Sataa sataa ropisee

Moni meistä sai kesälomansa aikana kokea vesisateen runsautta. Itse koin ensimmäisen kerran elämässäni, miltä tuntuu kun neljässä päivässä tulee vettä yli 120 milliä. Se tuntuu märältä ja tekee mieli olla tuvassa.

Neljässä päivässä satoi lähes viidenneksen koko vuoden normaalista sademäärästä. En kadehdi maanviljelijöitä. Monin paikoin sade on vienyt sadon. FAO ennustaa ruoan hinnan rajua nousua, kun sääolosuhteet ovat turmelleet satonäkymiä ympäri maailmaa. Eräs ystävä kertoi odottavansa ilmastonmuutoksen mahdollistavan viinin viljelyharrastuksen aloittamisen Suomessa. Riisinviljely saattaisi tosin olla todennäköisempää ainakin tämän kesän kokemusten perusteella.

Filosofi Esa Saarisen luennolla oli kerran vieraana Jorma Ollila. Keskustelun lopussa Saarinen esitti kysymyksen, onko suomalaisessa johtamisessa mitään, jonka Ollila haluaisi muuttaa? Vastaus kuului: ”Meidän pitäisi oppia paremmin kiittämään toisiamme hyvin tehdystä työstä ja voisi hyvää työtä joskus juhliakin.”

Me juhlimme tänä vuonna Maanmittauslaitoksen 200-vuotistaivalta. Maanmittauslaitoksessa työn ovat aina tehneet ihmiset. Osaavat ihmiset. Ja yhdessä.  Meidän palvelumme ja suoritteemme ovat ihmisten aikaansaamia. Välineet ja rakkineet ovat vain mahdollistaneet tekemisen sekä helpottaneet tekemistä. Tämän viikon lopulla tapaamme henkilöstön yhteisessä 200-vuotisjuhlassa. Kiitos sinulle työtoverini, että olen saanut ja saan tehdä työtä kanssasi.

Toivon, ettei Vuokatissa sada kaatamalla. Mutta säälle emme mahda mitään; se otetaan vastaan sellaisena kun se tulee. Sen sijaan juhla syntyy siitä kun vieraat saapuvat. Kiitos siitä, että niin moni on pystynyt vastaamaan myönteisesti kutsuun. Tehdään yhdessä muistoja.

Ressu, Kaustinen ja taiteiden mittaamattomuus

Tunnustan, että olen  sarjakuvien lukija. Päivän lehdestä tulee ehtiä katsoa ainakin suosikkisarjakuvat. Satuin kirjahyllymme sarjakuvakirjojen nurkkaukseen joku päivä sitten. Tenavien sarjakuvalehtiä on tullut kerättyä aika paljon.  Ressu on koira. Ressu on ensimmäisen maailman sodan lentäjäsankari. Ressu on Jakke Jäyhä. Ressu on maailmankuulu asianajaja. Ressu on avaruuslentäjä. Ressu on luisteluvalmentaja. Ressu on muukalaislegioonan kersantti. Ressu on maailman kuulu kirurgi. Eräässä stripissä Ressu on maanmittari. Mestarikoira Ressun urheiluharrastus ei tunne mitään rajoja. -  Ressu on tekijänsä Charles M Schulzin alter ego. Ressu on Shulzille kuin Pikku Myy Tove Janssonille. Vaikka Jaska Jokunen ja Muumipeikko olivatkin lähinnä luojiensa sisintä hahmoa, niin näissä sivuhahmoissa on jotain oleellista.

Ressu kohtasi vuonna 1967 hippilinnun ja tämä lintu sai sitten  nimekseen Woodstock vuonna 1969 pidetyn legendaarisen rockfestiivaalin mukaan. Suomenkielinen nimi Kaustinen on kääntäjä Panu Pekkasen neronleimaus. Tästä pienestä  linnusta tuli Ressun uskollisin ja hellyttävin ystävä.

Kesä ja erityisesti heinäkuu on erilaisten musiikkifestivaalien aikaa.  On Kaustisen kansanmusiikkijuhlia, Savonlinnan oopperaa, Porin Jazzia, Tuska-festivaalia, Seinäjoen tangomarkkinoita, Puisto bluesia, Avantia, Kuhmon kamarimusiikkia jne.  On runsauden pulaa. Viikonloppuja on vain liian vähän. Samanaikaisesti  toistasataa kesäteatteria esittää näytelmiään joka niemessä ja notkelmassa, taidenäyttelyjä on paikat pullollaan ja  maailman- tai vähintäänkin suomenmestaruudesta mitellään mitä erilaisimmissa kulttuuririennoissa, kuten tarinaniskennän mestaruudesta  Kärsämellä.

Meitä maanmittauslaitoslaisia on nykyisin lähes pari tuhatta. Joukostamme löytyy osaamista myös taiteen tuottamiseen. Olen tavannnut monta mittalaitoslaista itselleni mitä yllättävimmissä  tapahtumisssa esiintyjänä, kirjoittajana, kuvataiteilijana,  järjestelijänä, organisaattorina. Meissä on runsasta osaamista.  Ja näin on ollut aiemminkin. On hienoa, että ihminen käyttää  taiteellista luovuuttaan ja tuo sen julki muiden iloksi. Kannustan.

Ressun itseluottamus on rajaton myös kirjallisuuden alalla. Se haaveilee loputtomasti kirjallisesta maineesta ja ainakin se teki kuolemattomaksi englantilaisen kirjalilija Edward Bulwer-Lyttonin vuonna 1830 kirjoittaman Paul Clifford –romanin alun: ”Oli synkkä ja myrskyinen yö...”.  Valitettavasti kustantajat eivät milloinkaan innostuneet Ressun kirjallisista taipumuksista.

Elmer Diktonius on todennut, että ”antaa oppineiden kiistellä taiteen tarkoituksesta ja päämäärästä. Meille riittää toteamus: taide on hetkien suuri syventäjä”. Niinpä.