Joulupuita on rakennettu ja haettu monella tapaa

Kuulin männä viikolla, että Ylä-Lapin alueella joulupuuna on mänty, kun kuusia ei niin pohjoisessa enää kasva. Inarin entinen kirkkoherra kertoi, kuinka hän Inarissa  lähes kymmenen vuoden asumisen jälkeen muutti etelään ja kuinka perheen lapset parahtivat itkuun, kun kotiin ei enää tuotukaan tuttua joulumäntyä, vaan kuusi. Ei kuulema tuntunut lainkaan joululta, kun joulupuuna oli vieras kuusi.

Suomessa myydään vuosittain noin 750 000 - 800 000 joulukuusta ja kuusikaupan arvo on noin 40 miljoonaa euroa. Jos ajatellaan että kuusia istutetaan keskimäärin 1800 kpl/ha ja kaikki kasvaisivat myytäviksi joulukuusiksi, niin avohakkuualueen pinta-ala olisi lähes 450 hehtaaria. Melkein keskikokoisen uuden yhteismetsän pinta-ala. Sekin on selvitetty, että karkeasti joka toinen joulupuu on omasta tai tutun metsästä, loput ovat ostettuja.

Olin toisella kymmenellä ja minun tehtäväkseni lankesi kuusen haku pihametsästä. Olin muka ovela  ja ajattelin nuukailla hakemalla kuusen naapurin puolelta metsää.  Kahlasin syvässä lumessa ja vasta tovin kierreltyäni löysin mieleisen latvakuusen. Eikun kaataman isohkoa kuusta, josta  ottamaan runsas käpyinen latva joulukuuseksi. Työ oli tuskallista, mutta lopulta kuusi oli oikean mittainen joulupuuksi. Sitten raahaamaan hangessa. Vihdoin vikkelästi maantielle jäljet peittäen ja kohti kotia, kuusi olalla. Pihametsämme kohdalla seisahduin. Kuulin meidän metsästä kalketta ja ähinää. Naapuri tuli metsästämme kuusi olalla! Puntit olivat tasan.

Opiskeluaikana osa kurssiamme myi joulukuusia rahoittaakseen suunniteltua opintomatkaa.  Käsityksemme ostajien joulupuiden laatutietoisuudesta koki kolahduksen jo ensimmäisenä myyntipäivänä. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että eräältä hakkuualueelta keräämämme latvakuuset olivat varsinaisia ”luuskia”, jotka herättivät lähinnä sääliviä katseita. Muutimme nopeasti myyntistrategiaamme ja kerroimme myyvämme ns. vaihtoehtokuusia: biodynaamisesti viljeltyjä ”luomukuusia”.  Tämä puri jo 80-luvun alussa. Saimme ainakin sympatiaa ja kunnioitusta ekologisuudesta; taloudellisesti parhaiten pärjäsimme sillä, että kannoimme ammattimyyjien myymiä kuusia ostajien koteihin, kun taksit kieltäytyivät niitä kuljettamasta.

Joulu on Suomessa perinteinen perhejuhla. Viettäkäämme sitä perinteitä kunnioittaen. Olipa ne sitten kussakin tapauksessa milllaisia hyvänsä. On tärkeää saada hyvä mieli. Kuusen luvattomalla ottamisella ei saa hyvää mieltä.

Onko sukupuolella väliä?

Itä-Suomen yliopistolehdessä Saimassa on artikkeli, jossa kerrotaan, että yhdysvaltalaisessa mediassa isojen yhtiöiden naisjohtajia käsitellään kovasanaisemmin kuin heidän miespuolisia kollegoja. On havaittu, että kansainvälisesti yleisimminkin naisjohtajat joutuvat mediassa kovan arvioinnin ja arvostelun kohteeksi.

Suomessa on eräässä tutkimuksessa pyydetty kauppatieteen opiskelijoita kirjoittamaan arviointitarinoita mies- ja naisjohtajista. Molempien johtamisominaisuuksia tarkasteltiin hyvin myönteisesti. Professori Päivi Eriksson Tampereen yliopistosta kertoi, että yllättävää tutkimuksessa oli se, että opiskelijat ymmärsivät miesjohtajien negatiivisia tunteenpurkauksia ja katsoivat, että he toimivat tilanteissa kovan paineen alaisina. Tarinoissa kerrottiin naisjohtajista, jotka olivat hyviä asiajohtajia, tiukkoja ja johdonmukaisia työssään. Naisjohtajia kuvattiin jopa hyvin maskuliisina. Opiskelijat pitivät miehiä luontaisina johtajina, jotka onnistuneesti yhdistävät maskuliinisia ja feminiinisiä piirteitä työssään.

