusvoimien viimeisimmäksi sotapäiväksi. Silloin loputkin Saksan 20. vuoristoarmeijan sotilaista vetäytyivät klo 13.30 mennessä Kilpisjärveltä Norjan puolelle rajaa.
Talvisodassa kaatui viisi maanmittausinsinööriä, kolme maanmittausauskultanttia sekä kahdeksan maanmittausharjoittelijaa ja kartoittajaa. Jatkosodassa kaatui 14 maanmittausinsinööriä, 2 maanmittausauskultanttia sekä 20 kartoittajaa ja maanmittausharjoittelijaa. Maanmittauslaitoksen keskushallinnossa oleva Pro Patria taulu muistuttaa meitä suurimmasta uhrauksesta, mitä he isänmaan puolesta antoivat. Pro Patria taulussa on yhteensä 16 talvisodassa kuolleen ja 38 jatkosodassa kuolleen maanmittauslaitoslaisen nimeä.
Maanmittauslaitoksessa on vietetty veteraanipäivää vuodesta 1997 lähtien. Sotaveteraanien rivit ovat harventuneet. Pasilan tilaisuudessa esiintyi Helsingin sotaveteraanien kuoro. Moni meistä läsnäolleista joutui nieleskelemään, kun kuuntelimme näiden iäkkäiden, mutta vielä ryhdikkäiden ja harmaantuneiden sotaveteraanien esittämiä marsseja ja muita lauluja. Heidän peräänantamaton työnsä kelpaa esimerkiksi meille kaikille.
Veteraanipäivän tilaisuuteen Pasilassa on osallistunut myös laitoksen jo eläkkeellä olevaa entistä henkilökuntaa. Oli jälleen ilo tavata vanhoja tuttuja vuosien takaa ja vaihtaa kuulumisia. Lämpimiä katseita ja sydämellisiä kädenpuristuksia.
Olen myös saanut ilolla lukea viime vuosina eräiden entisten työtovereidemme kirjoittamia muistelmia urastaan, työstään ja elämästään. Minun mukavin vappulukeminen oli Veijo Istolahden kirjoittama Muistelma 2012, jonka hän lähetti minulle viime viikolla. Veijo kertoo elämästään, työstään ja vähän eläkepäivistäänkin kirjoitelmassa hänelle tyypillisellä toteavalla tyylillään. Toivon, että moni muukin jaksaisi kirjoitta ylös näitä kokemuksiaan. Onhan siinä osaltaan kysymys myös kulttuuriperinnön siirtämisestä seuraaville sukupolville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti