Ottaa välillä päähän

Näyttelijä Antti Litja on lukenut radiossa mieleenpainuvalla tavalla kirjailija Tuomas Kyrön kirjoittamia tekstejä ”Mielensäpahoittajan” kokemuksista ja havainnoista arkisen elämän tapahtumissa. Yhtä nautittavaa kuunneltavaa kuin kirjailija Antti Tuurin esitelmä Vaasan Maanmittauspäivillä 2012.  Tuuri kertoi taksamaanmittarin pojan kokemuksiaan 1950–60-luvun Pohjanmaalla.

Kyllä minäkin olen mieleni pahoittanut. Ottaa suorastaan päähän. Kesämökillämme ei näy vieläkään televisio. Siis digiaikana armon vuonna 2012. Varsinkaan jos sataa tai tuulee kovasti. Analogisena aikana kaikki näkyi hyvin. Olen ostanut uuden television, uuden digiboksin ja uusi antennikin on asennettu. Siitä huolimatta on ”herrassaan” näkyykö kuva. Luulin että vika on minussa ja minun välineissä, mutta naapureilla on sama ongelma.

Naapurini sanoi, että kuva näkyy parhaiten kun asetat digiboksin lattialle tyynyn päälle 45 asteen kulmaan televisiovastaanottimen alle. Konttaile siinä sitten illat TV-nurkassa, kääntele digiboksia eri asentoihin ja toivo että voisit katsella vaikka iltauutiset. Ulkopuolisin silmin TV-nurkkauksessa kyyhöttää polvirukousasennossa mies, joka välillä ääneen ja välillä äänettömästi pyytää erilaisia henkimaailmoja apuun. Koen itseni nöyryytetyksi. Tämä ei ole nautittavaa digitaalista tietoyhteiskunta-aikaa.

Ottaa päähän myös kännyköiden laturit. Mikä ihme siinä on, että saman kännykkävalmistajan eri malleilla on erilaiset laturit. Kotonani on ilmeisesti kymmenkunta laturia, mutta uusimpaan ”ee-seiskaan” ei käy vanhojen latureiden päät. Kyllä siinä mieli pahoittuu, kun kännykkää ei saa tämän takia ladattua, kun toisaalta itse kännykässä on ominaisuuksia vaikka ”hurumycke”, joita en tarvitse tai osaa käyttää.

Standardi on jonkin organisaation esittämä määritelmä, miten jokin asia tulisi tehdä. Merkittäviä ”virallisia” standardointijärjestöjä ovat kansainväliset ISO ja IEC, saksalainen DIN, eurooppalaiset CEN, Cenelec ja ETSI sekä suomalainen SFS. ITU on tietoliikennehallintojen yhteinen standardointielin. Standardeja on ihminen käyttänyt hyväkseen jo kauan, esimerkiksi Kheopsin pyramidissa noin 4500 vuotta sitten.

Julkisen hallinnon suosituksia (JHS) antaa julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (JUHTA). Maanmittausalaa koskevia suosituksia on esimerkiksi ETRS-TM35FIN, joka on julkisen hallinnon suosituksen mukainen standardimenettely projektion laatimiseksi ja koordinaattien ilmaisemiseksi ja sitä voidaan pitää kartastokoordinaattijärjestelmän seuraajana. Maanmittauslaitos tukee aineisto-organisaatioita osallistumalla aktiivisesti INSPIRE-direktiivin kansallisen toimeenpanon ohjeistamiseksi JHS-järjestelmän ja suositusten kehittämiseen.

Standardit ovat välttämättömiä yhteiskunnan toimivuuden varmistamisessa. Meidän sektorillamme paikkatietoalan standardointi etenee ripeästi. Arvostan suuresti sitä työtä, jota maanmittauksen asiantuntijat tekevät yhteistyössä Suomen standardointiliiton (SFS) kanssa.

Jospa myös minä uskollisena tv-luvan maksajana saisin joskus mökillä töllöstä kuvankin näkymään silloin kun itse haluan ja laturien standardointi tapahtuisi. Silloin olisi hyvä mieli.