Tampereen yliopiston naistutkimuksen yksikön johtaja professori Eriksson toteaa, että miehet ja naiset toimivat johtajina loppujen lopuksi varsin samalla tavalla. Keskeisempää tutkimuksissa olisi hänen mielestään tarkastella sukupuolten sisäisiä eroja kuin keskittyä sukupuolten välisiin eroihin. Toisaalta sukupuoleen liittyviä kysymyksiä on pidettävä esillä ainakin niin kauan, kun naisten euro on 80 senttiä eikä yritysten ylimmässä johdossa ja niiden hallituksissa ole nykyistä enempää naisia.

Meillä Maanmittauslaitoksessa on tasa-arvosuunnitelma, jota pyrimme noudattamaan kaikessa toiminnassamme. Naisten osuus henkilöstön kokoaismäärästä on noin 55 % ja miesten 45 %. Johtajista naisia noin 25 % ja miehiä 75 %. Esimiehissä suhdeluku lienee samaa luokkaa. Matkalla kohti tasa-arvoisempaa johtamis- ja esimiehisyysjakaumaa on tässä meillä haasteita tällä vuosikymmenellä.

Sirkka Liakka (1908–1999) oli maanmittausalan uranuurtajia. Hän valmistui Suomen ensimmäisenä naisena maanmittausinsinööriksi 1931 ja oli Pohjoismaiden ensimmäinen kenttätöissä työskennellyt naismaanmittari. Kymen läänin lääninmaanmittausinsinööriksi hänet valittiin 1955. Maanmittausalan korkeakouluopiskelijoista on edelleen enemmistö miehiä, mikä näkyy myös alamme johtajien ja esimiesten sukupuolijakaumassa, mutta muutoksen tuulet ovat jo näkymässä.

Olin pari viikkoa sitten kuuntelemassa Johdon Foorumissa mm. Saku Tuomista teemasta ”onko johtamisessa luovuudelle tilaa”. Hän kertoi lisäksi miesten ja naisten osallistumisaktiivisuudesta erityyppisissä seminaareissa. Jos on kysymys uusimmissa teknologisista ratkaisuista ja niiden käyttöönotosta osallistujista yli 75 % on miehiä. Jos on kysymys toiminnan innovaatiosta sukupuolijakauma on 50/50. Jos on kysymys luovuudesta osallistujista 80 % on naisia. Ja jos seminaarin teemana on onnellisuus, naisten osuus on 100 %. Voi meitä onnettomia miehiä!

Ottaa välillä päähän

Näyttelijä Antti Litja on lukenut radiossa mieleenpainuvalla tavalla kirjailija Tuomas Kyrön kirjoittamia tekstejä ”Mielensäpahoittajan” kokemuksista ja havainnoista arkisen elämän tapahtumissa. Yhtä nautittavaa kuunneltavaa kuin kirjailija Antti Tuurin esitelmä Vaasan Maanmittauspäivillä 2012.  Tuuri kertoi taksamaanmittarin pojan kokemuksiaan 1950–60-luvun Pohjanmaalla.

Kyllä minäkin olen mieleni pahoittanut. Ottaa suorastaan päähän. Kesämökillämme ei näy vieläkään televisio. Siis digiaikana armon vuonna 2012. Varsinkaan jos sataa tai tuulee kovasti. Analogisena aikana kaikki näkyi hyvin. Olen ostanut uuden television, uuden digiboksin ja uusi antennikin on asennettu. Siitä huolimatta on ”herrassaan” näkyykö kuva. Luulin että vika on minussa ja minun välineissä, mutta naapureilla on sama ongelma.

