Sataa sataa ropisee

Moni meistä sai kesälomansa aikana kokea vesisateen runsautta. Itse koin ensimmäisen kerran elämässäni, miltä tuntuu kun neljässä päivässä tulee vettä yli 120 milliä. Se tuntuu märältä ja tekee mieli olla tuvassa.

Neljässä päivässä satoi lähes viidenneksen koko vuoden normaalista sademäärästä. En kadehdi maanviljelijöitä. Monin paikoin sade on vienyt sadon. FAO ennustaa ruoan hinnan rajua nousua, kun sääolosuhteet ovat turmelleet satonäkymiä ympäri maailmaa. Eräs ystävä kertoi odottavansa ilmastonmuutoksen mahdollistavan viinin viljelyharrastuksen aloittamisen Suomessa. Riisinviljely saattaisi tosin olla todennäköisempää ainakin tämän kesän kokemusten perusteella.

Filosofi Esa Saarisen luennolla oli kerran vieraana Jorma Ollila. Keskustelun lopussa Saarinen esitti kysymyksen, onko suomalaisessa johtamisessa mitään, jonka Ollila haluaisi muuttaa? Vastaus kuului: ”Meidän pitäisi oppia paremmin kiittämään toisiamme hyvin tehdystä työstä ja voisi hyvää työtä joskus juhliakin.”

Me juhlimme tänä vuonna Maanmittauslaitoksen 200-vuotistaivalta. Maanmittauslaitoksessa työn ovat aina tehneet ihmiset. Osaavat ihmiset. Ja yhdessä.  Meidän palvelumme ja suoritteemme ovat ihmisten aikaansaamia. Välineet ja rakkineet ovat vain mahdollistaneet tekemisen sekä helpottaneet tekemistä. Tämän viikon lopulla tapaamme henkilöstön yhteisessä 200-vuotisjuhlassa. Kiitos sinulle työtoverini, että olen saanut ja saan tehdä työtä kanssasi.

Toivon, ettei Vuokatissa sada kaatamalla. Mutta säälle emme mahda mitään; se otetaan vastaan sellaisena kun se tulee. Sen sijaan juhla syntyy siitä kun vieraat saapuvat. Kiitos siitä, että niin moni on pystynyt vastaamaan myönteisesti kutsuun. Tehdään yhdessä muistoja.

Yhteiskustannukset kiikarissa

Vanhan sanonnan mukaan sitä saat, mitä mittaat. Loogisesti ajatellen lauseen tulisi täydellisenä kuulua: ”Sitä saat mitä mittaat - ja sitä mitä et mittaa et sitten saakaan”. Mittaamiseen liittyy vakava ongelma, on olemassa helposti mitattavia asioita ja suuri joukko asioita, joiden mittaaminen on joko vaikeaa tai lähes mahdotonta. Euroja, kappaleita ja hehtaareja on helppo mitata, kun taas ihmisen mielessä liikkuvien asioiden mittaaminen on lähes mahdotonta.

Maanmittauslaitoksessa mitattavia yhteiskustannuksia aiheutuu henkilöstö-, talous- ja tietohallintoprosesseista sekä johtamisesta ja toiminnan ohjauksesta. Näiden lisäksi asiakaspalvelu, markkinoinnin ja viestinnän kustannukset lasketaan yhteiskustannuksiin.  Sen lisäksi meillä on joukko muita yhteisiä kustannuksia kuten toimitilavuokrista, laitteiden ja välineiden vaihtovuokrauksesta jne. Mittaamme näitä kustannuksia laitostasoisina yhteiskustannuksina, toimintayksiköiden yhteiskustannuksina sekä laskutettuina tukipalvelukustannuksina.

Maanmittauslaitoksen yhteiskustannusten osuus koko toiminnan kustannuksista oli lähes 30 %, viime vuonna euroina 35,4 milj. euroa. Ei ole siten kysymys mistään pienestä summasta. Osa näistä yhteiskustannuksista on ns. hallintokustannuksia. Hallintokustannuksia tarkastelemme nyt erittäin kriittisesti; siksi meillä on menossa toimitilastrategian toimeenpano, laadunpuutekustannusten pienentämisprojektit, matkustamisen kustannussäästöjahdit, hankintojen keskittäminen, hallinto- ja toimialuerakenneselvitys jne. Näiden toimenpiteiden aiheuttamat ratkaisut näkyvät ja tulevat näkymään arkielämässämme. Tulemme tarkoin mittaamaan yhteiskustannuksiamme.