Kuoleman kulttuuri ja maailman rajamerkit

Olemme juuri viettäneet pääsiäistä.  Pääsiäiseen liittyy vahvasti kuoleman tunnetta mutta myös ylösnousemuksen iloa.

Maanmittauslaitoksen paikannimistöstä löytyy runsaasti viittauksia kuolemaan: on kalmanlehtoja, kuolemajärviä ja surmansoita.

Raja on myös kuoleman ja elämän välillä. Näistä rajoista on merkkejä löydettävissä myös maastossa. Esimerkiksi Saarijärven Pyhänkankaan karsikossa on petäjä, johon on veistetty vainajan puumerkki, vuosiluku ja risti. Vanhimmat vuosiluvut taitaa olla 1850-luvulta. Nämä ovat merkkejä vanhasta perinteestä, jolloin kirkon ja kylän, elävien ja kuolleiden, raja merkittiin karsimalla vainajan kuljetusreitin varrelle petäjä. Siihen tehtiin risti ja puumerkki vainajan muistoksi. Tämä oli merkkipetäjä, jota kuollut ei saanut ohittaa. Itäsuomalainen perinne selostaa kotona kulkijoista, jotka lähtivät vaeltamaan haudoistaan. Ristin ja merkin nähtyään ”he muistivat olevansa kuolleita ja palasivat kirkkomaalle”.

Hautausmaiden alueita erotettiin isojaossa. Nykyisistä rekistereistämme löydetään myös nämä yleisiin tarpeisiin erotetut alueet.

Hautausmaiden rajoille on tapana tehdä aitoja: kiviaitoja ja pensasaitoja. Hautausmaille kuljetaan yleensä portin kautta. Portti on myös rajamerkki.  Raja elävien ja kuolleiden maailman välillä, kuten myös aitojen tarkoitus. Perinteen mukaan aidan ja portin tehtävänä on ollut pitää ”omat” sisäpuolella. Nykyisin asiattomien ulkopuolisten sisäänpääsyn estäminen on tähdellistä. On joskus myös sanottu, että raskaan hautakiven tarkoituksena on ollut varmistaa, että ”pysyt siellä”.

Hautaamiseen liittyy myös maantieteellisiä perinteitä. Länsi-Suomessa kuolleiden tyyssija on ollut ensin kirkon alla ja sitten kirkkomaalla. Hautakivi on länsisuomalaista perinnettä. Ensin se pystytettiin papiston ja herrasväen haudoille, myöhemmin yleistyi koko Suomeen. Sanotaan, että länsisuomalaisella hautausmaalla vallitsee sosiaalinen järjestys ja itäisellä epäjärjestys. Papiston ja arvokkaiden sukujen haudat ovat lähimpänä kirkkoa. Itäisen Suomen puuristi maatuu suurin piirtein samassa ajassa kuin katoaa muisto vainajasta. Itäsuomalaiseen maailmankuvaan sopii sanonta: ”Ihminen elää niin kauan kuin hänet muistetaan”. Saamelaisessa kulttuurissa on sama ajatusmaailma: ”Elät niin kauan kuin sinua joiutaan. Joku muistaa Sinut, kun joikuu Sinua – ei Sinusta”.

Rajamerkkien koskemattomuuden merkityksestä löytyy säännöksiä myös Raamatusta. Viidennen Mooseksen kirjan luvun 28 jakeessa 17 kerrotaan mikä on rajamerkin siirtäjän kohtalo.

Hiilijalanjälkeni on suuri

Hiilijalanjäljellä tarkoitetaan jonkun tuotteen, toiminnan tai palvelun aiheuttamaa ilmastokuormaa.  Siis kuinka paljon kasvihuonekaasuja tuotteen tai palvelun elinkaaren aikana syntyy. Joskus hiilijalanjäljellä viitataan kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjen sijaan pelkkiin hiilidioksidipäästöihin.  Hiilijalanjäljen suuruutta mitataan mittarilla, jonka avulla voidaan arvioida erilaisten tekojen vaikutusta ilmaston lämpiämiseen.  Hiilijalanjälki mittaa, paljonko kasvihuonekaasuja esimerkiksi autolla ajaminen aiheuttaa tai lentokonematkustaminen saa aikaan.