Naapurini sanoi, että kuva näkyy parhaiten kun asetat digiboksin lattialle tyynyn päälle 45 asteen kulmaan televisiovastaanottimen alle. Konttaile siinä sitten illat TV-nurkassa, kääntele digiboksia eri asentoihin ja toivo että voisit katsella vaikka iltauutiset. Ulkopuolisin silmin TV-nurkkauksessa kyyhöttää polvirukousasennossa mies, joka välillä ääneen ja välillä äänettömästi pyytää erilaisia henkimaailmoja apuun. Koen itseni nöyryytetyksi. Tämä ei ole nautittavaa digitaalista tietoyhteiskunta-aikaa.

Ottaa päähän myös kännyköiden laturit. Mikä ihme siinä on, että saman kännykkävalmistajan eri malleilla on erilaiset laturit. Kotonani on ilmeisesti kymmenkunta laturia, mutta uusimpaan ”ee-seiskaan” ei käy vanhojen latureiden päät. Kyllä siinä mieli pahoittuu, kun kännykkää ei saa tämän takia ladattua, kun toisaalta itse kännykässä on ominaisuuksia vaikka ”hurumycke”, joita en tarvitse tai osaa käyttää.

Standardi on jonkin organisaation esittämä määritelmä, miten jokin asia tulisi tehdä. Merkittäviä ”virallisia” standardointijärjestöjä ovat kansainväliset ISO ja IEC, saksalainen DIN, eurooppalaiset CEN, Cenelec ja ETSI sekä suomalainen SFS. ITU on tietoliikennehallintojen yhteinen standardointielin. Standardeja on ihminen käyttänyt hyväkseen jo kauan, esimerkiksi Kheopsin pyramidissa noin 4500 vuotta sitten.

Julkisen hallinnon suosituksia (JHS) antaa julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (JUHTA). Maanmittausalaa koskevia suosituksia on esimerkiksi ETRS-TM35FIN, joka on julkisen hallinnon suosituksen mukainen standardimenettely projektion laatimiseksi ja koordinaattien ilmaisemiseksi ja sitä voidaan pitää kartastokoordinaattijärjestelmän seuraajana. Maanmittauslaitos tukee aineisto-organisaatioita osallistumalla aktiivisesti INSPIRE-direktiivin kansallisen toimeenpanon ohjeistamiseksi JHS-järjestelmän ja suositusten kehittämiseen.

Standardit ovat välttämättömiä yhteiskunnan toimivuuden varmistamisessa. Meidän sektorillamme paikkatietoalan standardointi etenee ripeästi. Arvostan suuresti sitä työtä, jota maanmittauksen asiantuntijat tekevät yhteistyössä Suomen standardointiliiton (SFS) kanssa.

Jospa myös minä uskollisena tv-luvan maksajana saisin joskus mökillä töllöstä kuvankin näkymään silloin kun itse haluan ja laturien standardointi tapahtuisi. Silloin olisi hyvä mieli.

Hiilijalanjälkeni on suuri

Hiilijalanjäljellä tarkoitetaan jonkun tuotteen, toiminnan tai palvelun aiheuttamaa ilmastokuormaa.  Siis kuinka paljon kasvihuonekaasuja tuotteen tai palvelun elinkaaren aikana syntyy. Joskus hiilijalanjäljellä viitataan kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjen sijaan pelkkiin hiilidioksidipäästöihin.  Hiilijalanjäljen suuruutta mitataan mittarilla, jonka avulla voidaan arvioida erilaisten tekojen vaikutusta ilmaston lämpiämiseen.  Hiilijalanjälki mittaa, paljonko kasvihuonekaasuja esimerkiksi autolla ajaminen aiheuttaa tai lentokonematkustaminen saa aikaan.

Ekologisen jalanjäljen suuruutta mitataan pinta-alalla, kun taas hiilijalanjäljen suuruus ilmoitetaan tapauksesta riippuen tonneina tai kilogrammoina, so. massan mitoilla.

Kuluttajan hiilijalanjälki jaetaan suoriin ja epäsuoriin päästöihin. Suorat päästöt syntyvät kuluttajan oman toiminnan, esimerkiksi auton ajamisen seurauksena. Joukkoliikennevälineillä matkustamisen taas katsotaan aiheuttavan epäsuoria päästöjä, jotka jaetaan kaikkien matkustajien kesken henkilökilometrien suhteessa. Kuluttajan epäsuoriin päästöihin kuuluu hyödykkeiden ja palvelujen kuten erilaisten tilaisuuksien tuotannon, myynnin ja mahdollisesta käytöstä poiston yhteydessä syntyvät päästöt.