Asiakas on tyytyväinen on yksi arvomme. Asiakas ei ole työmme keskeyttäjä, vaan hän on sen tarkoitus. Me emme tee palvelusta palvelemalla häntä, vaan hän tekee meille palveluksen antamalla meille siihen mahdollisuuden. Kun tarkastelemme yhteiskustannusten kohdentamista eri tuotteille tai palveluille, myös sisäinen asiakkuus on keskiössä. Kenen toisen toimista aiheutuu minun toimilleni lisäarvoa ja mikä on sen kustannus? Entäs minun ponnisteluistani muille?

Hiusristikko on meille maanmittareille tuttu. Sehän on kiikarin tai kaukoputken okulaarin polttotasossa oleva ohuesta langasta tehty ristikko. Hiusristikko olisi oikeampi käännös Verkon (Reticulum) tähdistön nimelle. Okulaarin tarkennus tapahtuu siirtämällä okulaarin ja hiusristikon muodostamaa kokonaisuutta siten, että kohteesta muodostuu terävä kuva. Olemme aloittaneet muodostamaan terävää tilannekuvaa yhteiskustannuksista. Joudumme todennäköisesti siirtämään eräitä kokonaisuuden osia, kuten okulaarin tarkennuksessa, ennen kuin kuva on riittävän terävä.

Nyt ajattelin keskittyä kiikaroimaan ahvenien onkipaikkoja kolmeksi seuraavaksi viikoksi.

Ressu, Kaustinen ja taiteiden mittaamattomuus

Tunnustan, että olen  sarjakuvien lukija. Päivän lehdestä tulee ehtiä katsoa ainakin suosikkisarjakuvat. Satuin kirjahyllymme sarjakuvakirjojen nurkkaukseen joku päivä sitten. Tenavien sarjakuvalehtiä on tullut kerättyä aika paljon.  Ressu on koira. Ressu on ensimmäisen maailman sodan lentäjäsankari. Ressu on Jakke Jäyhä. Ressu on maailmankuulu asianajaja. Ressu on avaruuslentäjä. Ressu on luisteluvalmentaja. Ressu on muukalaislegioonan kersantti. Ressu on maailman kuulu kirurgi. Eräässä stripissä Ressu on maanmittari. Mestarikoira Ressun urheiluharrastus ei tunne mitään rajoja. -  Ressu on tekijänsä Charles M Schulzin alter ego. Ressu on Shulzille kuin Pikku Myy Tove Janssonille. Vaikka Jaska Jokunen ja Muumipeikko olivatkin lähinnä luojiensa sisintä hahmoa, niin näissä sivuhahmoissa on jotain oleellista.

Ressu kohtasi vuonna 1967 hippilinnun ja tämä lintu sai sitten  nimekseen Woodstock vuonna 1969 pidetyn legendaarisen rockfestiivaalin mukaan. Suomenkielinen nimi Kaustinen on kääntäjä Panu Pekkasen neronleimaus. Tästä pienestä  linnusta tuli Ressun uskollisin ja hellyttävin ystävä.

Kesä ja erityisesti heinäkuu on erilaisten musiikkifestivaalien aikaa.  On Kaustisen kansanmusiikkijuhlia, Savonlinnan oopperaa, Porin Jazzia, Tuska-festivaalia, Seinäjoen tangomarkkinoita, Puisto bluesia, Avantia, Kuhmon kamarimusiikkia jne.  On runsauden pulaa. Viikonloppuja on vain liian vähän. Samanaikaisesti  toistasataa kesäteatteria esittää näytelmiään joka niemessä ja notkelmassa, taidenäyttelyjä on paikat pullollaan ja  maailman- tai vähintäänkin suomenmestaruudesta mitellään mitä erilaisimmissa kulttuuririennoissa, kuten tarinaniskennän mestaruudesta  Kärsämellä.