Ekologisen jalanjäljen suuruutta mitataan pinta-alalla, kun taas hiilijalanjäljen suuruus ilmoitetaan tapauksesta riippuen tonneina tai kilogrammoina, so. massan mitoilla.

Kuluttajan hiilijalanjälki jaetaan suoriin ja epäsuoriin päästöihin. Suorat päästöt syntyvät kuluttajan oman toiminnan, esimerkiksi auton ajamisen seurauksena. Joukkoliikennevälineillä matkustamisen taas katsotaan aiheuttavan epäsuoria päästöjä, jotka jaetaan kaikkien matkustajien kesken henkilökilometrien suhteessa. Kuluttajan epäsuoriin päästöihin kuuluu hyödykkeiden ja palvelujen kuten erilaisten tilaisuuksien tuotannon, myynnin ja mahdollisesta käytöstä poiston yhteydessä syntyvät päästöt.

Kuinka suuri on minun hiilijalanjälkeni? On kehitetty yksinkertaisia testejä, joilla voi mitata oman toiminnan aiheuttamaa hiilijalanjäljen suuruutta. Testejä löytyy netistä. Kävin erään testin läpi vuoden 2011 toimintani osalta. Minun hiilijalanjälkeni on suuri, myönnän sen. Suurimmat lähteet löytyivät pitkästä matkasta kotoani työpaikalla ja takaisin, jonka suoritan autolla sekä virkamatkoista, joista osan suoritan lentämällä. Vapaa-ajan vietosta mökillämme sekä harrastuksistani, joihin myös ajan autolla jne.  Arvelin etukäteen, että hiilijalanjälkeni on suuri, mutta en arvannut että se olisi näin suuri.

Maanmittauslaitos aloittaa Green Office -viitekehyksen mukaisen ympäristöjärjestelmän laatimisen.  Aloitamme Pasilan toimipisteestä ja pyrimme pilottivaiheen jälkeen laajentamaan sen nopeasti kaikkiin toimipisteisiimme.  Mittauksiin perustuvaa tietoja saisimme jo parin kolmen vuoden päästä. Koetamme laitoksena toimia tehokkaasti ympäristöä ja luontoa säästävällä tavalla paitsi omassa toiminnassamme ja tekemisissämme myös substanssitoimintamme yhteiskunnallisilla vaikutuksilla.

Arvelen, että myös Maanmittauslaitoksen toiminnan hiilijalanjälki on suurempi kuin 200-vuotisen taipaleemme alkuaikoina.

Emme ole perineet maata vanhemmiltamme, vaan saaneet sen lainaksi lapsiltamme, kuten vanha viisaus todistaa.  Pyrin pienentämään oman hiilijalanjälkeni suuruutta.

Karttatie vie perille

Grekulan talossa selviteltiin kerran kulkuoikeuksia Yppärin uusjaon yhteydessä 90-luvun alussa. Yritimme uskottujen miesten kanssa tiedustella, miten talon eri palstoille oli tapana ollut kulkea. Talo oli niin sanottuja sovintojakotiloja, joissa maanmittari ei ollut käynyt sitten 1800-luvun alun isojaon jälkeen. Erään palstan kohdalla kulkureitit olivat epäselviä talon omistajillekin. Lopulta isäntä sanoi minulle, että ”tulkaapa insinööri tänne peräkamariin, niin minä näytän teille oikein kartalta karttatien palstalle”. Kiinnostuin oitis, mitä hän karttatiellä tarkoitti. Kysymys oli alueen ensimmäisestä painetusta peruskartasta ja sinne piirretyistä teistä. Karttalehti oli huolellisesti taitettu ja tallessa talon muiden tärkeiden asiakirjojen ja papereiden joukossa.