Kuinka suuri on minun hiilijalanjälkeni? On kehitetty yksinkertaisia testejä, joilla voi mitata oman toiminnan aiheuttamaa hiilijalanjäljen suuruutta. Testejä löytyy netistä. Kävin erään testin läpi vuoden 2011 toimintani osalta. Minun hiilijalanjälkeni on suuri, myönnän sen. Suurimmat lähteet löytyivät pitkästä matkasta kotoani työpaikalla ja takaisin, jonka suoritan autolla sekä virkamatkoista, joista osan suoritan lentämällä. Vapaa-ajan vietosta mökillämme sekä harrastuksistani, joihin myös ajan autolla jne.  Arvelin etukäteen, että hiilijalanjälkeni on suuri, mutta en arvannut että se olisi näin suuri.

Maanmittauslaitos aloittaa Green Office -viitekehyksen mukaisen ympäristöjärjestelmän laatimisen.  Aloitamme Pasilan toimipisteestä ja pyrimme pilottivaiheen jälkeen laajentamaan sen nopeasti kaikkiin toimipisteisiimme.  Mittauksiin perustuvaa tietoja saisimme jo parin kolmen vuoden päästä. Koetamme laitoksena toimia tehokkaasti ympäristöä ja luontoa säästävällä tavalla paitsi omassa toiminnassamme ja tekemisissämme myös substanssitoimintamme yhteiskunnallisilla vaikutuksilla.

Arvelen, että myös Maanmittauslaitoksen toiminnan hiilijalanjälki on suurempi kuin 200-vuotisen taipaleemme alkuaikoina.

Emme ole perineet maata vanhemmiltamme, vaan saaneet sen lainaksi lapsiltamme, kuten vanha viisaus todistaa.  Pyrin pienentämään oman hiilijalanjälkeni suuruutta.

Karttatie vie perille

Grekulan talossa selviteltiin kerran kulkuoikeuksia Yppärin uusjaon yhteydessä 90-luvun alussa. Yritimme uskottujen miesten kanssa tiedustella, miten talon eri palstoille oli tapana ollut kulkea. Talo oli niin sanottuja sovintojakotiloja, joissa maanmittari ei ollut käynyt sitten 1800-luvun alun isojaon jälkeen. Erään palstan kohdalla kulkureitit olivat epäselviä talon omistajillekin. Lopulta isäntä sanoi minulle, että ”tulkaapa insinööri tänne peräkamariin, niin minä näytän teille oikein kartalta karttatien palstalle”. Kiinnostuin oitis, mitä hän karttatiellä tarkoitti. Kysymys oli alueen ensimmäisestä painetusta peruskartasta ja sinne piirretyistä teistä. Karttalehti oli huolellisesti taitettu ja tallessa talon muiden tärkeiden asiakirjojen ja papereiden joukossa.

Ensi torstaina juhlimme Kajaanissa digitaalisen kiinteistörekisterikartan valmistumista ns. A-laatuluokan mukaisena. Rekisterikarttamme sijaintitarkkuutta on systemaattisesti parannettu lähes kolmekymmentä vuotta kestäneellä projektilla, jossa maanomistajien työn osuus on ollut merkittävä.  Ilman maanomistajasignalointia tämä urakka olisi jäänyt tekemättä. Kiitos heille suuresta talkootyöstä.

Siitä huolimatta, että rekisterikarttamme on edelleen luonteeltaan indeksikartta, on sen tietosisältö ja käytettävyys parantunut yhteiskunnan entistä vaativampiin tarpeisiin.  Voimme olla kansallisesti ylpeitä sen ajantasaisuudesta ja kattavuudesta. Tämän ponnistuksen valmistuminen on jälleen yksi osoitus Maanmittauslaitoksen panoksesta tietoyhteiskunnan rakentamisessa omalla sektorillamme.

Tieoikeudet ovat tärkeitä. Mistä saa kulkea ja kuka saa kulkea. Kiinteistörekisterin tietosisältöä on parannettu maa- ja metsätalousministeriön KR 2015 -strategian mukaisesti ja näyttää ilmeiseltä, että saamme asetetut päämäärät toteutumaan määräaikaan mennessä. Vielä jää yksi urakka. Tieoikeudet jäävät kiinteistörekisteritiedon kattavuuden ulkopuolelle. Tähän puutteeseen tulee ottaa kantaa seuraavassa kiinteistörekisterin strategiassa 2020-luvulle.

