torstai 9. helmikuuta 2012

1734 vuoden laki, hyvä tuomari ja selkeä kieli

Kaikkivaltiaan Jumalan ja hänen pyhän tahtonsa luonnollinen tunteminen on kaikkien ihmisten sydämiin niin syvälle kirjoitettu, ettei vielä ole tavattu yhtäkään kansaa, joka on julennut tunnustaa olevansa ilman Jumalaa ja lakia. Päinvastoin ne kaikki yksimielisesti ovat perustaneet yhteiselämänsä ja menestyksensä jumalanpalvelukseen ja lakiin. Vaikka kansat sittemmin ovat Alkuasettajan oikeasta tarkoituksesta poikenneet, todistavat kuitenkin niillä tavatut laitokset niiden olleen vakuutetut molempien välttämättömästä  tarpeellisuudesta. Edellinen ei ole ihmisen ehdonvallassa, vaan heidän täytyy välttämättömästi pysyä siinä, minkä Kaikkiviisas asettaja on määrännyt, mutta yhteiskunnan turvallisuutta ja parasta tarkoittavan säätämyksen on hän jättänyt terveelle järjelle ennen mainitulla perustuksella vahvistettavaksi, määrättäväksi ja muutettavaksi.”
Nämä sanat, joilla kuninkaallisen majesteetin ja valtakunnan kansliakollegion esipuhe 1734 vuoden lakiin alkaa, kuvaavat sangen sattuvasti sitä oikeuskäsitystä, jolle 1734 vuoden laki oli laadittu. Laki on jumalallista alkuperää, siihen perustuu sen sitova voima, mutta sen säätäminen kuuluu kansalle.
Vuoden 1734 laki sisälsi alun perin yhdeksän kaarta, joista viimeisimmät osat kumottiin 2000-luvun tienoilla.  Myös osa meistä nykyisistä maanmittareista sai soveltaa 1734 vuoden lakia tietyiltä osin arkisessa toimitusinsinöörin työssämme.
Voin vain ihailla lain sisältöä ja niitä universaaleja oikeusperiaatteita, jotka kantoivat ja olivat päteviä täysin agraarisen yhteiskunnan ajalta teollisen yhteiskunnan kehitysvaiheen kautta tietoyhteiskunta-aikaamme. Vieläpä kolmen valtakunnan aikana! Voimmeko ajatella, että meidän aikanamme säädetyt lait kestäisivät esimerkiksi 2260-luvulle saakka? Vaikka ne kuinka taitavasti on ensiksi säädetty EUn alueella yhteisön direktiiveiksi ja sitten kansalliseksi lainsäädännöksi eduskunnassamme.
On sanottu, että 1734 vuoden laille oli ominaista sen kansantajuisuus ja erinomainen käytännöllisyys. Se luotti enempi tulkitsijaansa kuin yksityiskohtaisten oppisääntöjen osoittamiseen, hyvin tietäen, että ”hyvä ja älykäs tuomari on parempi kuin hyvä laki, sillä hän voipi asetella kaiken kohtuuden mukaan” ja toiselta puolen ”missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan”.
Kun joskus lukee eri direktiivien sisältöä, kysyy itseltään, onko tämä ensinkään sitä kieltä mitä minä luulen sen olevan ja toisaalta: mitä ihmettä tässä yritetään säännellä. Ainakaan se ei ole aina kansantajuista. Toivoa sopii, että lainsäätäjät ovat tajunneet sen sisällön sitä hyväksyessään.

2 kommenttia:

  1. Vuosien mittaan olen saanut sellaisen käsityksen, että tuota vuoden 1734 ohjetta kyllä noudatetaan myös maanmittaustoiminnassa edelleen, vaikkei siitä enemmälti julistella. Itsekin taisin viimeksi eilen tehdä pari mieluummin kohtuullisuuteen kuin mihinkään muuhun perustuvaa toimitusratkaisua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesa on aivan oikeassa. Niin pitää vuoden 1734 ohjetta ja sen henkeä noudattaakin.

      Poista