Lujuutta ja luovuutta

World Design Capital Helsinki -vuosi alkaa kääntyä lopuilleen. Helsinki on juhlinut myös pääkaupunkiutensa 200-vuotisjuhlaa tänä vuonna. Väestörekisterikeskus julkaisee vuosittain taskukalenterin kokoisen tilaston väestön jakautumisesta eri ryhmiin niin alueellisesti, ikäpyramiideittain kuin monella muullakin eri näkökulmalla jaoteltuna. On kiistaton tosiasia, että pääkaupunki ympäristöineen on kasvanut kansakunnan veturiksi. Ja kasvu jatkuu mikäli uskomme maakuntaliiton ennustuksiin kasvuvauhdista seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana, ja miksi emme uskoisi. Onneksi olkoon Helsinki!

Luin jostain lehdestä taiteen kunniatohtoriksi promovoidun muotoilija, keraamikko ja taiteellinen johtaja Anu Pentikin 70-vuotishaastattelun.  Haastattelussa hän toteaa, että design ja kyky nähdä kauneutta ympärillään vaikuttavat koko ihmisen hyvinvointiin. Kuusankoskelta Posiolle muuttanut taiteilija todistaa, että ihmisen ei tulisi koskaan kadottaa kykyä nähdä kauneutta, sillä samalla ihmiseltä häviää tärkeä positiivisuuden lähde. Pentikille henkinen hyvinvointi on tärkeää, ja hän saa voimaa läheisistä ihmisistä, hyvästä yhteistyöstä, luonnosta ja ennen kaikkea positiivisesta elämänasenteesta. Se on kannatellut myös vaikeina aikoina, eikä ole ollut vain naiivia muodikasta sanahelinää: myös silloin kun yrityksen kanssa on oltu veitsi kurkulla.

Pentik kertoi myös luovuudesta: ”Luovuudessa ei ole mitään ihmeellistä, mutta se ei synny itsestään, sitä täytyy harjoittaa ja kehittää.” Kuinka paljon meidän maanmittareiden työssä on luovuudelle tilaa? Sain olla nuorena insinöörinä pari lyhyttä jaksoa opettajana ammattikoulussa. Yritin opettaa maanmittausta tuleville kartanpiirtäjille. Monet oppilaat olivat usein lahjakkaita piirtäjiä, ja kartan marginaalien reunat olivat usein täynnä kauniita piirustuksia milloin mistäkin aiheesta. Marginaalien sisäpuolella piirtämisessä ei ollut sijaa ”luovuudelle”. Kartanpiirtäminen, tai nykyään kai pitää sanoa tuottaminen, on mitä määrämuotoisinta tekemistä. Kuitenkin luovuuden voi nähdä yleisenä kykynä tuottaa uusia erilaisia ratkaisuja työssä ja tekemisessä koettuihin ongelmiin ja haasteisiin. Käsillä tekemisen ohella.

Tarvitaan rohkeutta, harjoittelua ja itseensä uskomista. Sekä terrierin luonnetta, kuten Anu Pentikillä.

Kalenterit täynnä

Maailman vanhimmat kalenterit noudattavat kuuvuotta.  7-päiväinen viikko perustuu babylonialiseen kuukalenteriin, jonka juutalaiset ja roomalaiset omaksuivat itselleen lepopäivineen. Kuukalenterin vuosi poikkeaa vuodenaikoja säätelevästä aurinkovuodesta. Siksi se on käytössä alueilla, joissa ei ole varsinaista vuodenaikojen vaihtelua.

Juliaaninen ja gregoriaaninen kalenteri seuraavat aurinkovuotta. Aunrinkokalenteri oli alkujaan käytössä Egyptissä, josta Julius Cesar omaksui sen Rooman kalenteriksi. 12 kuukauteen jakautuva vuosi onkin roomalaista perua. Roomalaiset säilyttivät kalenterissaan 7-päiväisen viikon. Monissa Euroopan kielissä kuukaudet ja viikonpäivät onkin nimetty roomalaisten jumalien mukaan. Viikonpäivien vaihto vuosirytmissä johtuu siitä, että kuukalenterin viikko ei käy yksiin aurinkokalenterin kanssa.