Karttatien nimellä olevia yksityisteitä löytyy Suomessa useita.  Käsitteen ”karttatie” ymmärtää tavallinen tienkäyttäjä lupauksena siitä, että viranomainen on tällaisen tien kulkuoikeuksineen kartoille ja papereille piirtänyt. Näin yksiselitteinenhän asia ei meille maanmittausviranomaiselle ole, vaan joudumme usein selvittämään oikeuden olemassa olon asiakirjoista ja toimituskartoista sekä tien sijaintia maastotietokannasta tai ilmakuvilta. Mutta toivon, että jonain päivänä voisimme valtakunnassa viettää myös ”karttateiden valmistumisjuhlaa”.

Sovitaanko näin?

Maanmittauslaitoksen toiminnassa pannaan hyvin usein toimeen asianosaisten solmimia sopimuksia. Kysymys voi olla kiinteistövaihdannasta, kulkemisen järjestämisestä, korvauksista, aineistojen yhdistämisistä jne. Viranomaisina toimitusten yhteydessä joudumme arvioimaan, onko sopimus ollut laillinen tai kohtuullinen kaikkien osapuolten kannalta. Annamme suojaa kaikille kolmannen miehen roolissa.

Sovinnossa eläminen on yksi ihmisen haastavimmista tavoitteista, mutta arvona kuitenkin sellainen, jonka perään kaikki halajavat. Sovinto on määritelty dialogiseksi prosessiksi persoonien välillä, se on kohtaamista kasvoista kasvoihin. Sen takia sovinnossa oleminen mahdollistaa yhdessä toimimisen, yhteistyön tekemisen. Sovinnonteko ja sovinnossa eläminen vaatii meiltä paljon ponnistuksia. Ajatellaanpa vaikka Beatlesia. John Lennon ja Paul McCartney olivat neroja, kirjoittivat vuosituhannen musiikkia ja olivat muita askeleen edellä. He eivät kuitenkaan tainneet sopeutua toisissaan tapahtuneisiin muutoksiin. Kaksikko riitaantui. Beatles hajosi. Yksin kummankaan luovuus ei päässyt samalle tasolle kuin yhdessä. John Lennon ei tainnut viimeisten vuosien aikana saada mitään aikaiseksi. Paul McCartneyn lyriikka kävi typerämmäksi ja melodiat tavanomaisimmiksi.  Olisiko maailma monta kaunista laulua rikkaampi, jos herrat olisivat voineet käsitellä erimielisyyksiään ja antaa tilaa toistensa erilaisuudelle?

Me tavalliset kolmosen ratikan pysäkin tallaajat emme osaa säveltää yhtä hyvin kuin Lennon ja McCartney, mutta osaamme muuten vain riidellä tyhjän takia.  Aivan kuin emme osaisi sitä tehdä luonnostamme, annetaan sille mallia tositelevisioviihteellä. Big Brotherit, Fuengirolat, Miljonääriäidit ja muut pudotuspelit, joissa nuoret ihmiset itkevät kameroiden edessä. Maailmassa on paljon sellaista, missä ei todellakaan ole mitään ihailemista! Toisten ihmisten vähätteleminen ja halveksunta on alhaista.

Luin äskettäin tarinan, jossa joku tahtoi tietää, kuka on Jumalan silmissä kaikkein esimerkillisin ihminen. Hän ei ollut äiti Teresa, piispa tai jatkuvasti suuria ajatuksia ajatteleva filosofi tai askeetti. Kysyjän hämmästykseksi esimerkillisin ihminen oli tavallinen perheenisä, joka pyyhki aamupuuron rippeitä suupielestään ja kiiruhti viemään lapsiaan päivähoitoon töihin mennessään. En muista perusteluja, mutta varmasti saman valinnan kohteena olisi voinut olla hänen vaimonsa.  -  Veikko Lavi riimitteli laittamattomasti taannoin, että jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Keisarillinen asetus 5.5.1848 sanoi, että ”virkamiesten pitää ylipäin olla toisillensa avullisia”.