Meitä maanmittauslaitoslaisia on nykyisin lähes pari tuhatta. Joukostamme löytyy osaamista myös taiteen tuottamiseen. Olen tavannnut monta mittalaitoslaista itselleni mitä yllättävimmissä  tapahtumisssa esiintyjänä, kirjoittajana, kuvataiteilijana,  järjestelijänä, organisaattorina. Meissä on runsasta osaamista.  Ja näin on ollut aiemminkin. On hienoa, että ihminen käyttää  taiteellista luovuuttaan ja tuo sen julki muiden iloksi. Kannustan.

Ressun itseluottamus on rajaton myös kirjallisuuden alalla. Se haaveilee loputtomasti kirjallisesta maineesta ja ainakin se teki kuolemattomaksi englantilaisen kirjalilija Edward Bulwer-Lyttonin vuonna 1830 kirjoittaman Paul Clifford –romanin alun: ”Oli synkkä ja myrskyinen yö...”.  Valitettavasti kustantajat eivät milloinkaan innostuneet Ressun kirjallisista taipumuksista.

Elmer Diktonius on todennut, että ”antaa oppineiden kiistellä taiteen tarkoituksesta ja päämäärästä. Meille riittää toteamus: taide on hetkien suuri syventäjä”. Niinpä.

Käki kukkuu

Olin veljeni kanssa istuttumassa kuusentaimia joskus 40 vuotta sitten. Istutettava alue oli kuusikon keskellä ja alkukesä oli lämmin. Hiki virtasi. Käet olivat tulleet jo Pohjanmaalle ja niiden kukuntaahan on soma kuunnella. Mutta kun istutus kesti viikon ja kuuntelet käkien kukuntaa päivästä toiseen ja kun ne alkoivat kilpaa kukkumaan keskenään, niinhän rupeaahan se käymään korville ja hermoille. Ei ollut enää somaa kuunnella.

Viikon päästä vietämme mittumaaria. Päivä alkaa lyhentyä, mutta kesän lämpimimmät viikot ovat vielä edessä. Tavallisesti. Alkaa loma-ajat, joita me kaikki odotamme. Luonto on kauneimmillaan, vaikkakin lintujen laulu alkaa hiljentyä juhannuksen jälkeen. Nyt on tosin lupailtu, että tulee hyvä ja runsas hyttyskesä. Alku on ollut lupaavaa.

Kesäaika on maanmittarin ahkerinta maastotyöaikaa. Maastotyön osuus työssämme on teknologisen kehityksen myötä vähentynyt ja kehitys tulee jatkumaan. Olemme siirtyneet pysyvästi aikaan, jolloin tietojen päivittäminen tapahtuu yhä enemmän muilla menetelmillä kuin itse havaintoja maastossa tekemällä. Toimimme verkottuneesti yhdessä muiden tiedon tuottajien kanssa. Tieto haetaan maastosta vain silloin, kun sitä ei muuten saada. Muutos on ollut valtava viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Teknologia kehittyy edelleen ja crowdsourcing tulee avaamaan uusia mahdollisuuksia tietojemme päivittämiseen. Muutos aiheuttaa paineita prosessiemme ja laatujärjestelmiemme kehittämiselle. Tiedon käyttäjästä tuleekin osa tiedon tuotantoprosessia.

Metsässä ei liikahda lehtikään lauletaan eräässä laulussa. Hiljaisuus on joskus metsässä upeaa. Me suomalaiset koemme metsän turvaksi; sinnehän esi-isämme pakenivat piilopirteillee vihollista. Keski-Euroopassa metsä on ollut pahuuden ja pelkojen paikka; vaikkapa Grimmin satujen mukaan. Nautti-kaamme alkavalla lomakaudella luonnosta, metsästä, vesistöistä ja niityistä. Ja antaa käen kukkua.

Hyvää juhannusta!

Kalenterit täynnä

Maailman vanhimmat kalenterit noudattavat kuuvuotta.  7-päiväinen viikko perustuu babylonialiseen kuukalenteriin, jonka juutalaiset ja roomalaiset omaksuivat itselleen lepopäivineen. Kuukalenterin vuosi poikkeaa vuodenaikoja säätelevästä aurinkovuodesta. Siksi se on käytössä alueilla, joissa ei ole varsinaista vuodenaikojen vaihtelua.