Ensi torstaina juhlimme Kajaanissa digitaalisen kiinteistörekisterikartan valmistumista ns. A-laatuluokan mukaisena. Rekisterikarttamme sijaintitarkkuutta on systemaattisesti parannettu lähes kolmekymmentä vuotta kestäneellä projektilla, jossa maanomistajien työn osuus on ollut merkittävä.  Ilman maanomistajasignalointia tämä urakka olisi jäänyt tekemättä. Kiitos heille suuresta talkootyöstä.

Siitä huolimatta, että rekisterikarttamme on edelleen luonteeltaan indeksikartta, on sen tietosisältö ja käytettävyys parantunut yhteiskunnan entistä vaativampiin tarpeisiin.  Voimme olla kansallisesti ylpeitä sen ajantasaisuudesta ja kattavuudesta. Tämän ponnistuksen valmistuminen on jälleen yksi osoitus Maanmittauslaitoksen panoksesta tietoyhteiskunnan rakentamisessa omalla sektorillamme.

Tieoikeudet ovat tärkeitä. Mistä saa kulkea ja kuka saa kulkea. Kiinteistörekisterin tietosisältöä on parannettu maa- ja metsätalousministeriön KR 2015 -strategian mukaisesti ja näyttää ilmeiseltä, että saamme asetetut päämäärät toteutumaan määräaikaan mennessä. Vielä jää yksi urakka. Tieoikeudet jäävät kiinteistörekisteritiedon kattavuuden ulkopuolelle. Tähän puutteeseen tulee ottaa kantaa seuraavassa kiinteistörekisterin strategiassa 2020-luvulle.

Karttatien nimellä olevia yksityisteitä löytyy Suomessa useita.  Käsitteen ”karttatie” ymmärtää tavallinen tienkäyttäjä lupauksena siitä, että viranomainen on tällaisen tien kulkuoikeuksineen kartoille ja papereille piirtänyt. Näin yksiselitteinenhän asia ei meille maanmittausviranomaiselle ole, vaan joudumme usein selvittämään oikeuden olemassa olon asiakirjoista ja toimituskartoista sekä tien sijaintia maastotietokannasta tai ilmakuvilta. Mutta toivon, että jonain päivänä voisimme valtakunnassa viettää myös ”karttateiden valmistumisjuhlaa”.

Sovitaanko näin?

Maanmittauslaitoksen toiminnassa pannaan hyvin usein toimeen asianosaisten solmimia sopimuksia. Kysymys voi olla kiinteistövaihdannasta, kulkemisen järjestämisestä, korvauksista, aineistojen yhdistämisistä jne. Viranomaisina toimitusten yhteydessä joudumme arvioimaan, onko sopimus ollut laillinen tai kohtuullinen kaikkien osapuolten kannalta. Annamme suojaa kaikille kolmannen miehen roolissa.

Sovinnossa eläminen on yksi ihmisen haastavimmista tavoitteista, mutta arvona kuitenkin sellainen, jonka perään kaikki halajavat. Sovinto on määritelty dialogiseksi prosessiksi persoonien välillä, se on kohtaamista kasvoista kasvoihin. Sen takia sovinnossa oleminen mahdollistaa yhdessä toimimisen, yhteistyön tekemisen. Sovinnonteko ja sovinnossa eläminen vaatii meiltä paljon ponnistuksia. Ajatellaanpa vaikka Beatlesia. John Lennon ja Paul McCartney olivat neroja, kirjoittivat vuosituhannen musiikkia ja olivat muita askeleen edellä. He eivät kuitenkaan tainneet sopeutua toisissaan tapahtuneisiin muutoksiin. Kaksikko riitaantui. Beatles hajosi. Yksin kummankaan luovuus ei päässyt samalle tasolle kuin yhdessä. John Lennon ei tainnut viimeisten vuosien aikana saada mitään aikaiseksi. Paul McCartneyn lyriikka kävi typerämmäksi ja melodiat tavanomaisimmiksi.  Olisiko maailma monta kaunista laulua rikkaampi, jos herrat olisivat voineet käsitellä erimielisyyksiään ja antaa tilaa toistensa erilaisuudelle?