Arvo

1734 vuoden laki, hyvä tuomari ja selkeä kieli

”Kaikkivaltiaan Jumalan ja hänen pyhän tahtonsa luonnollinen tunteminen on kaikkien ihmisten sydämiin niin syvälle kirjoitettu, ettei vielä ole tavattu yhtäkään kansaa, joka on julennut tunnustaa olevansa ilman Jumalaa ja lakia. Päinvastoin ne kaikki yksimielisesti ovat perustaneet yhteiselämänsä ja menestyksensä jumalanpalvelukseen ja lakiin. Vaikka kansat sittemmin ovat Alkuasettajan oikeasta tarkoituksesta poikenneet, todistavat kuitenkin niillä tavatut laitokset niiden olleen vakuutetut molempien välttämättömästä  tarpeellisuudesta. Edellinen ei ole ihmisen ehdonvallassa, vaan heidän täytyy välttämättömästi pysyä siinä, minkä Kaikkiviisas asettaja on määrännyt, mutta yhteiskunnan turvallisuutta ja parasta tarkoittavan säätämyksen on hän jättänyt terveelle järjelle ennen mainitulla perustuksella vahvistettavaksi, määrättäväksi ja muutettavaksi.”

Nämä sanat, joilla kuninkaallisen majesteetin ja valtakunnan kansliakollegion esipuhe 1734 vuoden lakiin alkaa, kuvaavat sangen sattuvasti sitä oikeuskäsitystä, jolle 1734 vuoden laki oli laadittu. Laki on jumalallista alkuperää, siihen perustuu sen sitova voima, mutta sen säätäminen kuuluu kansalle.

Vuoden 1734 laki sisälsi alun perin yhdeksän kaarta, joista viimeisimmät osat kumottiin 2000-luvun tienoilla.  Myös osa meistä nykyisistä maanmittareista sai soveltaa 1734 vuoden lakia tietyiltä osin arkisessa toimitusinsinöörin työssämme.

Voin vain ihailla lain sisältöä ja niitä universaaleja oikeusperiaatteita, jotka kantoivat ja olivat päteviä täysin agraarisen yhteiskunnan ajalta teollisen yhteiskunnan kehitysvaiheen kautta tietoyhteiskunta-aikaamme. Vieläpä kolmen valtakunnan aikana! Voimmeko ajatella, että meidän aikanamme säädetyt lait kestäisivät esimerkiksi 2260-luvulle saakka? Vaikka ne kuinka taitavasti on ensiksi säädetty EUn alueella yhteisön direktiiveiksi ja sitten kansalliseksi lainsäädännöksi eduskunnassamme.

On sanottu, että 1734 vuoden laille oli ominaista sen kansantajuisuus ja erinomainen käytännöllisyys. Se luotti enempi tulkitsijaansa kuin yksityiskohtaisten oppisääntöjen osoittamiseen, hyvin tietäen, että ”hyvä ja älykäs tuomari on parempi kuin hyvä laki, sillä hän voipi asetella kaiken kohtuuden mukaan” ja toiselta puolen ”missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan”.

Kun joskus lukee eri direktiivien sisältöä, kysyy itseltään, onko tämä ensinkään sitä kieltä mitä minä luulen sen olevan ja toisaalta: mitä ihmettä tässä yritetään säännellä. Ainakaan se ei ole aina kansantajuista. Toivoa sopii, että lainsäätäjät ovat tajunneet sen sisällön sitä hyväksyessään.

Voiko maata kaapata?

Kiinalainen liikemies Huang Nubo osti 300 km2 maata Islannista. On sanottu, että se oli ensimmäinen Länsi-Euroopassa tapahtunut maan kauppaus. Maakauppauksista kun puhutaan, tarkoitetaan yleensä kehitysmaissa tapahtuneita kaappauksia. Monesti paikallisten pienviljelijöiden maa otetaan kansainvälisessä omistuksessa olevien suurtilojen käyttöön. Uutuutena myös jotkut valtiot ovat alkaneet hamuta muiden valtioiden maita.

Maan kaappauksella tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että ulkomaiset yhtiöt tai jopa valtiot hankkivat maata sijoitukseksi kehitysmaista. Englannin kielen käsitteellä land grab ei liene vakiintunutta suomenkielistä vastinetta, olkoon se nyt maan kaappaus.