Juliaaninen ja gregoriaaninen kalenteri seuraavat aurinkovuotta. Aunrinkokalenteri oli alkujaan käytössä Egyptissä, josta Julius Cesar omaksui sen Rooman kalenteriksi. 12 kuukauteen jakautuva vuosi onkin roomalaista perua. Roomalaiset säilyttivät kalenterissaan 7-päiväisen viikon. Monissa Euroopan kielissä kuukaudet ja viikonpäivät onkin nimetty roomalaisten jumalien mukaan. Viikonpäivien vaihto vuosirytmissä johtuu siitä, että kuukalenterin viikko ei käy yksiin aurinkokalenterin kanssa.

Kalentereilla on merkitystä arkipäivässämme. Tapaamiset, palaverit, kokoukset ja kaikki muut pitää olla kalentereissa. Pitää tietää omat kalenterit; sähköiset ja manuaaliset, toisten osallistujien kalenterit, kokoustilojen varauskalanterit, vuosikellon kalenterit ja ties mitkä kalenterit. Ja sihteerien tulee tietää meidän muiden kalenterit. Hallittavuuden tunne oman ajankäytöstä on välillä katoamassa.  Silloin kun kännykkä ja taskukalenteri unohtuu kotiin ja tiimikalenteri ei toimi, tuntee itsensä orvoksi. Olet ulkona kuin telkän pönttö.

Maanmittarit ovat kalenteriensa mukaan aina suunnitelleet töitään. Muistan, kuinka Paavo Hintikka kertoi taksa-aikana laatineensa pitkiä kuulutuslistoja. Niinpähän vain oli ilmoittanut kuusi kokousta joulukuun kuudennelle päivälle.  Kalenterit oli täynnä silloinkin. Myös itsenäisyyspäivänä.

Todellinen aurinkovuosi ei kestä täsmälleen 365 vuorokautta. Siksi kalenteriin tarvitaan karkauspäiviä. Juliaanisessa kalenterissa on Cesarin käskystä karkausvuosi aina neljän vuoden välein. Tähän päädyttiin, koska vuoden pituutta ei osattu laskea oikein. Pian huomattiin, että juliaaninen kalenteri jätättää.Virhettä korjattiin aikaistamalla kevätpäivän tasausta 21. päivään maaliskuuta Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325. Lopulta virhe korjattiin karkauspäivämuutoksilla gregoriaanisessa kalenterissa vuonna  1582, kun Eurooppaan oli vakiintunut arabialainen numerojärjestelmä, joka mahdollisti vuoden pituuden tarkan määrittämisen.

Kenen kalenteri on oikea  ja kenen aika oikeassa?

Auran vaot ja urbaanin kaupungin rajat

Latinan "kaupunkia" merkitsevä sana on urbs (vrt. urbaani), joka on peräisin sanasta urvus = auran vako. Tarun mukaan Rooman kaupungin perustaja Romulus merkitsi kaupungin rajat kyntämällä auran uran kaupungin alueen ympärille. Etruskien rituaalin mukaan aura nostettiin ylös niiden paikkojen kohdalla, joihin oli määrä tulla kaupungin portit. Maanomistus määrättiin niin, että yli tuhannen kilometrin päähän tästä rajasta kaikki kuului Roomalle, kaikki rajan sisällä on sitä kaupunkia, joka omistaa ulkopuolella olevan maan.

Suomalaisista asuu tällä hetkellä 67 % kaupungeissa. Maailman väestössä urbanisoituminen saavutti 50 % tason vuonna 2008. Ennustetaan, että kaksikolmasosaa maailman väestöstä asuu kaupungeissa jo vuonna 2040. Kiinassa muuttaa 20 miljoonaa ihmistä vuosittain kaupunkeihin. Se tarkoittaa, että Helsingin kaupungin kokoinen infrastruktuuri on valmistuttava joka kymmenes päivä. Nämä valtavat muutokset ovat käsittämättömän suuria ja ihmiskunta onkin kokemassa olemassa olonsa suurinta muutosta.