Me tavalliset kolmosen ratikan pysäkin tallaajat emme osaa säveltää yhtä hyvin kuin Lennon ja McCartney, mutta osaamme muuten vain riidellä tyhjän takia.  Aivan kuin emme osaisi sitä tehdä luonnostamme, annetaan sille mallia tositelevisioviihteellä. Big Brotherit, Fuengirolat, Miljonääriäidit ja muut pudotuspelit, joissa nuoret ihmiset itkevät kameroiden edessä. Maailmassa on paljon sellaista, missä ei todellakaan ole mitään ihailemista! Toisten ihmisten vähätteleminen ja halveksunta on alhaista.

Luin äskettäin tarinan, jossa joku tahtoi tietää, kuka on Jumalan silmissä kaikkein esimerkillisin ihminen. Hän ei ollut äiti Teresa, piispa tai jatkuvasti suuria ajatuksia ajatteleva filosofi tai askeetti. Kysyjän hämmästykseksi esimerkillisin ihminen oli tavallinen perheenisä, joka pyyhki aamupuuron rippeitä suupielestään ja kiiruhti viemään lapsiaan päivähoitoon töihin mennessään. En muista perusteluja, mutta varmasti saman valinnan kohteena olisi voinut olla hänen vaimonsa.  -  Veikko Lavi riimitteli laittamattomasti taannoin, että jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Keisarillinen asetus 5.5.1848 sanoi, että ”virkamiesten pitää ylipäin olla toisillensa avullisia”.

Arvo

1734 vuoden laki, hyvä tuomari ja selkeä kieli

”Kaikkivaltiaan Jumalan ja hänen pyhän tahtonsa luonnollinen tunteminen on kaikkien ihmisten sydämiin niin syvälle kirjoitettu, ettei vielä ole tavattu yhtäkään kansaa, joka on julennut tunnustaa olevansa ilman Jumalaa ja lakia. Päinvastoin ne kaikki yksimielisesti ovat perustaneet yhteiselämänsä ja menestyksensä jumalanpalvelukseen ja lakiin. Vaikka kansat sittemmin ovat Alkuasettajan oikeasta tarkoituksesta poikenneet, todistavat kuitenkin niillä tavatut laitokset niiden olleen vakuutetut molempien välttämättömästä  tarpeellisuudesta. Edellinen ei ole ihmisen ehdonvallassa, vaan heidän täytyy välttämättömästi pysyä siinä, minkä Kaikkiviisas asettaja on määrännyt, mutta yhteiskunnan turvallisuutta ja parasta tarkoittavan säätämyksen on hän jättänyt terveelle järjelle ennen mainitulla perustuksella vahvistettavaksi, määrättäväksi ja muutettavaksi.”

Nämä sanat, joilla kuninkaallisen majesteetin ja valtakunnan kansliakollegion esipuhe 1734 vuoden lakiin alkaa, kuvaavat sangen sattuvasti sitä oikeuskäsitystä, jolle 1734 vuoden laki oli laadittu. Laki on jumalallista alkuperää, siihen perustuu sen sitova voima, mutta sen säätäminen kuuluu kansalle.

Vuoden 1734 laki sisälsi alun perin yhdeksän kaarta, joista viimeisimmät osat kumottiin 2000-luvun tienoilla.  Myös osa meistä nykyisistä maanmittareista sai soveltaa 1734 vuoden lakia tietyiltä osin arkisessa toimitusinsinöörin työssämme.

Voin vain ihailla lain sisältöä ja niitä universaaleja oikeusperiaatteita, jotka kantoivat ja olivat päteviä täysin agraarisen yhteiskunnan ajalta teollisen yhteiskunnan kehitysvaiheen kautta tietoyhteiskunta-aikaamme. Vieläpä kolmen valtakunnan aikana! Voimmeko ajatella, että meidän aikanamme säädetyt lait kestäisivät esimerkiksi 2260-luvulle saakka? Vaikka ne kuinka taitavasti on ensiksi säädetty EUn alueella yhteisön direktiiveiksi ja sitten kansalliseksi lainsäädännöksi eduskunnassamme.