Kun katsoo historiaan, niin maahan on sijoitettu aina silloin kun taloudellisesti on ollut epävarmaa. Meillä on globaalisti ollut taloudellisesti epävarmaa aikaa vuodesta 2008 lähtien. Kun talouskriisi on ollut päällä, ovat sijoittajat ajatelleet että ruoan kysyntä ainakin kasvaa, jolloin sijoittaminen maahan on turvallista. Jopa eräät kansainväliset eläkeyhtiöt ovat sijoittaneet maahan Afrikassa. Ruokakriisi v. 2008 opetti eräille maille, että kasvava väestö ja ilmastonmuutos johtavat vääjäämättä siihen, että maata on saatava ruoan tuotantoon omien rajojen ulkopuolelta.

Meillä Euroopassa yksityinen maanomistus vakiintui 1700-luvulta lähtien, kun isojakoaalto pyyhkäisi Länsi-Euroopan ylitse. Selkeät maanomistusoikeuspaperit ja kiinteistörekisterit turvaavat yksityisen maanomistuksen. Maan kaappausta sillä tavalla kuin kehitysmaissa nyt tapahtuu, ei meillä voine tapahtua. Sen sijaan rahalla voidaan omistajaa vaihtaa. Globaalit markkinat ovat tälläkin sektorilla. Maan oston rajoittamista koskeva sääntely on purettu.

Maanomistajien omistus- ja osoitetietojen ajantasaisuus on haaste Maanmittauslaitokselle. Rekistereissämme on se tieto, mikä meille on ilmoitettu. Yhteyden saaminen ulkomailla asuviin maanomistajiin on joskus mahdotonta.

Erään sorttisiksi maan kaappauksiksi voitaneen kutsua myös niitä rikollisia toimenpiteitä, joita Ruotsissa on lähinnä kesämökkien ja -tonttien omistuksen muutoksiin liittynyt ja joita ruotsalaisessa lehdistössä on uutisoitu.

Kalifornian yliopiston erään tutkimuksen mukaan Pohjoismaat ovat suurimpia hyötyjiä ilmaston lämpenemisen muutoksessa, kun sitä arvioidaan ruoan tuotannon edellytysten parantumisen kautta.

Niin palataanpa alkuun. Islannin hallitus päätti viime marraskuussa estää kiinalaisen liikemiehen kaupat. Kerrotaan, että samainen liikemies haaveilee nyt lomakeskuksesta jossain Rovaniemen ympäristössä.

Ja maan paljastuessa alkaa ahkerasti mitata

Kamarikollegion käskykirje 19.6.1633 määrää, että ”Maanmittareiden tulee vuosittain niin pian kuin maa tulee paljaaksi alkaa työnsä ja ahkerasti mitata kunkin kylän maat, sekä pellot että niityt. Maanmittareiden tulee talvella saapua henkilökohtaisesti töittensä kanssa kamarikollegioon tekemään selkoa niistä ja jättämään ne sinne säilytettäväksi”.

Luonnolle ja pohjoiselle sijainnille me emme mitään voi. Kamarikollegion käskykirjeen pääperiaate on vuosisatoja ollut pätevä. Kehittämällä prosesseja ja toimintatapoja olemme pyrkineet murtamaan tätä vuodenaikaan sidottua tekemisen periaatetta. Jossain määrin olemme siinä myös onnistuneet. Mutta mittaaminen pakkasessa, lumessa ja pimeässä on vaikeaa. Jopa joskus mahdotonta.

Sain tänään käydä katsomassa Kuparin Pentin päätteeltä ilmakuvia, jotka otettiin pari viikkoa sitten Tapanin päivän myrskytuhojen selvittämiseksi. Ilmakuvat olivat yllättävän hyviä minun silmällä katsottuna. Rakennusten ja puiden varjot olivat pitkiä; olihan aurinkokulma ollut kuvaushetkellä vain seitsemän astetta. Toisaalta luminen ei ollutkaan tehnyt ilmakuvista vain valkoista lakanaa kuten ennakkoon tietämättömyyttäni luulin. Kaatuneita puita osasin erottaa kuvilta.