Kalentereilla on merkitystä arkipäivässämme. Tapaamiset, palaverit, kokoukset ja kaikki muut pitää olla kalentereissa. Pitää tietää omat kalenterit; sähköiset ja manuaaliset, toisten osallistujien kalenterit, kokoustilojen varauskalanterit, vuosikellon kalenterit ja ties mitkä kalenterit. Ja sihteerien tulee tietää meidän muiden kalenterit. Hallittavuuden tunne oman ajankäytöstä on välillä katoamassa.  Silloin kun kännykkä ja taskukalenteri unohtuu kotiin ja tiimikalenteri ei toimi, tuntee itsensä orvoksi. Olet ulkona kuin telkän pönttö.

Maanmittarit ovat kalenteriensa mukaan aina suunnitelleet töitään. Muistan, kuinka Paavo Hintikka kertoi taksa-aikana laatineensa pitkiä kuulutuslistoja. Niinpähän vain oli ilmoittanut kuusi kokousta joulukuun kuudennelle päivälle.  Kalenterit oli täynnä silloinkin. Myös itsenäisyyspäivänä.

Todellinen aurinkovuosi ei kestä täsmälleen 365 vuorokautta. Siksi kalenteriin tarvitaan karkauspäiviä. Juliaanisessa kalenterissa on Cesarin käskystä karkausvuosi aina neljän vuoden välein. Tähän päädyttiin, koska vuoden pituutta ei osattu laskea oikein. Pian huomattiin, että juliaaninen kalenteri jätättää.Virhettä korjattiin aikaistamalla kevätpäivän tasausta 21. päivään maaliskuuta Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325. Lopulta virhe korjattiin karkauspäivämuutoksilla gregoriaanisessa kalenterissa vuonna  1582, kun Eurooppaan oli vakiintunut arabialainen numerojärjestelmä, joka mahdollisti vuoden pituuden tarkan määrittämisen.

Kenen kalenteri on oikea  ja kenen aika oikeassa?

Isänmaan puolesta

Viime perjantaina vietimme kansallista veteraanipäivää. Veteraanipäivä on sotaveteraanien kunniaksi 27. huhtikuuta vietettävä juhlapäivä ja yleinen liputuspäivä. Sitä vietettiin ensi kerran vuonna 1987 osana Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlallisuuksia. Ehdotuksen kansallisesta veteraanipäivästä teki silloinen pääministeri Kalevi Sorsa ja asia vahvistettiin valtioneuvostossa puolustusministeri, maanmittausinsinööri Veikko Pihlajamäen esityksestä.

Lapin sota ja samalla Suomen osuus toisessa maailmansodassa päättyi 27. huhtikuuta 1945, joka on jäänyt Suomen puolustusvoimien viimeisimmäksi sotapäiväksi. Silloin loputkin Saksan 20. vuoristoarmeijan sotilaista vetäytyivät klo 13.30 mennessä Kilpisjärveltä Norjan puolelle rajaa.

Talvisodassa kaatui viisi maanmittausinsinööriä, kolme maanmittausauskultanttia sekä kahdeksan maanmittausharjoittelijaa ja kartoittajaa. Jatkosodassa kaatui 14 maanmittausinsinööriä, 2 maanmittausauskultanttia sekä 20 kartoittajaa ja maanmittausharjoittelijaa. Maanmittauslaitoksen keskushallinnossa oleva Pro Patria taulu muistuttaa meitä suurimmasta uhrauksesta, mitä he isänmaan puolesta antoivat. Pro Patria taulussa on yhteensä 16 talvisodassa kuolleen ja 38 jatkosodassa kuolleen maanmittauslaitoslaisen nimeä.

Maanmittauslaitoksessa on vietetty veteraanipäivää vuodesta 1997 lähtien. Sotaveteraanien rivit ovat harventuneet. Pasilan tilaisuudessa esiintyi Helsingin sotaveteraanien kuoro. Moni meistä läsnäolleista joutui nieleskelemään, kun kuuntelimme näiden iäkkäiden, mutta vielä ryhdikkäiden ja harmaantuneiden sotaveteraanien esittämiä marsseja ja muita lauluja. Heidän peräänantamaton työnsä kelpaa esimerkiksi meille kaikille.