Meillä Suomessa on kuntauudistushanke polittisessa käsittelyssä. Vääjäämätön hallinnollinen uudistus tapahtuu; lopullista kuntarakennepäätöstä emme vielä tiedä. Se on kuitenkin päivän selvää, että uudistuksella tulee olemaan vaikutuksia myös maanmittaustehtävien vastaiseen järjestämiseen. Nyt on osattava katsoa kirkkaasti ja harkitusti tulevaisuuteen.

Rooman kaupungin portit aiheuttivat hämmennyksen suurelle sotapäällikkö Pompeiukselle. Hän halusi, että hänen vaunujaan vetäisi triumfikulkueessa neljä elefanttia. Lähestyessään kaupunginportteja huomasi hän ne ahtaiksi. Niinpä oli luovuttava suunnitelmasta.

Isänmaan puolesta

Viime perjantaina vietimme kansallista veteraanipäivää. Veteraanipäivä on sotaveteraanien kunniaksi 27. huhtikuuta vietettävä juhlapäivä ja yleinen liputuspäivä. Sitä vietettiin ensi kerran vuonna 1987 osana Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlallisuuksia. Ehdotuksen kansallisesta veteraanipäivästä teki silloinen pääministeri Kalevi Sorsa ja asia vahvistettiin valtioneuvostossa puolustusministeri, maanmittausinsinööri Veikko Pihlajamäen esityksestä.

Lapin sota ja samalla Suomen osuus toisessa maailmansodassa päättyi 27. huhtikuuta 1945, joka on jäänyt Suomen puolustusvoimien viimeisimmäksi sotapäiväksi. Silloin loputkin Saksan 20. vuoristoarmeijan sotilaista vetäytyivät klo 13.30 mennessä Kilpisjärveltä Norjan puolelle rajaa.

Talvisodassa kaatui viisi maanmittausinsinööriä, kolme maanmittausauskultanttia sekä kahdeksan maanmittausharjoittelijaa ja kartoittajaa. Jatkosodassa kaatui 14 maanmittausinsinööriä, 2 maanmittausauskultanttia sekä 20 kartoittajaa ja maanmittausharjoittelijaa. Maanmittauslaitoksen keskushallinnossa oleva Pro Patria taulu muistuttaa meitä suurimmasta uhrauksesta, mitä he isänmaan puolesta antoivat. Pro Patria taulussa on yhteensä 16 talvisodassa kuolleen ja 38 jatkosodassa kuolleen maanmittauslaitoslaisen nimeä.

Maanmittauslaitoksessa on vietetty veteraanipäivää vuodesta 1997 lähtien. Sotaveteraanien rivit ovat harventuneet. Pasilan tilaisuudessa esiintyi Helsingin sotaveteraanien kuoro. Moni meistä läsnäolleista joutui nieleskelemään, kun kuuntelimme näiden iäkkäiden, mutta vielä ryhdikkäiden ja harmaantuneiden sotaveteraanien esittämiä marsseja ja muita lauluja. Heidän peräänantamaton työnsä kelpaa esimerkiksi meille kaikille.

Veteraanipäivän tilaisuuteen Pasilassa on osallistunut myös laitoksen jo eläkkeellä olevaa entistä henkilökuntaa. Oli jälleen ilo tavata vanhoja tuttuja vuosien takaa ja vaihtaa kuulumisia. Lämpimiä katseita ja sydämellisiä kädenpuristuksia.

Olen myös saanut ilolla lukea viime vuosina eräiden entisten työtovereidemme kirjoittamia muistelmia urastaan, työstään ja elämästään. Minun mukavin vappulukeminen oli Veijo Istolahden kirjoittama Muistelma 2012, jonka hän lähetti minulle viime viikolla. Veijo kertoo elämästään, työstään ja vähän eläkepäivistäänkin kirjoitelmassa hänelle tyypillisellä toteavalla tyylillään. Toivon, että moni muukin jaksaisi kirjoitta ylös näitä kokemuksiaan. Onhan siinä osaltaan kysymys myös kulttuuriperinnön siirtämisestä seuraaville sukupolville.