On sanottu, että 1734 vuoden laille oli ominaista sen kansantajuisuus ja erinomainen käytännöllisyys. Se luotti enempi tulkitsijaansa kuin yksityiskohtaisten oppisääntöjen osoittamiseen, hyvin tietäen, että ”hyvä ja älykäs tuomari on parempi kuin hyvä laki, sillä hän voipi asetella kaiken kohtuuden mukaan” ja toiselta puolen ”missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan”.

Kun joskus lukee eri direktiivien sisältöä, kysyy itseltään, onko tämä ensinkään sitä kieltä mitä minä luulen sen olevan ja toisaalta: mitä ihmettä tässä yritetään säännellä. Ainakaan se ei ole aina kansantajuista. Toivoa sopii, että lainsäätäjät ovat tajunneet sen sisällön sitä hyväksyessään.

Voiko maata kaapata?

Kiinalainen liikemies Huang Nubo osti 300 km2 maata Islannista. On sanottu, että se oli ensimmäinen Länsi-Euroopassa tapahtunut maan kauppaus. Maakauppauksista kun puhutaan, tarkoitetaan yleensä kehitysmaissa tapahtuneita kaappauksia. Monesti paikallisten pienviljelijöiden maa otetaan kansainvälisessä omistuksessa olevien suurtilojen käyttöön. Uutuutena myös jotkut valtiot ovat alkaneet hamuta muiden valtioiden maita.

Maan kaappauksella tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että ulkomaiset yhtiöt tai jopa valtiot hankkivat maata sijoitukseksi kehitysmaista. Englannin kielen käsitteellä land grab ei liene vakiintunutta suomenkielistä vastinetta, olkoon se nyt maan kaappaus.

Kun katsoo historiaan, niin maahan on sijoitettu aina silloin kun taloudellisesti on ollut epävarmaa. Meillä on globaalisti ollut taloudellisesti epävarmaa aikaa vuodesta 2008 lähtien. Kun talouskriisi on ollut päällä, ovat sijoittajat ajatelleet että ruoan kysyntä ainakin kasvaa, jolloin sijoittaminen maahan on turvallista. Jopa eräät kansainväliset eläkeyhtiöt ovat sijoittaneet maahan Afrikassa. Ruokakriisi v. 2008 opetti eräille maille, että kasvava väestö ja ilmastonmuutos johtavat vääjäämättä siihen, että maata on saatava ruoan tuotantoon omien rajojen ulkopuolelta.

Meillä Euroopassa yksityinen maanomistus vakiintui 1700-luvulta lähtien, kun isojakoaalto pyyhkäisi Länsi-Euroopan ylitse. Selkeät maanomistusoikeuspaperit ja kiinteistörekisterit turvaavat yksityisen maanomistuksen. Maan kaappausta sillä tavalla kuin kehitysmaissa nyt tapahtuu, ei meillä voine tapahtua. Sen sijaan rahalla voidaan omistajaa vaihtaa. Globaalit markkinat ovat tälläkin sektorilla. Maan oston rajoittamista koskeva sääntely on purettu.

Maanomistajien omistus- ja osoitetietojen ajantasaisuus on haaste Maanmittauslaitokselle. Rekistereissämme on se tieto, mikä meille on ilmoitettu. Yhteyden saaminen ulkomailla asuviin maanomistajiin on joskus mahdotonta.

Erään sorttisiksi maan kaappauksiksi voitaneen kutsua myös niitä rikollisia toimenpiteitä, joita Ruotsissa on lähinnä kesämökkien ja -tonttien omistuksen muutoksiin liittynyt ja joita ruotsalaisessa lehdistössä on uutisoitu.

Kalifornian yliopiston erään tutkimuksen mukaan Pohjoismaat ovat suurimpia hyötyjiä ilmaston lämpenemisen muutoksessa, kun sitä arvioidaan ruoan tuotannon edellytysten parantumisen kautta.

Niin palataanpa alkuun. Islannin hallitus päätti viime marraskuussa estää kiinalaisen liikemiehen kaupat. Kerrotaan, että samainen liikemies haaveilee nyt lomakeskuksesta jossain Rovaniemen ympäristössä.