Ruotsin maanmittauslaitoksessa, Lantmäterietissä, on murrettu kamarikollegion käskykirjettä siten, että maanmittaustoimitusten maastomittauksia tehdään ympäri vuoden Gävlen eteläpuolella. Ajattelun lähtökohtana on ollut, että koko vuosi on maastomittauskelpoista aikaa. Jos sitten on mittauksen estävää lunta tai pakkasta, se on poikkeus, jolloin vain mukaudutaan olosuhteisiin. Meillä Suomessa tilanne on toistaiseksi päinvastainen. Jos talvella on lumetonta, se on poikkeus pääsäännöstä ja toiminta suunnitellaan pääsäännön mukaan. Kaupunkien mittausosastoilla mittausryhmät toimivat ympäri vuoden. On aika meidänkin ryhtyä pohtimaan toimintatapamme ja -ajattelumme uudistamista ainakin osassa maata.

Kamarikollegiossa esiteltiin mittaukset sekä asiakirjat ja sinne ne taidettiin arkistoidakin. Me arkistoimme nykyisin pääsääntöisesti sähköisesti tietomme ja tuotteemme. Ja tarkastuksen suorittaa prosessin laatukontrollin jälkeen lopullisesti asiakas antamalla palautteen aineistojemme laadusta. Siksi on tärkeää kysyä asiakkaan mielipidettä palveluistamme. Säännöllisesti.

Nyt jaetaan ilmakuvat myrskyalueilta verkon kautta maanomistajien ja metsäorganisaatioiden käyttöön. Palaute niistä on tuiki tärkeää toimintamme ja palvelujemme kehittämiselle.

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle?

Hyvät ystävät juhla voi alkaa, 

sankarille nostamme maljaa…

Maanmittauslaitos täyttää tänä vuonna 200 vuotta. Juhlimme sitä koko vuoden. Työn merkeissä sekä myös juhlatapahtumilla.

Onko 200 vuotta sitten paljon vai vähän? Jos ajattelemme asiaa ihmiselon mittakaavassa, se vastannee noin seitsemää sukupolvea. Siis todella paljon. Ilmastonmuutoksen seurannassa 200 vuotta on varsin lyhyt ajanjakso, poikkeamat keskilämpötilassa jakson aikana mahtunevat satunnaisvaihtelujen piiriin.

Maanmittauslaitos on tuottanut 200 vuotta tietoa maasta, niin kiinteistöistä kuin maastosta, tavallisille kansalaisille kuin myös koko yhteiskunnan tarpeisiin. Tänä päivänä tuotamme paikkaan sidottua tietoa paitsi oman kansakuntamme myös Euroopan ja koko globaalin yhteisön tarpeisiin. Ilmastonmuutoksien tutkimiseen, luonnonkatastrofeihin varautumiseen tai talouselämän vaatimiin tarpeisiin.

Yhdessä tekeminen on tämän päivän sana. Maanmittari on aina osannut tehdä työtä yhdessä asiakkaiden ja kumppaneidensa kanssa. Maanmittarin sanaan on pitänyt pystyä luottamaan. Visiomme ”Maanmittauslaitos luotettavasti verkossa ja lähelläsi” haluaa viestittää, että myös organisaatio toimii kuten sen maanmittarinsa.

Sana ”verkko” tarkoitti 200 vuotta sitten jotain muuta kuin tänään. Viittasi kalastukseen. Tänä päivänä sen lisäksi paitsi verkottunutta toimintaa myös tiedonvälittämiskanavaa.

Lähellä tarkoittaa Maanmittauslaitoksessa maakunnissa toimimista; lähellä asiakasta tai mitattavaa kohdetta. Mutta myös lähellä ihmistä; lähimmäistä ja työtoveria. Huolenpitoa toisen hyvinvoinnista ja toisen jaksamisesta.

Kahden vuosisadan aikana käsitteet ja sanat saavat uusia merkityksiä ja sisältöjä. Sorsastuksella on minulle henkilökohtaisesti ollut varsin yksiselitteinen merkitys tähän saakka. Mutta nyt olen saanut tietää, että sillä on myös oma täysin toisenlainen merkitys sosiaalisen median käsitteistössä. Aina sitä oppii uutta.

Ei kun nokka pystyyn ja sukeltamaan kohti kolmatta vuosisataa uusine käsitteineen. Yhdessä ja luottamuksella. Luotettavasti ja ylpeänä edellisten sukupolvien työstä.