Veteraanipäivän tilaisuuteen Pasilassa on osallistunut myös laitoksen jo eläkkeellä olevaa entistä henkilökuntaa. Oli jälleen ilo tavata vanhoja tuttuja vuosien takaa ja vaihtaa kuulumisia. Lämpimiä katseita ja sydämellisiä kädenpuristuksia.

Olen myös saanut ilolla lukea viime vuosina eräiden entisten työtovereidemme kirjoittamia muistelmia urastaan, työstään ja elämästään. Minun mukavin vappulukeminen oli Veijo Istolahden kirjoittama Muistelma 2012, jonka hän lähetti minulle viime viikolla. Veijo kertoo elämästään, työstään ja vähän eläkepäivistäänkin kirjoitelmassa hänelle tyypillisellä toteavalla tyylillään. Toivon, että moni muukin jaksaisi kirjoitta ylös näitä kokemuksiaan. Onhan siinä osaltaan kysymys myös kulttuuriperinnön siirtämisestä seuraaville sukupolville.

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle?

Hyvät ystävät juhla voi alkaa, 

sankarille nostamme maljaa…

Maanmittauslaitos täyttää tänä vuonna 200 vuotta. Juhlimme sitä koko vuoden. Työn merkeissä sekä myös juhlatapahtumilla.

Onko 200 vuotta sitten paljon vai vähän? Jos ajattelemme asiaa ihmiselon mittakaavassa, se vastannee noin seitsemää sukupolvea. Siis todella paljon. Ilmastonmuutoksen seurannassa 200 vuotta on varsin lyhyt ajanjakso, poikkeamat keskilämpötilassa jakson aikana mahtunevat satunnaisvaihtelujen piiriin.

Maanmittauslaitos on tuottanut 200 vuotta tietoa maasta, niin kiinteistöistä kuin maastosta, tavallisille kansalaisille kuin myös koko yhteiskunnan tarpeisiin. Tänä päivänä tuotamme paikkaan sidottua tietoa paitsi oman kansakuntamme myös Euroopan ja koko globaalin yhteisön tarpeisiin. Ilmastonmuutoksien tutkimiseen, luonnonkatastrofeihin varautumiseen tai talouselämän vaatimiin tarpeisiin.

Yhdessä tekeminen on tämän päivän sana. Maanmittari on aina osannut tehdä työtä yhdessä asiakkaiden ja kumppaneidensa kanssa. Maanmittarin sanaan on pitänyt pystyä luottamaan. Visiomme ”Maanmittauslaitos luotettavasti verkossa ja lähelläsi” haluaa viestittää, että myös organisaatio toimii kuten sen maanmittarinsa.

Sana ”verkko” tarkoitti 200 vuotta sitten jotain muuta kuin tänään. Viittasi kalastukseen. Tänä päivänä sen lisäksi paitsi verkottunutta toimintaa myös tiedonvälittämiskanavaa.

Lähellä tarkoittaa Maanmittauslaitoksessa maakunnissa toimimista; lähellä asiakasta tai mitattavaa kohdetta. Mutta myös lähellä ihmistä; lähimmäistä ja työtoveria. Huolenpitoa toisen hyvinvoinnista ja toisen jaksamisesta.

Kahden vuosisadan aikana käsitteet ja sanat saavat uusia merkityksiä ja sisältöjä. Sorsastuksella on minulle henkilökohtaisesti ollut varsin yksiselitteinen merkitys tähän saakka. Mutta nyt olen saanut tietää, että sillä on myös oma täysin toisenlainen merkitys sosiaalisen median käsitteistössä. Aina sitä oppii uutta.

Ei kun nokka pystyyn ja sukeltamaan kohti kolmatta vuosisataa uusine käsitteineen. Yhdessä ja luottamuksella. Luotettavasti ja ylpeänä edellisten sukupolvien työstä.